”Tavattiin mun entisen kumppanin kanssa ylä-asteella, hän mua muutaman vuoden vanhempi, joten käytiin vuosi yhtäaikaa samaa koulua. Siitä alkoi hölmöily yhdessä, oli välillä kivaa ja välillä ei niin kivaa.
Lopulta päädyttiin parisuhteeseen kaikkien vaikeuksien jälkeen, asuin hänen vanhempien luona kumppanin käydessä armeijaa. Armeijan ja lopulta myös minun täysi-ikäistymisen jälkeen muutettiin kumppanin vanhaan mummulaan, jota remontoitiin yhdessä vuosien varrella.
Käytiin läpi koko teini-ikä yhdessä, olen tuntenut entisen kumppanini enemmän kuin puolet omasta iästäni. Seuraavaksi tulee itselle 30v täyteen.
Hän tarjosi mulle parhaimmat vuodet elämässäni. Koin olevani ymmärretty, rakastettu ja mentiin kaikkien epäilystä huolimatta vaikka läpi harmaan kiven. Rakkautta ei siitä suhteesta puuttunut. Koin että minulla oli pala itseäni, tehtiin asiat yhdessä, perheet oli yhdistynyt, omat sisarukset koki hänet kuin veljenä.
Hän auttoi kaikessa, vaikka miten mokailin, sain silti rakkautta ja ymmärrystä ja apua.
Oltiin yhdessä noin 10v. Siitä naimisissa kolme-neljä vuotta.
Kunnes saapui arki. Hoidin kodin, omat työni, lemmikit, pihatyöt, kaiken yksin. Pyysin apua ja ymmärrystä, mutta tietokone ja laiskuus oli lopulta mikä meidät erotti. Annoin kymmeniä mahdollisuuksia koska en halunnut erota.
Lopulta löysin itseni ja oman ääneni ja päätin lähteä suhteesta. En ole kotiorja, en se kuka jätetään huomiotta ja käytetään ainoastaan seksiin, joka sekin oli lopulta vain miehen etujen mukaista. Kunhan hän tuli.
Hän tulee aina olemaan mun elämän rakkaus, mutta sekin on muuttanut muotoaan. Ikuisesti hänelle kiitollinen hyvistä vuosista, mutta onneksi aloin arvostamaan itseäni."
