”Erosin vuosia sitten väkivaltaisesta miehestä. Eron jälkeen minua syytettiin liian kevyesti eroamisesta. Samat ihmiset haukkuvat naisia jotka jäävät väkivaltaisiin suhteisiin.
Meillä on yhteinen lapsi. Mies vainoaa minua edelleen. Kasvattaa lastani vihaamaan minua, äitiään. Onneksi lapsi on kohta jo niin iso että alkaa itse näkemään mikä tilanne on.
Mies edelleen uhkailee minua, haastaa säännöllisin väliajoin oikeuteen, estää lapselta kaikki erityislapsen tukitoimet, estää oikeuden määräämän luonapidon ja levittelee minusta perättömiä juoruja ammattiyhteisööni. Lapselta on evätty hänelle kuuluvat tukitoimet isän vaatimuksesta ja lapseni on nyt syrjäytymisvaarassa oleva teini.
Niin. Toistaiseksi olen hengissä, koska erosin liian helposti. Toistaiseksi lapsellani on yksi elossa oleva psyykkisesti terve vanhempi, koska menin terapiaan ja otin avun vastaan.
Lapseni isä on väkivaltainen minua kohtaan. Silti minulle ei tulisi mieleenikään kertoa vieraille ihmisille että erosin hänestä, jotta selviäisin hengissä.
Muuten: tutkitusti yksi eniten yhteiskunnan varoja säästävä toimenpide olisi puuttua perheväkivaltaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Perheväkivallan aiheuttamat kulut yhteiskunnalle ovat valtavat.
Erotkaa ajoissa ja helposti!”
