”Lueskellut noita kommentteja toisten vanhemmista ja oli pakko kirjoittaa oma kirjoitus.
Luoja, miten paljon omat lapset ovat opettaneet minulle asioita ja kasvattaneet minua ihmisenä. Vanhempi poikani on jo 18-vuotias ja nuorempi 11-vuotias. Nuorempaan olen huomannut samaistuvani enemmän, jo silloin kun hän oli lapsi. Useaan otteeseen olen pohtinut, millainen äiti oma äitini on ollut minulle. Ilkeyttä, haukkumista, vähättelyä, kylmyyttä jne. Olen käynyt myös terapiassa monta vuotta, ja nyt, monta vuotta myöhemmin, asiasta puhuminen on helppoa ja olen hyväksynyt sen.
Olen oman äitini vastakohta. Silloin, kun lapsena hän ei ostanut minulle ja sisaruksilleni vaatteita, minä ostan liikaakin. Vietetään yhdessä aikaa, ja jossain vaiheessa syyllistin itseäni jatkuvasta riittämättömyydestä. Olen läsnä, kannustan ja olen lasteni puolella, unohtamatta kuitenkaan itseäni. Pyrin löytämään sopivasti aikaa lapsille ja omille asioilleni sekä unelmilleni. Traumaattisen lapsuuteni ylilyöntinä esimerkkinä on joulu: jouluna ystäväni vitsailee ”traumakaisa” (nimeni muutettu) paketoimasta lahjoja, koska viime jouluna ostin nuoremmalle 20 kpl ja vanhemmalle 14 kpl lahjoja. Haluan heille parhaan mahdollisen joulun, korostaen silti, että yhdessäolo on tärkeintä. Huomaan vielä nykyäänkin tekevän asioita vähän liikaa, ja tasapainon hakemiseen on oikeastaan mennyt 18 vuotta. Nyt huomaan miettiväni ensin, onko tämä traumaa vai minua itseäni. Tämän oppiminen on ollut minulle erityisen tärkeää.
Koen, että olisin ollut parempi äiti, jos minulla olisi ollut turvallinen lapsuus. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, miten olen oppinut olemaan parempi äiti kuin oma äitini. Enkä toista niitä virheitä, joita hän teki minulle.
Katkaisin äitiini välit 32-vuotiaana, seitsemän vuotta sitten. Hänen seurassaan koin ahdistusta, fyysisiä oireita ja olin aina myös fyysisesti kylmä. Sen jälkeen olo on ollut kevyt. Välillä kuulen sukulaisilta, miten hän valehtelee minusta edelleen, mutta tällä hetkellä tilanne on sellainen, ettei kukaan oikein enää usko häntä.
Lopullisen rauhan varmasti saan, kun hän nukkuu pois. Kysyin terapiassa, olenko kamala ihminen, kun toivon hänen kuolemaansa. Koin tästä syyllisyyttä. Toki hän valehteli muutama vuosi sitten kuolevansa saadakseen huomiota ja yrittääkseen ottaa minuun yhteyttä. Sanoin äitini siskolle, ettei tämä muuta mielipidettäni. Miksi tarvitsisin ihmisen elämääni, joka ahdistaa minua, on minulle ilkeä, yrittää sabotoida elämääni, haukkua minua selän takana jne.?
Ymmärrän oman äitini lapsuuden ja sen, miksi hän on sellainen kuin on. Mutta mielestäni menneisyys ei ole syy olla kenellekään kamala. Jos lapset katkaisevat välit vanhempiinsa, uskoisin siellä taustalla olevan aika isoja syitä.
Mikään ei oikeuttanut häntä tekemään minusta pilakuvia (kyllä, hän oikeasti teki niitä ja näytti niitä ystävälleni), haukkumaan läskiksi (painoin 43 kg, kun minulla oli syömishäiriö), kertomaan, miten mikään vaate ei sovi minulle, olemaan antamatta minulle perustarpeita (vaatteita, hygieniatarvikkeita), haukkumaan minua joka asiassa: miten en osaa leipoa, tehdä ruokaa, laittaa hiuksia jne. Kuka äiti myös sanoo, kun tulee katsomaan lastenlastaan seuraavana päivänä hänen synnyttyään: "Jätitkö mitään sinne synnytyssairaalaan, kauhea paskamaha jäi vain”? Lisäksi äitini on jatkuvasti ollut minulle kateellinen kaikesta.
Jos mietin elämäni tapahtumia, hän ei ole ikinä minua tukenut. Kun olen eronnut, hän asettui vain eksäni puolelle sanoen: "Ymmärrän, ei tuon meidän x:n kanssa ikinä voisi kukaan olla." Olen perustanut elämässäni kaksi yritystä, opiskelen tällä hetkellä yrittämisen ohessa, ja hän muistaa aina sanoa kaikille: "Ei meidän x oikeasti elämässään mitään ole ikinä tehnyt, eronnut vain."
En tiedä, mikä tämän kirjoituksen tarkoitus oli, ehkä antaa jollekin muulle voimaa olla toistamatta vanhempiensa virheitä ja muistuttaa, että biologisten vanhempien kanssa ei tarvitse olla tekemisissä. Päätös oli vaikea ja tuskallinenkin, luopua perheestä mutta sen jälkeinen helpottunut olo oli tuon vaikean päätöksen arvoinen. Omasta traumaattisesti lapsuudestani olen kuitenkin saanut tämän päivän minuun paljon asioita: empatian kykyä, kasvua, keskustelun taitoja jne. Ilman noita kokemuksia en olisi minä."