”Rakastamme salaa, mutta sekin on parempi vaihtoehto kuin avioliitto, jossa ei elä lainkaan”

”Ollessani noin 17-vuotias tapasin miehen, itseäni kolme vuotta vanhemman. Hyppäsin hänen autoonsa ja sitä autoilua kestikin sitten yli 20 vuotta, joista viimeiset 12 naimisissa. Näiden vuosien aikana tapahtui paljon hyviä asioita kuten lasten syntymät mutta aivan liikaa myös erinäistä paskaa. Perusongelma suhteen alusta lähtien oli luottamus. Mies ei voinut luottaa …

Miten kukaan voi luvata olla ikuisesti sinun?

Muistatko, että minkälainen olit kymmenen vuotta sitten? Entäpä 20 vuotta sitten? Oletko mielestäsi muuttunut ihmisenä vuosien aikana? Ajatteletko elämästä toisella tavalla kuin silloin? Niin. Arvelen, että sinä olet. Jokainen meistä on. Olisi jopa hieman surullista, jos näin ei olisi. Sillä muutos on eteenpäin vievä voima. Omassa elämässäsi muuttujia on yksi, …

”Pojat ei saa olla poikia eikä tytöt tyttöjä” ja plaa plaa plaa

Perkele oli taas aikuisten joukossa irti. Uutinen nimittäin kertoi siitä, että huvipuisto Linnanmäen vuoristoradan jarrumiehen nimike muutettiin enemmän ajanmukaiseksi ja siitä tuli vähemmän sukupuolittunut jarrumestari. Kommenttiketju pullistui närkästyneistä. Aamupulla meni väärään kurkkuun. Mikään ei ole enää pyhää. Ennen kaikki oli paremmin. Asia häiritsi luultavasti heitäkin, jotka huvipuistossa ei edes koskaan …

Kaksi uutta tarinaa ”rakkaudesta”

  Olen aiemmin julkaissut lukijoiden kertomia tarinoita siitä, että minkälaisten puolisoiden kanssa he elävät tai ovat eläneet. Tarinat ovat olleet jo sillä rajalla, että ovat melkein tuntuneet epäuskottavalta. Olen miettinyt, että onko todella niin, että ihmisestä paljastuvia piirteitä ei muka voi nähdä suhteen alussa? Vai onko niin, että ihminen on …

Skumppa kylmänä ja makuuhuone kuumana

Sanovat että mikään ei viilennä kesäisin makuuhuonetta kuin yli 20 vuotta kestänyt parisuhde. Saa helteelläkin nukuttua. Seksi. Haastava aihe kirjoittaa. Koetaan tuputuksena. Ainako siitä seksistä pitää kirjoittaa? Kysyi eräs lukija kun kuukauden sisään jo toisen kerran otin blogissani puheeksi. Parisuhde ei tarvitse seksiä ollakseen hyvä parisuhde. Hän jatkoi. Ja siksi …

”Joka toinen viikko olen lapselleni äiti, jota tarvitaan ja joka toinen viikko miehelleni nainen, jota halutaan”

Ihmisen rooli parisuhteessa on ensisijaisesti puolison ja rakastajan rooli. Rakkaushan tapahtuu rakastamalla ja rakastamiseen tarvitaan rakastajaa. Mitä tapahtuu, kun rakastajan rooli näivettyy ja tilalle saapuu vain vanhemman rooli. Rooli, joka kohdistetaan myös puolisoon. Siitä kertoo tarinassaan nainen. ”Olisi pitänyt ymmärtää jo alussa. Mieheni sanoi minulle haluavansa hyvän äidin lapselleen. Minä …

”On itsekästä jäädä liittoon, jossa kummallakaan ei ole hyvä olla”

”Maailma on täynnä rakkautta, vaikka sitä ei olisi oman seinien sisäpuolella. Avaa ovi ja astu ulos , mene sinne missä on rakkautta. On myös väärin pitää toista suhteessa , jos itse ei enää rakasta. Etenkin jos se toinen vielä rakastaa. Se on henkistä väkivaltaa. Jos et enää rakasta, laske toinen …

Jee, voitin, jätin nuoret ilman ruokaa!

Seinäjoen kuntavaltuutettu Piia Kattelus-Kilpeläinen ( perussuomalaiset) on onnellinen nainen. Hän on muutaman päivän ajan ilakoinut saavutuksestaan, jonka hän on elämässään saanut aikaan. ”Taistelen vihervasemmistolaista mädätystä vastaan.” ”Kaadettiin vegaaniruoka. Tein esityksen ja voitettiin!” Tässä muutama hänen twiiteistään, jotka koskevat hänen suurta voittoaan. Palataanpa vähän taaksepäin. Seinäjoen Nuorisovaltuusto teki esityksen, jossa he …

Mun mielestä meillä on tässä hetkessä ihan kaikki tarvittava

Sun iho tuoksuu ihan vaniljalta. Tuu lähemmäksi. Mä rakastan vaniljan tuoksua. Mut enemmän mä rakastan sua. Mä muistan kun mä olin 20 tai jotain. Mä rakastuin koulun käytävällä kävelleeseen nuoreen naiseen. Siksi koska sillä oli jotenkin tosi kiva tapa kävellä. Mä sanoin sen hänelle baarissa, jossa hän oli samaan aikaan …

Kiltin miehen syndrooma

”Huomasin, että kaipasit tarinaa kiltiltä mieheltä. Minä olen kiltti mies. Voi kai sanoa, että olin kiltti mies. Olin liian kiltti mies. Niin minulle sanoi terapeuttini. Kiltteyteni on maksanut minulle kaksi avioliittoa. Palataan alkulähteille. Minä tulen perheestä, jossa kauniita ja kannustavia lauseita ei jaettu. Enemmänkin minua lannistettiin. Koen, että elin lapsuuteni …