”Ei pidä paikkaansa”, totesi nykyinen pääministeri Petteri Orpo ennen edellisiä eduskuntavaaleja silloisen pääministerin Sanna Marinin väitteeseen, että miljardien leikkaukset hyvinvointialueille tulee johtamaan hoitajien irtisanomiseen. Samaa toisteli nykyinen valtionvarainministeri Riikka Purra, joka ilmoitti, että hoitajia ei tulla irtisanomaan.
Tällä viikolla HUS ilmoitti irtisanovansa 800 työntekijää, joista valtaosa hoitajia. Onko Orpolle ja Purralle esitetty kysymyksiä asiaan liittyen? Ei ole. Onko Orpolta kysytty sisäministeri Mari Rantasen valehtelusta kiintiöpakolaisiin liittyen? Ei ole. Mikäpä Orpo tosin olisi Rantasta valehtelusta arvostelemaan, kun itse harrastaa sitä mennen tullen.
Tässä väistämättä tulee mieleen valehtelun suhteen se sama mitä on käynyt tämän hallituksen jäljiltä rasismin suhteen. Siihen ei puututa. Se kuuluu nykyiseen hallituspolitiikkaan ja sillä hyvä. Se, että ennen ministereitä vaadittiin totuudessa pysymistä ja nuhteettomuutta valehtelelun suhteen ei enää päde. Voisiko sen sitten reilusti sanoa ääneen? Sen jälkeen kaikki muutkin voisi sopeutua totuuden jälkeiseen yhteiskuntaan eikä enää viikottain tarvitisi hämmästellä sitä, että miksi näistä asioista ei puhuta paljon kovemmalla äänellä.
Minä olen elänyt aikaa, jossa lehdistö todellakin rummuttaisi ministerin valehtelusta. Jossa ministeriä ei jätetty rauhaan ennen kuin totuus selviäisi. Tässä ajassa asioista kyllä uutisoidaan, mutta sen jälkeen jatkojutut jäävät tekemättä ja katse käännetään johonkin aivan muuhun asiaan.
Kansalaisena haluaisin tietää, että onko kaikilla meillä lupa valehdella niin paljon kuin vain haluaa? Vai onko valehtelu sallittua vain vallassa olevalle porukalle?
