”Vannoin etten ikinä alkaisi suhteeseen varatun miehen kanssa”

”Mä yritin vuosia pitää kiinni siitä että kulissi riittää. Oli asunto ulkomailla, 3 kk vuodessa tropiikin lämmössä, kylpylälomia jne. Sitä mikä menestyvän yrittäjäperheen elämään kuului. Silti lopulta se yksinäisyys parisuhteessa, joka ei antanut mitään, oli niin kalvavaa, että nyt elän yksin siinä ulkomailla olleessa loma-asunnoista ja viimeinenkin kulissien ripe on …

”Meidän yhteinen orgasmivihko”

”Sun blogiteksi on pyörinyt mielessä viimeiset pari päivää, kun ollaan uuden kumppanini kanssa (luojalle kiitos ja ylistys sellainen vihdoin löytyi!) jätetty lakanoihin ja sohvalle tahroja ja rutattu hikiset lakanat melkein rullalle. Ensimmäisenä viikonloppuna saatiin yhteensä 25 orgasmia. Kyllä, ne laskettiin! Tällä viikolla oli toinen kerta, kun ehdittiin viettää aikaa yhdessä …

”Olen tässä suhteessa elintason vuoksi”

Olen noin nelikymppinen nainen. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa noin 15 vuotta. Mieheni on arvostetussa asemassa työelämässä ja ansaitsee siitä johtuen runsaasti. Meillä ei ole perinteinen rakkaussuhde. Minä en saa mieheltäni parisuhteeseen liittyviä henkisiä asioita. Meillä ei ole yhteistä rakkaus- eikä seksielämää. Olen tässä siksi, koska saan niin paljon aineellista …

”Nykyinen vaimoni auttoi minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi”

”Olen pitkään lukenut blogiasi ja kirjoituksiasi facessa.Julkaiset välillä kirjoituksia ”vieraskynä” -tyylisesti ja mietin että jos olisin kirjoittanut itsestäni.En uskalla oikeastaan puhua aiemmasta elämästäni rehellisesti ääneen kenellekään muulle kuin vaimolleni. Enkä hänellekään kerro kaikkea. Minua on kiusattu sekä koulussa että kotona äitini toimesta ja kuuntelin vuosia suoraa huutoa siitä että olen …

20 vinkkiä, miten selvitä tappohelteestä

Sääkartta näyttää pelkkää kuumaa pitkälle ensi viikkoon saakka. Tässä harvinaisen virallinen lista, miten selvitä seksihelteen kynsistä. 1. Harrasta seksiä mahdollisimman hitaasti. Käytä siihen siis totutun kolmen minuutin sijaan vähintään neljä minuuttia. Urakkaa helpottaa se, että seksin voi aloittaa miltei riisumatta, koska sisällä ei voi pitää mitään muuta päällä kuin televisiota …

Käytöskoulu keski-ikäisille ja vanhemmille sukupolville

Arvoistat keski-ikäiset ja siitä vanhemmat. Olette todetusti sosiaalisen median huonoiten käyttäytyvä sukupolvi. Eikä tuo käyttäytyminen ole aina ihan priimaa sosiaalisen median ulkopuolellakaan. Tässä ilmainen käytöskoulu kaikille. Olkaa hyvä. 1. Kun juot viinaa, laita sosiaalinen media kiinni. Yhdistelmään känni, keski-ikä ja sosiaalinen media on kaatunut jopa muutaman työura. 2. Kun olet …

”Rakkaani löysi uuden ihastuksen, jonka jälkeen minusta tuli hänen salainen rakastaja”

”Onko sulla ollut aiheena kun rakas on löytänyt uuden ihastuksen, mutta samalla sinusta onkin tullut kumppanisi rakastaja… Mietin kauan, että voiko tällaista ilmaista ja kertoa mihinkään. En ole tätä avannut edes lähimmilleni. Kaikilla on se illuusio, että joko ollaan kauniisti ja siveellisesti yhdessä taikka erotaan, melkein aina riitaisasti. Me mieheni …

Et saa halata toista ihmistä!

Kirjoitin tekstin, jossa käytin esimerkkinä erään lukijan tarinasta kohtaa, jossa hän kertoo, että puolisonsa kännissä antama suudelma toiselle naiselle 10 vuotta sitten kummittelee hänen mielessään vieläkin ja hän ei ole kokonaan antanut sitä anteeksi. Kyseinen kännisuudelma tapahtui heidän molempien ollessa alle kaksikymppisiä. Sain tekstiin liittyen viestin, jonka julkaisen myöhemmin kokonaisuudessaan. …

Minä siinä paljaassa tississä on niin pelottavaa?

Tissi. Se on hankala asia. Osittain jopa vaarallinen. Huomasin sen jokunen kuukausi sitten, kun kirjoitin imettämisestä. Siellä jopa muutama naispuolinen tuli kertomaan, että jos julkisesti imettää, niin kai sitten voi kauppakeskuksessa pissatakin käytäville. Niin siellä kirjoitettiin. Tällä viikolla tissi on aiheuttanut ahdistusta Tampereella. Siellä olivat yleisen saunan tiloissa olleet neljä …

Saanut ihminen näyttää onnelliselta

Seksin aikana voi miettiä muita asioita ja se hyvä puoli siinä on, että se ei kestä kovin pitkään. Sanoo nainen kommentissaan. Pidän silmiä kiinni ja ajattelen, että olen harrastamassa seksiä jonkun muun kuin puolisoni kanssa. Sanoo mies kommentissaan. Seksi on suhteessanne asia, jota pitää välillä harrastaa, jotta se on poissa …