Näyttää: 1 - 4 of 4 tulokset

”Eron jälkeen minusta tuli parempi ja osallistuvampi isä”

”Minä olen kahden lapsen yhteishuoltaja. Lasteni äidin kanssa teimme eron jälkeen sopimuksen, että lapset ovat viikon kerrallaan molempien vanhempien luona. Asumme toisiamme lähellä, mutta pyrimme pitämään sopimuksesta kiinni, koska se luo lapsillekin selkeyttä. Emme myöskään oleta, että toinen vanhempi on paikkaaja siinä tilanteessa, kun tarvitsemme omalla lapsiviikollamme lapsenvahtia. Kysymme ensin …

”Minun ei tarvitse tykätä sinun lapsistasi ja sinun lapsesi ei tarvitse tykätä minusta”

”Rakastuin mieheen jolla oli aiemmasta liitosta kaksi lasta. Teimme päätöksen että emme tutustuta lapsia minuun ja toisinpäin vähään aikaan. Päätös oli oikeastaan minun, sillä tiesin, että miehen ex vaimo on vaikea ja vielä vaikeammaksi kaikki olisi tullut jos olisin mennyt lasten elämään mukaan. Mies ei päätöksestä pitänyt. Hän halusi että …

”Se kamala tunne, kun lapsen käsi irtoaa kädestäni”

”Erosimme parisen vuotta sitten ja jouduin muuttamaan pois vaimoni sekä lapseni luota. Tuon lapsen, jonka syntyä ennen kasvoin henkisesti ja uskalsin astua askeleen tuntemattomaan. Lisäksi menetin parisuhteen, jossa olin pitemmän hetken kamppailemassa eroamisen kanssa koska en saanut olla siinä oma itseni. Kuitenkin käytyäni kasvutarinaani eteenpäin löysinkin toisesta niitä asioita, joihin …

”Minusta tuli yhdessä yössä täysin kykenemätön isyyteen”

”Olen jo nuorena ajatellut haluavani isäksi. Noin kolmekymppisenä minusta tuli isä. Olin onnellinen mies. Vauva-ajan jälkeen vaimoni lähti töihin. Minä jäin puoleksi vuodeksi lapsen kanssa kotiin. Se on ollut elämäni yksi parhaimmista päätöksistä. Sen aikana minusta vasta kasvoi se isä, jollaiseksi olen halunnut kasvaa. Olin ihan hyvä isä. Meillä ei …