”Olen miettinyt tätä elämän kertakäyttökulttuuria monelta kantilta ja ajatellut että tietyissä asioissa pienemmät pakkaukset ja määräaikaisuudet onkin ihan passeleita. Nyt kun omassa lähipiirissä useampi avioliitto on päätynyt juuri eroon, olen yrittänyt lohduttaa, että ei se ole epäonnistumista, vaan on täysin hyväksyttävää mennä elämässä eteenpäin ja kaivata ihan pelkästään itsensäkin takia parempaa tulevaisuutta.
Mutta entä jos olisikin mahdollisuus mennä naimisiin määräaikaisesti? Jos se avioliitto ei olisikaan automaattisesti ”kunnes kuolema meidät erottaa” (ja sen jälkeen tapellaan porukalla perinnöstä) vaan sen avioliiton voisi sitoa muutamaksi vuodeksi kerrallaan ja juridiset asiat pitäisi olla oikeasti aivan selviä ennenkuin tämä liitto solmitaan?
Entä jos avioliitto päättyisi automaattisesti kaksi vuotta papin aamenen jälkeen jos molemmat osapuolet eivät hae avioliitolle jatkoaikaa? Tai jos kolmatta kertaa jatkoaikaa hakevat pääsisivät katsastukseen jonka pitäisi hyväksytysti (huomautuksineen ja korjauskehoituksineen) mennä läpi ennenkuin avioliiton jatkoaika hyväksyttäisiin?
Avioliitto instituutiona on auttamatta vanhentunut. Jos siinä ennen vihkimistä olisi rasti ruutuun-mallinen paperi jossa käytäisiin selkeästi läpi esim. avioliiton jälkeen tapahtuva omaisuuden osituskäytäntö, liiton määräaikainen pituus yms. käytännön asiat niin se paskassa avioliitossa loppuelämän kärvistely voisi monen osalta olla historiaa.
En tiiä. Minusta kaikkien suhteiden pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen ja eroamisen tabua pitäisi pystyä keventämään. Kiitos jo tehdystä työstäsi tällä saralla, paljon viisaita sanoja on löytynyt käyttöön. Toivottavasti sait kiinni ajatuksestani, olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi siitä voisiko määräaikaisuus olla avioliittojen laatua parantava ominaisuus.”
