Näyttää: 1331 - 1340 of 4 067 tulokset

Pienen ihmisen puolella

”Me emme missään tapauksessa ole mukana hallituksessa joka leikkaa pienituloisilta ja sosiaaliturvasta.” Sanoi hän muutama vuosi sitten. Hän joka edustaa puoluetta, joka on puhunut olevansa pienen ihmisen puolella. Vuosi 2023. Hän joka sanoi, että ei vie puoluettaan missään tapauksessa hallitukseen joka leikkaa pienituloisilta on valtionvarainministerinä hallituksessa joka leikkaa pienituloisilta ja …

Lasten ja nuorten kiusaamisilmiö on aina heijastuma siitä, mitä tapahtuu aikuisten maailmassa

Muutamien viikkojen aikana olemme kuulleet synkkiä uutisia kouluissa tapahtuvista kiusaamistapauksista. Jokainen kiusaaminen on aina liikaa. Eniten lasten ja nuorten parissa kiusatuksi joutuvat seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, maahanmuuttajataustaiset nuoret ja nyt uutena ryhmänä köyhemmistä oloista tulevat. Tämä opetushallituksen viime vuonna tekemän selvityksen mukaan. Näin asiasta kertoo Lapsen Maailma -lehti: ”Åbo Akademin viime lokakuussa …

Hyvät eroisät, teillä ei ole mitään tärkeämpää kuin lapsenne

Olen julkaissut vuorokauden sisään kaksi yksinhuoltajaäitin tarinaa. Nämä tarinat ovat saaneet huomiota ja tässä yksi kommenteista. ”Tätä lukiessa silmänurkista valui kyyneleitä, koska tunnen tuon tuskan itsekkin. Isä tavannut lapsensa viimeksi helmikuussa, 10vuotiaaseen ei pidä mitään yhteyttä, 6vuotiaaseen pitää joskus.. lasten isä ei ole enää mitään muuta kuin tahra menneisyydessä jolta …

”Jaksanko siihen saakka, että lapseni lentävät pesästä?”

”Sympatiat sinulle täältä toiselta totaali-yh:lta. Exäni on narsistinen alkoholisti, mutta varakas ja hyvissä hommissa. Erosin hänestä henkisen väkivallan ja alkoholismin takia. Lapset ovat minulla. Asumme vaatimattomasti, koska meillä oli avioehto. En saanut mitään vuosistani hänen palvelijanaan. Silti olen nyt onnellisempi, saan hengittää vapaasti ilman hänen kontrollointiaan. Surua aiheuttaa yhä exän …

Täällä ei ole mitään nähtävää eikä kuultavaa

Kuvitellaan tilanne, jossa poliisi paljastaisi Suomessa majailevan terroristisolun, joka suunnittelisi henkilöihin ja infrastuktuurin kohdistuvaa terroria. Joka keräisi väärin ajattelevien henkilöiden listoja suunnitellen jopa heihin kohdistuvaa väkivaltaa. Kuvitellaan, että kyseinen joukkio olisi maahanmuuttajista koostuva ryhmittymä, joka ehkä palvelisi eri jumalaa kuin kantaväestöön kuuluva. Joka edustaisi eri kulttuuria ja syntyperää. Mitä ajattelisitte, …

”Väilillä olen loputtoman väsynyt olemaan totaali yh, koska lasten isää ei vain kiinnosta”

”Mä oon ollu liian kauan yh ja melko lailla totaali-yh. Että itse asiassa tää mun asetelma, jossa lapset on mun lapsia ja isä käy kyläilemässä jos sattuu huvittamaan, ei ole normaali tilanne. Että ihan oikeasti näiden lasten pitäisi olla yhtä paljon minun ja hänen lapsia. Että ihmekään, kun välillä tää …

Me olemme arvoliberaali ääni

”Olisihan hän muuten ihan pätevä, mutta eihän presidenttinä voi homo olla.” ”Miltä sekin näyttäisi, että Linnan juhlissa toimisi isäntäparina kaksi miestä. Saa olla mikä on, mutta ei niin näkyvästi”. Siinä muutama kauniimmasta päästä oleva kommentti ketjuista, joissa käsitellään presidenttiehdokkaan seksuaalista suuntausta. Aihetta jolla ei pitäisi tässä ajassa olla enää mitään …

”Ku tuntee rakkaan sormet iholla kuin pieniä sähköiskuja antavina”

”Toivo siitä, että oikeassa käsissä sinun ei tarvitse pelätä. Oikeassa kosketuksessa sinä voit sekä olla vapaa, että rakastaa. Kaatua taaksepäin niin, että sinuun ei satu.” ”Voin hyvin uskoa ja ymmärtää näitä tunteita.Oman eron jäläkeen hetkittäin oli fiilis, että mahtaakohan kukkaan ennää ikinä minua rakastaa. 17v tuntu menneen vessanpöntöstä alas siinä …

Pakko leikata heiltä joilla ei mitään ole

Miltähän se tuntuisi? Painaa illalla päänsä tyynyyn sen jälkeen, kun on päättänyt, että on ihan pakko leikata heiltä joilla ei mitään ole. Kun on päättänyt, että nyt on vain ihan pakko ottaa pois köyhiltä lapsiperheiltä, pienituloisilta, työttömiltä, vammaisilta, omaishoitajilta, työntekijöiltä ja pienyrittäjiltä. Kun on päättänyt, että perhe jolla on ollut …

”Ensin pitää uskaltautua irrottautua siitä, mikä ei tee onnelliseksi”

”Uskalla vain irrottautua, niin minäkin aikanaan tein. Elin todella ahdistavassa suhteessa, ilman läheisyyttä ja lämpöä tai edes keskusteluyhteyttä. En tokikaan ajoissa lähtenyt minäkään. Mutta jokunen vuosi itsekseni ja haaveillessani, mitä haluan, en tinkinyt toiveistani. En tosin etsinytkään mitään, työssäni vain hiljalleen tutustuin mieheen, jonka läsnä oli niin turvallinen ja vahva …