”Itsestä pakeneminen on niin paljon helpompaa kuin tunteidensa kohtaaminen. Työ, harrastukset, muu suorittaminen voi olla pakopaikka, mihin pääsee itseänsä piiloon, haudata käsittelemättömät tunteensa, kunnes toisen ihmisen kohtaaminen tuo ne taas kaikki takaisin tietoisuuteen. Ehkäpä juuri näillä ihmisillä parisuhteen päättyminen on ollut seurausta toimintamalleista, mistä pitäisi kasvaa ulos, mutta syystä tai toisesta asiat ovat vielä pahasti kesken.
Aikoinani säryin itsekin palasiksi eron ja ydinperheen hajoamisen myötä. Hyvin pian näin kuitenkin sen hyvän mitä muutos toi elämään. Ennenkaikkea siksi, että peilistä katsonut mies oli jotain muuta kuin sisimpäni. Vuosien työ, armollisuus, itsensä hyväksyntä, parisuhteiden päättymisistä kummunnut kipu on kuorinut kerroksia sielun tieltä lähemmäksi rakkautta itseään kohtaan.
Ajattelen, että ihminen joka kykenee rakastamaan itseään voi ammentaa aitoa rakkautta parisuhteeseen ja kasvattamaan kumppaniinsa syvän tunneyhteyden. Ehkäpä jokainen kohtaa jossain vaiheessa ihmisen, joka on löytänyt rakkauden itseään kohtaan. Uskon, että silloin ei ole huolta pakenemisesta, vaan vain taivas on rajana suhteen syvyydelle.”
