Minä koulutan sinusta itselleni sopivan puolison

Ilman vapautta on vain pakko. Sosiaalisessa mediassa törmää erilaisiin parisuhteellisiin ilmiöihin. Otsikossa olevaan ilmiöön tulin eilen törmänneeksi. Tarkkana sosiaalisessa mediassa pitää silti muistaa olla, että ei astu niin sanottuun vitsiharhaan. Tässä kyseisessä Johannan lähettämässä kysymyksessä arveltiin, että kysymys ei ole vitsistä ja että kysymys on lähetetty ”Naistenhuone” nimiselle sivustolle. Oli …

”Mieheni vaatii minua lupaamaan hänelle, etten koskaan lähde tästä suhteesta”

”Yli kuusi vuotta olen sietänyt, hyväksynyt, ja alistunut puolisoni vallan alla. Joskus harvakseltaan yrittänyt nousta jaloilleni ja puolustautua. Joka kerta aivan turhaan.   Puolisoni on kärsinyt koko yhdessäolomme ajan sairaalloisesta mustasukkaisuudesta – kuitenkin tiedostamatta ongelmaa itse. Hän on epäillyt minulla olleen vipinää kymmenien, jopa yli sadan eri miehen kanssa, joko …

”Minun ei tarvitse tykätä sinun lapsistasi ja sinun lapsesi ei tarvitse tykätä minusta”

”Rakastuin mieheen jolla oli aiemmasta liitosta kaksi lasta. Teimme päätöksen että emme tutustuta lapsia minuun ja toisinpäin vähään aikaan. Päätös oli oikeastaan minun, sillä tiesin, että miehen ex vaimo on vaikea ja vielä vaikeammaksi kaikki olisi tullut jos olisin mennyt lasten elämään mukaan. Mies ei päätöksestä pitänyt. Hän halusi että …

Kiltin sukupolven syndrooma

Olen aiemminkin kirjoittanut, että jos minulla olisi valta päättää, niin määräisin pakollisen terapian ihan jokaiselle meille. Pääpaino vanhemmat sukupolvet, koska he eivät terapiassa ole käyneet kuin hyvin pienellä prosentilla. Meistä nelikymppisistä sanotaan, että olemme terapiasukupolvi ja hyvä niin että olemme, sillä jonkun sukupolven on tehtävä menneisyysmurha jotta tulevat sukupolvet olisivat …

Se on ihan terveellistä fantasioida muistakin kuin omasta puolisostaan

Kolme vuotta on maksimiraja sille, että pitkässä parisuhteessa tulee harrastaneeksi seksiä silmät auki. Sen jälkeen seksiä harrastetaan silmät kiinni tai pimeässä, jotta olisi helpompi kuvitella puoliso joksikin toiseksi. Näin kirjoitti eräs yhdysvaltalainen terapeutti provosoivassa kirjoituksessaan ja sai luonnollisesti vihat päällensä, koska asioiden ääneen sanominen on virheistä pahin. Valitettavasti minulla ei …

”Edelleen rakastan miestä ihan joka päivä”

”Elettiin vuoden 2001 lokakuuta. Olin 16-vuotias datanomiopiskelija. Tylsän koulupäivän ratoksi eksyin kiss.fi sivuston chattiin ja aloin juttelemaan viereisessä koulussa raksapuolella opiskelevan vuotta vanhemman pojan kanssa. Juteltiin useampi tunti, jossain vaiheessa kaveri hetkeksi katosi ja ilmestyi pian uudelleen paikalle. Jutut jotenkin tuntuivat erilaisilta ja kiinnostus tyyppiä kohtaan tuli sen verran kovaksi, …

”Toivoisin meidän entisen elämän palaavan takaisin!”

Voisinko pyytää sinua kirjoittamaan tai jakamaan aiempaa kirjoitustasi aiheesta ”Pitääkö seksin vähentyä parisuhteen aikana?” tai ”Miksi intohimo ja seksuaalinen kanssakäynti vähenee, kun parisuhde muuttuu vakavaksi, pitkäaikaiseksi, kahden ihmisen elämät yhdistäväksi elämäksi?”? En ole varma, saatko kiinni ajatuksestani, mutta nyt täytyy jo itsekin myöntää elävänsä sellaista elämää, jossa suhteen vakiintumisen ja …

”Mitä olisi tapahtunut, jos olisin ollut niin seurankipeä, että olisin mennyt sinne salaiseen syrjäiseen paikkaan?”

”Yksi kummallisimmista kokemuksista oli, kun tutustuin mieheen Suomi 24:ssa. Viestittely oli ihan ok, mutta kuvan lähettämisen kanssa oli haasteita. En suostunut treffeille ilman, että sain miehestä kuvan. No, vihdoin hän lähetti otoksen. Oli varsin kivan näköinen tyyppi. Seuraavaksi lähdettiin pohtimaan, missä tavattaisiin. Mies olisi halunnut johonkin syrjäiseen ”tukikohtaan”. Minulla siinä …

”Samat tähdet ovat meidän yllä, jotka olivat läsnä silloinkin”

”Taustatarina alkaa parin vuoden takaa, kaiken koronakaaoksen kynnykseltä.En uskonut satuihin tai tarinoihin, mutta kun törmättiin yhdistävän intohimon kohteen tiimoilta ja tapahtui se ällöttävän kliseinen rakastuminen ensisilmäyksellä, aloin varmaan vähän uskoa.Aika kului, korona tapahtui, kaikki luisui hiljaiseen kaaokseen. Välissä kahden maan rajat ja epätoivo. Oli laudalla työt, kerta toisensa jälkeen perutut …

”Lopuksi hän vei minut kotiin ja ujosti halasimme ennen eron hetkeä”

”Vastaan on tullut sammakko jos toinenkin mutta n 4kk sitten olin elämäni parhaimmilla ja upeimmilla treffeillä koskaan! Mies haki minut sovitusta paikasta, oli pukeutunut siististi ja tuoksui hyvälle. Vei minut ravintolaan syömään, käyttäytyi kuin herrasmies, maksoi ruokailumme, juttu luisti oikein kivasti ja tunnelma oli jännityksestä huolimatta mukava ja rento. Ruokailun …