”Vuodesta 2025 tulee samalla ehkä elämäni helpottavin, mutta samalla varmasti kipeässä mielessä opettavaisin vuoteni ikinä.
Vuoden 2023 lopussa olin totaalisen loppu kaikkeen parisuhteessani. Olin käynyt siihen saakka henkisesti matkaani muutokselle jo pari vuotta. Suurimman sysäykseni muutokselle olivat antaneet tyttäreni, jotka näkivät äidin surulliset kasvot. Käänsin kiviä ja kantoja. Katsoin kahden vuoden ajan peilikuvaani ja mietin, kuinka voisin nousta täältä onnettomanaolon kuopastani kohti onnellisuutta. Ajattelin, että ehkä aika auttaa. Samalla tajusin, etteivät omat tarpeeni olleet tulleet kuulluksi, koska ajattelin aina ensin sitä toista, lapsia, muita, ympäröivää maailmaa, milloin mitäkin. Uskoisin, että valehtelin ennen kaikkea kaikesta itselleni. Ja jos itsensä kanssa pitää tätä maallista taivalta kulkea, se on se tyyppi, kenelle olet ainoastaan vastuussa rehellisyydestäsi.
Annoin itselleni mahdollisuuden kasvaa ja eheytyä rikkomatta kaikkea kerralla. Hommasin oman kodin, jossa vallitsi sisäinen rauhani. Rakensin sitä omannäköisekseni pesäkseni. En kuitenkaan rikkonut perhettäni, vaan pidettiin yhtä kahden kodin turvin. Tyttärilleni tämä vaihtoehto tuntui hyvältä ja samalla turvalliselta. Käänsin jälleen kiviä ja kantoja. Kuljetan edelleen sisälläni suurta taakkaa, jonka eheytyminen tapahtuu pikku hiljaa. Tunsin salaa jopa peilin edessä onnellisuutta itsestäni. Se tuntui pelottavalta, ehkä jopa vähän väärältä. En uskaltanut kertoa kenellekään, että se tuntui enemmän kuin hyvältä. Se tuntui siltä, kun kuljet paljain varpain merenrannalla hiekassa ja lempeä tuuli käy vasten kasvojasi hyväillen. Tuulen mukana tulee paljon vapautta kohdata suurimpia pelkoja. Meren aallokko kuvastaa lienee sitä matkaa, joka on tyrskyineen kuljettava. Oikeastaan mielikuva, jonne vapauduttuani kaikista vielä kiinni pitävistä kahleistani päästyäni haluan päästä- hiljaiselle rannalle lempeän tuulen kera.
Loppuvuoden 2024 olen käynyt sisäistä kamppailuani itseni kanssa, minne jatkan tulevan vuoden risteyksestä. Ei sillä. Vuosien rakkaus ja yhteiselo ei haihdu hetkessä. Ensi kohtaamisesta puolisoni kanssa on lähemmäs pari kymmentä vuotta. Se on säilyttänyt pintansa myös kahden kodin välilläkin. Tiedän vain nyt, että tässä kohtaa elämää on tehtävä kipeitä valintoja. Nuorimmaisella on vajaa puoli toista vuotta täysi-ikäisyyteen. Minun on oltava rohkea. Minulla on sisälläni tyhjä tunne. Se vähän tässä minua pelottaa- rohkeus ja rehellisyys itselleni ja läheisilleni. Mutta haluan löytää itseni takaisin sieltä taakan alta.
Olen kääntänyt kiviä ja kantoja. Tulen varmasti elämässäni kääntämään kiviä ja kantoja. Olen matkalla kohti eheyttämistä. Samalla mietin, että teinkö sittenkään tarpeeksi tässä kohtaa. Olenko sittenkin luovuttaja.
Olen luvannut lapsilleni paljon. Olen luvannut olla vaikeuksista huolimatta välittävä äiti ja kyllä he sen tietävät. Tyttäreni ovat olleet minulle elämäni suurin voimavarani. He ovat viitoittajiani. Minun on kuitenkin oltava myös se äiti, jonka onnellisuus ja sisäinen rauha ovat voimavaroja myös heille. Ja olivatpa he minkä ikäisiä tahansa, he varmasti tulevat tarvitsemaan minua. Minä tiedän sydämessäni, että he eivät mene rikki päätöksestäni tässä risteyksessä.
Vuosi 2025 olkoon muutoksen vuosi. Toivottavasti myös joku saisi toivoa matkalleen tästä. Muistanko oikein, että jossain blogitekstissäsi kirjoitettiin, että koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia hyvä elämä ja ennen kaikkea kulkea omaa viitoittamaansa tietään. Ei sen polun tarvitse välttämättä olla näinkään pitkä huomataksesi jotain. Ja ennen kaikkea, jos ns. rakkautesi tarvitsee rahallista turvaa, mitä joissakin teksteissä näkyy, silloin on viimeistään aika luovuttaa.
Ihanaa vuotta kaikille tätä blogia seuraaville. Kohdataan toisemme lempeydellä."
