”Olisit vain ollut suostuvainen niin sinua ei olisi tarvinnut raiskata”

”Moi, tässä ois taas yksi kertomus seksuaalisesta häirinnästä. On surullista havaita, miten yleistä seksuaalinen väkivalta ja häirintä on. Upeaa että näistä kuitenkin puhutaan ja tuodaan mahdollisimman laajasti esille ja tehdään selväksi, että se EI ole ok. Ja henkilökohtaisesti koen että on huojentavaa huomata, että en ole yksin kokemuksieni kanssa vaikka …

Abortti ei ole murha, vaan sen kieltäminen on sitä

The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (The Handmaid’s Tale) on yhdysvaltalainen dystopinen draamasarja, jonka on luonut Bruce Miller. Sarja perustuu kanadalaisen kirjailijan Margaret Atwoodin romaaniin Orjattaresi vuodelta 1985. Sarjan tapahtumapaikka on Yhdysvaltojen paikalla oleva Gilead-niminen teokraattinen valtio lähitulevaisuudessa tai vaihtoehtoisessa nykyhetkessä. Fundamentalististen kristittyjen johtamassa valtiossa hedelmällisiä naisia on vangittu orjattariksi, joiden tehtävänä on synnyttää lapsia isäntäperheilleen. Kyseisessä yhteiskunnassa orjattarien lisäksi myös muiden naisten …

”Lopulta minä olisin kuollut”

Kiitos kirjoituksistasi ja siitä, että tuot muiden äänen myös kuuluviin. Teet tärkeää työtä. Haluaisin kertoa tarinani, nimettömänä. Ehkä se on jonkinlaista itseni terapoimista, kun kirjoitan sinulle. Toivoisin, että joku vielä uskoo huomiseen kaiken keskeneräisen ahdistuksensa keskellä tämän kirjoitukseni myötä. Eheäksi. Uskoisin, että olin läheisriippuvainen. Se ainoastaan selittäisi sen, että näin …

”Ethän vain muista väärin, olit kuitenkin niin pieni”

”Ajattelin nyt itsekin avautua seksuaalisesta häirinnästä. Sitä on elämän aikana joutunut useamman kerran kokemaan. Surullista on kans se että sain sitä paljon enemmän niskaani kun olin nuorempi, lapsena sekä teininä, nyt aikuisiällä en ole onneksi joutunut enää kokemaan häirintää, mutta jäljet se on jättänyt. Ensimmäinen ja hirvein kokemukseni taitaa olla …

”Lopputuloksena kolmekymppinen nainen joka ei luota miehiin ja baariin en uskalla koskaan enää mennä”

”Kyllä taas on aihe joka räväyttää aivojen perimmäiseen nurkkaan sysätyn ”never happened” laatikon. Kuljin lapsena paljon naapurissa ja syntyihän siinä luottavainen suhde naapureiden kanssa. Kun teini-ikä lähestyi, naapurin perheen isä vahingossa ja leikin varjolla aika ajoin kopeloi. En kehdannut asiasta kellekään tietenkään kertoa. Kun täytin 16, oli edelleen kopelointia, puhetta …

”Koulutaksin kuljettaja siveli reittä ja iski samalla silmää”

”Liittyen seksuaaliseen ahdisteluun, haluan jakaa nimettömänä myös oman kokemuksen jo lapsuudesta. Elettiin 90-luvun alkupuolta tai puoliväliä, tarkkaan en enää muista. Koulutaksina meillä pienessä kylässä toimi tilataksi ja sitä kuljetti n. 40v mies. Me tytöt (7-12v) vältettiin etupenkillä istumista. En muista, puhuttiinko siitä keskenään ääneen, kotona uskalsin puhua äidille vasta pari …

”Mies tiesi kyllä oikein hyvin, minkä ikäinen olin”

”Olin 17 vuotiaana vanhojen risteilyllä. Päätimme lähteä baariin tanssimaan ja vanhemmat kaverit ostivat meille alaikäisille juomia. Jossain kohtaa jäin juttelemaan siellä soittaneen bändin jäsenen kanssa, jonka jälkeen katkesi filmi ihan kokonaan. Joltain toiselta tytöltä oli myös kuulemma lähtenyt jalat alta siellä samassa baarissa, en tiedä oliko kyseessä vain liikaa alkoholia …

”Häpeä on estänyt minua puhumasta näistä asioista kenellekään”

”Olet jakanut tarinoita seksuaalisesta häirinnästä ja varmaan ikävä kyllä saat todella paljon tarinoita tähän liittyen. Kiitos, kun jaat näitä ja toimit turvallisena foorumina meille. Ajattelin ensimmäistä kertaa rohkaistua jakamaan myös omia kokemuksiani. Kaikki nämä seksuaalisesta häirinnästä kertovat tarinat kuulostavat niin tutuilta ja arkipäiväiseltä, etten aiemmin välttämättä ole edes tajunnut sen …

”Monesti, liian monesti se kiinnitti keski-ikäisten ja sitä vanhempien miesten huomion”

”Hetken mietinnän jälkeen päätin kertoa oman versioni häirinnästä. Nuorempana tuli juostua baareissa vähän useammin. Olin se porukasta, joka rohkeasti lauloi karaokea, enkä todellakaan ollut se hiljaisin. Eikä tähän välttämättä tarvittu edes alkoholia. Monesti, liian monesti se kiinnitti ilmeisesti keski-ikäisten ja sitä vanhempien miesten huomion. Tätä tapahtui niin baareissa, kuin meidän …

”Sehän on vain leikkiä”

Nyt olet julkaissut paljon liittyen nuorten naisten ja tyttöjen hyväksikäyttöön ja ahdisteluun ja huomaan, että tässä maailmassa on yksi asia, joka jää pimeään paljon voimakkaammin. Nimittäin tilanne, jossa lapsi käyttää seksuaalisesti hyväkseen toista lasta. Ei sitä monet välttämättä tule edes ajatelleeksi, että tätäkin tapahtuu. Ja se jättää myös arvet sisimpään. …