”Kusinen akka”.
Tällä termillä vuosien takainen lätkäiskelmätähti ”Poju”, joka tuli tunnetuksi lätkärenkutuksesta ”poika saunoo”, nimittelee raiskauksen uhria, joka tuli raiskatuksi suomalaisen jääkiekkoilijan taholta ja josta oikeus määräsi tekijälle kahden vuoden ehdottoman tuomion. Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.
Menemättä syvemmälle kyseiseen tapaukseen niin on jälleen aika nostaa keskusteluun urheiluyhteisöihin yhä pesiytynyt vastenmielinen ilmiö.
Jääkiekko on suomalaisten pyhä lehmä ja pelaajat joko jumalia tai leijonia. Onneksi urheilumaailmassakin ollaan matkattu nykyaikaan ja myrkyllisiin asenteihin puututaan edes hieman voimakkaammin.
Silti eltaantunut pojat ovat poikia -kulttuuri pauhaa yhä liiallisella äänellä. Se tulee ilmi muun muassa siitä, miten ylläolevan kaltaisiin uutisiin suhtaudutaan kommenttipalstoilla. Tekijät saavat valtavasti tukea ja saatesanoja, kuten että hieno mies on tekijä ja ei koskaan tekisi mitään tuollaista. Sen rinnalla kulkee sitten artisti Pojun kaltaisia väkivaltaisempiin kommentteihin sortuvia misogynisteja.
Ja kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, niin tunnelma kommenttikentällä olisi täysin eri jos tekijä olisi suomalaisen jääkiekkoilijan sijaan maahanmuuttajataustainen mies.
Suomi kuuluu Euroopan kärkimaihin sekä seksuaalisen väkivallan että lähisuhdeväkivallan osalta. Tyypillinen tekijä seksuaaliväkivallassa on oma puoliso tai tuttava. Yksi yleisempiä tapoja tehdä seksuaalista väkivaltaa on suorittaa rikos vahvassa humalatilassa olevaa nukkuvaa kohtaan, niin kuin ylläolevassa tapauksessa on tehty.
Jääkiekossa, kuten muissakin palloilulajeissa, lasten ja nuorten kanssa työskentelevät, kuten valmentajat ovat suuressa kasvatusvastuussa. He ovat nuorille auktoriteetteja, joita moni nuori pelaaja kunnioittaa. Heidän arvomaailmansa tarttuu herkästi nuoren matkaan ja siksi kaikenlainen myrkyllisyys olisi pidettävä tarkasti poissa näkyvistä. Toivon, että nuorten parissa toimivia valmentajia koulutetaan myös tuossa asiassa.
Vaan mikä on käytäntö? Otan esimerkin omalta armeija-ajaltani. Kouluttajamme puhui naisista lauseella, että naisella on kolme reikää, joista valitettavasti yhdestä tulee puhetta, mutta kaksi muuta kompensoi sen. Tämän hän sanoi ryhmän edessä, jossa oli useita kymmeniä noin parikymppistä nuorta miestä. Onneksi joukossa ei ollut tuossa hetkessä yhtään naista kuulemassa lausetta. Osa nauroi ja osa oli hiljaa. Minä olin se joka oli hiljaa.
Josta tullaankin siihen hiljaa pysyviin. Ryhmäpaine tuollaisissa tilanteissa on niin valtava, että vaatii suurta uskallusta astua esiin ja uhmata sekä auktoriteettia, että pistää itsensä alttiiksi ryhmän edessä. Kukaan ei halua silmätikuksi. Näin myrkyllisyys jää liikkumaan ryhmän sisään ja vastenmielinen kulttuuri jatkuu jatkumistaan. Olen silti häpeissäni, että pysyin hiljaa.
Kun nyt on lukenut kyseistä jääkiekkoilijan tapausta niin kuinka surullista onkaan törmätä tähän ikivanhaan vastenmieliseen kulttuuriin. Se että yhteisö on heti valmiina suojelemaan tekijää ja osa syyttämään uhria niinkin väkivaltaisesti kuin iskelmätähti lisää jälleen todennäköisyyksiä, että seuraava uhri pysyy täysin hiljaa. Koska arvioiden mukaan niin tapahtuu ihan liian usein.
Hiljaa ei saa jäädä. Ei koskaan. Enkä tarkoita nyt vain rikosten uhria, vaan meitä sivullisia. Tämä on aihe, joka pitää tuoda esille. Tämä pitää tuoda perheissä esille. Tämä pitää tuoda kasvatuksessa esille. Selkeästi siinä on jotain pahasti vialla, koska ei muuten yhteiskunnallinen ilmapiiri olisi noin toksinen kuin vaikkapa esimerkiksi Poju sen sanoillaan osoittaa.
Helvetisti on vielä työtä tehtäväksi.
Kuten sanoin, tämä teksti ei liity pelkästään tapetilla olevaan oikeustapaukseen, mutta on saanut kimmokkeen kommenttipalstalla jossa uhria on lyöty useammankin ihmisen voimalla.
