”Sä olet pyytänyt ihmisten tarinoita. Tässä on jotain, mitä olen itse oivaltanut itsessäni. Saat julkaista, muokata tai kirjoittaa puhtaaksi. Miten tykkäät..
MINUN TOIMINTA PARISUHTEISSA AIEMMIN;
Olen ollut parisuhteissa äiti toiselle. Kun ei jaksa valittaa toiselle jatkuvasti samoista kotitöistä. Tykkään, että asiat hoidettaisiin mahdollisimman pian, kun niistä sanotaan. En jaksa kauaa jankuttaa samasta asiasta. Sitä on myös hoivannut ja huolehtinut muista aina ensin ja itsensä unohtaa totaalisesti. Siksi olenkin monen mielestä voinut olla hyvä kumppani. Olen aina muiden puolella ensin ja autan kaikkia yli omien voimavarojen.
Siten uuvutan itseni ja tulee masennus, jossa epäilen aivan kaikkea. Se on raskasta myös kumppanille, kun alan epäillä myös häntä ja hänen rakkautta. Hoen, etten riitä tai hän voi hakea paremman, jos haluaa. Epäilen myös jokaista tekemääni asiaa (en osaa, en ole tarpeeksi hyvä tms.). Kyselen jatkuvasti varmistusta asioihin, jotka kyllä osaan ilman masennusta. Nukun liikaa ja minun seurani hiipuu toisen läheltä. En tarjoakaan enää sitä parisuhdetta, mikä oli ennen. Muutun.
Tämä kierre jatkuu yleensä niin pitkään, että tulee joku seinä vastaan ja oivallan jälleen kerran asioita itsestäni ja muista. Ei tarvitse olla täydellinen. Ihan hyvä on yhtä hyvä kuin täydellinen. Ei tarvitse tavoitella kuuta taivaalta vaan elää ja hengittää tässä hetkessä. Pitää puhua itselleen myös kauniisti ja rakastaa itseään!
Enkä puhu toiselle parisuhteessa niistä asioista, koska pelkään ja häpeän itseäni. Myöskin menettämisen pelko on todella vahva. Sitä olen yrittänyt treenata paljon ja todennut, että olen liian arvokas ollakseni suhteessa, jossa en saa sitä, mitä kaipaan. Ensimmäistä kertaa kerron niistä asioista ja se on samalla pelottavaa ja häpeän tarvitsevuuttani. Miten paljon kaipaakaan varmistusta ja kiitosta toiselta. Mutta se on inhimillistä.
Pelko ja häpeä. Ne ohjaa minuutta ja toimiani todella paljon. Valtavasti! Ja sekin harmittaa, mutta opettelen pikkuhiljaa. Ei heti voi kukaan osata. Ekaa kertaa mä tässä vasta opettelen itsekin. Pitää olla armollinen itselle.
Kestän toiselta liikaa asioita, koska haluan uskoa hyvään kaikissa ihmisissä ja antaa anteeksi. Unohdan ja menen eteenpäin. Kunnes tässäkin jossain kohtaa tulee se kuuluisa seinä vastaan. Minua on parisuhteissa petetty, huijattu rahat ja hakattu ja silti olen jäänyt. Myös hylkäämisen ja yksinäisyyden pelko on vaikuttanut tähän. En viihdy juuri lainkaan yksin vaan aina pitää olla seuraa tai jotain tekemistä. Olisi jo korkea aika oppia välillä sietämään yksinoloa.
Mä rakastan mun aviomiestä yli kaiken, mutta joskus on vaikea nähdä niitä kaikkia hyviä asioita sen pelon takaa. Ja niin paljon on tapahtunut asioita, joista mietin, että voiko niitä antaa anteeksi.. Aika näyttää. Ja vain yhdessä puhumalla niistä peloista ja siitä häpeästä, voimme mennä niitä kohti. Ei ole kiire mihinkään."
