Näyttää: 1 - 7 of 7 tulokset

Minulla on mielipide ja minulla on oikeus sanoa se!!!!!!

Aiemmin kesällä eräs sosiaalisen median vaikuttaja kertoi tapahtumasarjasta, jossa hän oli työntämässä vaunussa olevaa pientä lastansa ja samalla käyttäneensä puhelintaan. Hänen seuraansa tunkeutui vanhempi naishenkilö joka alkoi voimakkaasti kritisoida puhelimenkäyttöä, koska tunkeutujan mielestä äidin pitäisi keskittyä lapseensa vuorokauden jokainen hetki. Tunkeutuja seurasi naista jopa kauppaan saakka jatkaen moralisoimistaan. Kunnes ymmärrettävästi …

Hyökkäävän bloggarin puheenvuoro

Keskustelu on hieno harrastus ja ajanviete. Varsinkin siinä tapauksessa, kun keskustelijoina on osapuolet, jotka ovat kykeneväisiä keskusteluun ja kykyyn taas riittää se, että osaa perustella oman kantansa ja välttää keskustelun viemistä henkilökohtaisuuksiin. Juuri tämän vuoksi keskustelu sosiaalisen median palstoilla on lähes mahdotonta. Jos suomalaista keskustelutasoa ja taitoa pitäisi arvioida sosiaalisen …

Mies, jolle kasvoi pallit

Minusta on tullut hyökkäävä. Sanoivat kommenttikentällä. Vastailen ihmisten kommentteihin voimalla ja voimakkaasti. Kysyttiin myös syytä, että miksi näin on, sillä ennen annoin vittumaistenkin kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vastasin kommenttikenttään, mutta vastattakoon vielä blogitekstin muodossa, niin asiasta ei tarvitse enää tämän jälkeen kysyä. Paitsi viimeistään ensi viikolla …

Korona ei ole mielipidekysymys

Istuva kansanedustaja näkee lehtikuvan, jossa ihmisillä on maski kasvoillaan. Hän kirjoittaa sosiaaliseen mediaan kommenttina, että miksi ihmeessä ihmisellä on vaippa naamalla ja kysyy, että eikö parempaa kuvaa tässä koronahuijauksen ajassa löytynyt. Netissä kiertää kuvakollaasi otsikolla: ”me emme ota koronarokotetta”. Samoilla foorumeilla liikkuu ihmisiä, jotka julkisesti ilmoittavat, että eivät aio noudattaa …

Paljonko tuollaisesta tyhjänjauhamisesta saa palkkaa ja muita lukijoiden esittämiä kysymyksiä

Miksi olet niin parisuhdekielteinen ja miksi kirjoitat parisuhteista, koska tunnut niitä vihaavan? Olen sanonut olevan parisuhderomantikko, koska parisuhde on parhaimmillaan yksi kauneimpia asioita ihmisen elämässä. Pahimmillaan hyvinvointia ja terveyttä vaarantava pakkoajatus. Kirjoitan paljon tekstejä, jotka ovat lähellä tuota jälkimmäistä osastoa, mutta lukumäärällisesti enemmän tekstejä, jotka ovat ensimmäistä osastoa. Jostain syystä …

”Voitko lopettaa epänormaaleista parisuhteista kirjoittamisen!”

Parisuhde on tunteita herättävä asia. Se on sitä siksi, koska hyvin monella meistä on kosketuspintaa asian kanssa. Moni meistä on kokenut parisuhteissaan monia eri asioita ja tunteita. Joillekin meistä se on jättänyt jopa haavoja, jotka aukeavat, jos niitä menee sörkkimään. Me kaikki elämme elämäämme myös oman arvomaailmamme pohjalta. Joskus tuo …

10 tärkeää asiaa blogistani kaikille lukijoille!

Haluan korjata muutaman harhaluulon, joka muutamille lukijoilleni on välittynyt tekstieni sisällöstä. Samalla haluan muistuttaa muutamasta erittäin tärkeästä asiasta.   Minusta pitkä parisuhde on kaunis asia. On arvostettavaa, että kaksi toisensa löytänyttä osaa pitää rakkauden liekkiä yllä vielä vuosikymmentenkin jälkeen suhteessaan ja parisuhteesta ei ole tullut pelkkä yhteinen tapa. Suuri kunnioitus …