Pohjaton ilkeys on aikamme kuva

Viime viikonloppuna saimme lukea erään sosiaalisessa mediassa aktiivisesti toimineen nuoren naisen kuolemasta. Nainen menehtyi syöpään ja hän kertoi ennen kuolemaansa taudistaan, tunteistaan ja ihan vain elämästään sosiaalisen median palstoilla. Nainen sai osakseen pohjatonta vihaa ja ilkeyttä. Kuolemansairasta ihmistä pilkattiin jopa aivan omilla nimillä ja kasvoilla. Eniten ärsytystä aiheutti hänen avoimuutensa …

Bokserit pendolinossa ja muita orastavan muistisairauden oireita

Toiset säilyttävät ajokorttia rahapussissa. Minä säilytän Prisman infopisteellä. En tosin tiennyt säilyttäväni. Eräs Venlaksi esittäytynyt soitti minulle ja kertoi. Huomenna jos poliisi pysäyttää ja pyytää näyttämään ajokorttia, niin minun pitää sanoa heille, että menevät sinne Prismaan katsomaan. Infopisteen Venla osaa neuvoa. Toivottavasti on ymmärtäväisiä poliisityyppejä. Sellaisia, jotka ymmärtävät huonoa huumoria. …

”Minä olen mies, joka on lyönyt useasti vaimoaan”

Olen aiemminkin sen kirjoittanut, että blogini on moniääninen. Tällä kertaa tarinansa kertoo lähisuhdeväkivaltaan syyllistynyt mies. Tarina on miehen. Blogikirjoituksen toteutus ja referointi minun. ”Olen huomannut sivustollasi käydyn aiheen lähisuhdeväkivallasta. Minä olen tarinoiden roisto. Mies, joka on satuttanut läheisiään fyysisellä väkivallalla. Olen repinyt puolisoani hiuksista, tönäissyt seinää kohti, pitänyt väkisin paikoillaan …

Koiraa ei pidä ottaa sänkyyn nukkumaan

Sain kipinän tähän päivitykseen Helsingin sanomien toimittajan Anna-Stina Nykäsen kolumnista ”koiraa ei pidä ottaa sänkyyn nukkumaan”. Joidenkin on kuultu väittävän, että vauvan synnyttyä perheeseen, menettää puolisonsa lapselleen. Niin käy varsinkin alussa ja se on ihan ymmärrettävää. Vauva on avuton ihmisrääpäle, joka tarvitsee kaiken hoivan ja huolenpidon. Minulle yllättävää oli, että …

Voiko omaan puolisoonsa rakastua uudelleen?

Mitä sitten tapahtuu, kun rakkaus loppuu? Liekki on lepattanut ensin hädin tuskin palamassa, kunnes ympärillä pyörivä arki ja vuodet sammuttavat sen kokonaan. Siinä on edessä kolme vaihtoehtoa. Yksi on jatkaa parisuhdetta tottumuksesta ja tyytyä siihen, että parisuhde tarkoittaa vain perheen koossa pitämistä. Toinen vaihtoehto on todeta tilanne ja lopettaa parisuhde …

Väärä Sami Minkkinen

Jari Sarasvuo soitti minulle eilen. En minä valehtele. Vastasin oudosta numerosta tulleeseen soittoon. Jari Sarasvuo täällä terve, kuului puhelimesta.  Oletko sinä Sami Minkkinen, hän kysyi. Olin, että nyt alkaa vuosi pysäyttävästi.  Fanitan hänen Yle Puheelle tekemää ohjelmasarjaa, puhumattakaan ysärillä tullutta Hyvät, Pahat ja Rumat -ohjelmaa. Olin aivan pähkinöinä, mitä hänellä …

The Joulusiivous

The Joulusiivous 2015. Se alkoi sunnuntaiaamuna kello 10.15. Ulkona möyrysi pahaenteinen ilma. Tehtäväjako oli suoritettu. Minä sain vastuualueeksi viedä kaikki tuuletusta tarvitsevat talon tuuletusparvekkeille ja ulkona sijaitsevaan mattotelineeseen. Aloin toimia kuin päälle laitettu siivousrobotti. Päästelin robottimaisia ääniä, jonka vuoksi minua mulkoiltiin pahasti. Tyttäreni keskittyi pyyhkimään pölyjä etusormellaan älypuhelimensa näytöstä. Neljäs …

Marokkolaiset pallit

Vaimo sanoi, että tekee mieli marokkolaista pallia. Tieto tuli minulle ihan äkkiarvaamatta. Oikeastaan hän haluaisi kahta. Oli netistä katsonut sellaisia ja ihastunut. Sanoi, että pitäisi Helsingistä lähteä hakemaan. Minä olin, että eikö niitä täällä Tampereella liiku. Vaimo sanoi, että Helsingissä lähimmät. Minäkin silkasta uteliaisuudesta menin netistä katsomaan, että kuinka komeita …

Kaipaan lavuaarissa olevia partakarvojasi

Tarina päättyneestä rakkaudesta, joka voisi olla totta. Vessan lavuaari on puhdas ja kiiltävä. Minun oloni on silti surullinen. Kaipaan lavuaarissa olevia partakarvoja. Niitä, joista aiemmin sinulle huomauttelin. Joka kerta lavuaarissa olevat partakarvat olivat merkki siitä, että kylpyhuoneessa tuoksui sinun partavetesi tuoksu. Se tuoksu, joka teki minut aiemmin villiksi. Silloin, kun …