Elämä on armollinen. Jokaisella meistä on koko elämä aikaa oppia ja kehittyä. Jokaisella meistä on koko elämä aikaa tutustua itseensä. Jokaisella meistä on koko elämä aikaa tehdä asiat toisin. Jos haluaa.
Sitten on se ajallinen harha. Siinä kohtaa elämä on armoton. Ihminen kuvittelee, että aikaa on loputtomiin ja lykkää kehittymisen, itseensä tutustumisen ja asioiden toisin tekemisen tuonnemmaksi joka tarkoittaa lopulta sitä, että jättää ne tekemättä kokonaan ja valitsee pakeneminen.
Riippuvuus on hyvä pakopaikka. Otetaan muutama esimerkki. Päihderiippuvainen pakenee itsensä tutustumista päihteisiin, koska humalatila on turvallinen paikka. Se on aikuisen tutti. Lopulta se johtaa sairauteen josta ei enää parannuta. Elämä on armoton. Liikuntariippuvainen pakenee itseänsä kuntosalille tai lenkkipolulle. Koska liikunnasta saatava hyvänolontunne on turvallinen paikka. Se on aikuisen tutti. Lopulta se johtaa siihen, että neljäkymmentä täytettyään on urheillut itsensä siihen kuntoon, että istua ei pysty. Urheilu jatkuu silti, kunnes kroppa pettää alta ja on hankittava uusi riippuvuus. Monelle se on sen jälkeen päihde.
Läheisriippuvainen pakenee itseään aina uuteen parisuhteeseen, koska parisuhteessa voi keskittyä itsensä sijaan toiseen ihmiseen. Parisuhde on läheisriippuvaiselle aikuisen tutti. Aina kun vanha parisuhde loppuu niin uusi alkaa hetkessä. Ilman ei voi olla, koska yksin ollessa on vaara lähestyä itseään. Pakko paeta parisuhteeseen. Sitähän se sarjamonogamia on, pakenemista. Uudessa parisuhteessa puolison nimi muuttuu, mutta parisuhde uuden nimen ympärillä on se sama vanha. Miten se edes voisi olla mitään muuta, kun välissä ei ole tutustuttu itseensä yhtään? Siinä on valtava riski aloittaa parisuhde ihmisen kanssa joka on monella tavalla myrkyllinen. Niin kuin aiemminkin on ollut. Läheisriippuvainen on helppo uhri narsistille. Esimerkiksi.
Parisuhteessa ihminen on eniten suhteessa itsensä kanssa. Puoliso on vain ihminen jota parisuhteessa rakastaa. Jos parisuhteen varaan laskee oman arvonsa ja identiteettinsä niin ongelmissa ollaan ja kierteessä, jossa suhteet seuraavat toisiaan ilman hetkenkään hengähdystaukoa.
Itseensä tutustuminen on vaikeaa ja raskasta. Helpompaa on olla tutustumatta ja paeta koko elämä itseään ja vanhana huomata, että tulipa elettyä elämä muiden kuin itsensä elämää. Sillä sitähän se sitten on parisuhteessakin. Miten sitä voisi tietää omat toiveensa, tarpeensa ja rajansa jos itseään ei tunne. Sitten sitä tulee mentyä parisuhteeseen sanoen sille toiselle ihmiselle, että kerro miten minun pitää tässä olla niin sitten olen ja kuvittelee sitä kaikkea rakkaudeksi. Eihän se ole oikein edes sitä toista kohtaa, koska se on valehtelemista. Sinä näyttelet itseäsi. Sinä et ole itsesi.
Sen jälkeen kun se työ itsensä kanssa on tehty niin vasta sitten pystyy olemaan terveessä, tasa-arvoisessa ja rakkauteen perustuvassa parisuhteessa. Sitä ennen ihan jokainen parisuhde on silkkaa riippuvuutta ja pakenemista. Rakkauden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.