”Kirje maailmankaikkeudelle;
Elämäni taitekohta
Elämäni alkoi muuttumaan kahdeksan vuotta sitten. Kävin matkalla ja se matka avasi silmiäni. Löysin jotakin, Löysin Rakkauden Itseäni kohtaan…
Ensin hieman taustaa…
Olin tehnyt päätöksiä elämässä järjellä monta kymmentä vuotta, tai oikeastaan oma sitkeys kantoi monta kymmentä vuotta, ”kivireki-fiilis” oli tuttu kumppani. Kuinka sitä voikaan uppoutua toisen elämän kannattelijaksi ja koko ajan vain syvemmälle siinä.
Sitten elämä näytti että ”se ei ole se sun juttu!”
Taistelu tätä sisäistä viestiä vastaan alkoi heti siltä istumalta, todistelu itselle että minulla oli ”kaikki” tai lähes kaikki mitä olin halunnut, toivonut, luulin niin… Vain se minua ymmärtävä kumppani puuttui, sillä minulla oli kumppani, jonka elämää minä elin.
Näytti se elämä kyllä erilaisia taitekohtia vuosien saatossa, mut en vielä silloin uskonut!
Sitten kun vihdosta viimein uskoin, tuli asioita esille jotka lamaannuttivat, särkivät, asiat alkoivat avautumaan ja tapahtumaan…
Sanotaan ettei asiat vain tapahdu, mutta olen sitä mieltä, että kyllä, asioita vain tapahtuu sinusta, minusta ja meistä riippumatta! Sillä emme voi tehdä toisen ihmisen puolesta ratkaisuja, sillä hän tekee päätökset omalle toiminnalleen ihan itse.
Sen jälkeen olikin itse päätettävä mihin suuntaan lähtee, neljä ja puoli vuotta sitten…
Pelotti, kun huomasin kuinka yksin jäin, kun olin elänyt toisen elämää lähes 20v.(yht.30v.) Oli meillä ollut hyviäkin, hetkiä mitä sitä kieltämään, kaksi ihanaa lasta, mutta elämä pyöri pitkälti toisen ehdoilla. Eikä kyse ole siitä ettenkö olisi yrittänyt asioiden tilaa muuttaa ja havahduttaa… Vaan liian pitkään uskoin muutokseen, jota ei ollut tulossa ja niinhän sitä kumppani joskus sanoi että ”mitä sitä saavutetuista eduista luopumaan”, niinpä.
Joten lähdin siihen suuntaan mihin sydän sanoi, annoin sydämelle vallan.
Kun et voi jälleen kerran ketään muuttaa, et voi kenenkään ajatuksia tietää, et voi hallita muita kuin itseäsi. No annoin sydämen viedä, mutta elämä, se läimäytti päin näköä ja Isosti!
No tein jälleen ratkaisuja ja lähdin jälleen kerran, kaksi ja puoli vuotta sitten! Nyt lähdin meren rantaan toiselle mantereelle miettimään, tuntemaan ja kuuntelemaan elämäni suuntaa useammaksi kuukaudeksi…
Ja nyt kaksi vuotta Suomeen paluun jälkeen on ratkaisut muovautuneet, että kaikki on auki, kukaan tai mikään ei pidättele mihinkään suuntaan, vaan nyt voin sanoa, että ”on sydän suljettu ja järki on hyllytetty”, ehkä se niiden molempien tasapaino on se juttu, sitten oikeassa kohtaa…
Vaan nyt ratkaisu on, enää en halua lähteä ”pakoon”, vaan kohdata kaikki elämän kiemurat. Se jos mikä vaatii rohkeutta tässä yksinäisessä elämässä, jota tällä hetkellä rakastan.
Toivoisin vain jo näin varttuneemman sinkun, yli 50v. näkökulmasta, että se Tinderitouhu ja intiimi kuvien lähettäminen jätettäisiin sinne omaan kansioon, sillä arvostan kyllä ihan jotakin muuta kohtaamisessa, kuin intiimialueiden vertailua.
Arvostan aitoa kohtaamista, yhteyttä, toisen arvostamista ja huomioimista, teoin ja sanoin jotka ovat linjassa, toki ei viriiliys huono asia ole. Ei enää pelkkiä sanoja, sillä niihin luotin entisessä elämässä liian kauan…
Katson mielenkiinnolla mitä elämä tuo eteen ja ehkä se on se kolmas kerta sitten, se elämän sanoma…
Olen tässä kipuillut ja kehittynyt, antanut tilaa jo yli neljä vuotta. Todennut, että ei tarvitse irti päästää, miksi pitäisi, sillä se kaikki menneisyys kulkee mukana, ei ne poistu minnekään, ne ovat muovanneet minut.
Silti voi anteeksi antaa itselle, muille ja kaikelle ympäröivälle, voi vapautua vanhoista energioista ja näin luoda uutta. Voi näin luoda tilaa uudelle energialle ja sinulle Maskuliini, joka olet omassa voimassasi ja jolla on uskallus kohdata aito omassa voimassaan oleva Feminiini ilman ”poikasten kuvapankkia”. Silti Ilo, valo, hymy ja pilke silmäkulmassa elämää kohtaan, totiset tallaajat älköön vaivautuko…
Sillä se syke, se on sinussa, minussa, ei ympärillä, emme voi hallita ketään muuta tai mitään, voimme vain hyväksyen tukea toisiamme elämän tuulissa, niin se vain on. Uskon silti että Rakkaus vielä kantaa…
Elämä on kuten yhdessä Samuli Edelmanin biisissä lauletaan; Avoin salaisuus. Joko sinä keksit vastauksen biisiin Avoin salaisuus, mikä se on? Minulle se on ollut selvää ensi hetkestä asti kun kuulin biisin!
Halauksin
Hani
Ps.
Pohdin siellä kaukomailla, meren äärellä; elämää…
Mitä en saanut, sain.
Miten ikinä tapahtuma edessäni avautui, sen kuului mennä niin.
Sain siis juuri sen mitä minun kuului saada.
Tavallaan meidän ei koskaan tarvitse murehtia sitä, mikä näennäisesti meiltä evättiin, koska se ei koskaan ollut meidän sen enempää kuin oli.
Vaikka olisin kokenut, että se jokin oli melkein hyppysissäni, niin sen lähemmäksi tuleminen oli silti maailmojen päässä minusta, koska kun se ei tapahtunut, niin ei sen ollut tarkoituskaan tapahtua.
No juu… paljon mietin elämää, vaikka koenkin että nyt on vielä toiset 50v. edessä ja nyt mennään täysin eri levelillä, lennetään!”
