Näyttää: 11 - 20 of 30 tulokset

”Meidän yhteinen orgasmivihko”

”Sun blogiteksi on pyörinyt mielessä viimeiset pari päivää, kun ollaan uuden kumppanini kanssa (luojalle kiitos ja ylistys sellainen vihdoin löytyi!) jätetty lakanoihin ja sohvalle tahroja ja rutattu hikiset lakanat melkein rullalle. Ensimmäisenä viikonloppuna saatiin yhteensä 25 orgasmia. Kyllä, ne laskettiin! Tällä viikolla oli toinen kerta, kun ehdittiin viettää aikaa yhdessä …

Saanut ihminen näyttää onnelliselta

Seksin aikana voi miettiä muita asioita ja se hyvä puoli siinä on, että se ei kestä kovin pitkään. Sanoo nainen kommentissaan. Pidän silmiä kiinni ja ajattelen, että olen harrastamassa seksiä jonkun muun kuin puolisoni kanssa. Sanoo mies kommentissaan. Seksi on suhteessanne asia, jota pitää välillä harrastaa, jotta se on poissa …

Skumppa kylmänä ja makuuhuone kuumana

Sanovat että mikään ei viilennä kesäisin makuuhuonetta kuin yli 20 vuotta kestänyt parisuhde. Saa helteelläkin nukuttua. Seksi. Haastava aihe kirjoittaa. Koetaan tuputuksena. Ainako siitä seksistä pitää kirjoittaa? Kysyi eräs lukija kun kuukauden sisään jo toisen kerran otin blogissani puheeksi. Parisuhde ei tarvitse seksiä ollakseen hyvä parisuhde. Hän jatkoi. Ja siksi …

Anna itsellesi lupa

Anna itsellesi lupa. Anna itsellesi lupa vaatia enemmän. Anna itsellesi lupa olla tyytymättä tyhjään. Anna itsellesi lupa suurempaan huomioon. Anna itsellesi lupa suurempaan nautintoon. Anna itsellesi lupa elää omaa elämääsi. Anna itsellesi lupa levätä. Anna itsellesi lupa istahtaa paikoilleen. Anna itsellesi lupa olla tekemättä yhtään mitään. Anna itsellesi lupa lopettaa …

Älä anna kenenkään kahlita nautintoasi!

Naisen avoin seksuaalisuus tuntuu olevan vieläkin liikaa monelle. Seksistä avoimesti puhuva nainen leimataan rankoilla termeillä tai sitten häneen suhtaudutaan avoimen vähättelevästi tai vihamielisesti. Viimeksi sen sai kokea puudildoyrittäjä Tea Latvala, joka lopetti yritystoimintansa, koska ei enää jaksanut somevihaa. Seksistä avoimesti nauttiva ja sen ääneen sanova nainen on uhka. En tiedä, …

Mitä jos onkin niin, että on ihmisiä, jotka eivät ole parisuhteissaan koskaan kokeneet oikeaa rakkautta tai hyvää seksiä?

Voisin olla helposti loppuelämän ilman seksiä. Miksi seksistä on tehty niin merkittävä asia parisuhteessa. Seksi on yliarvostettua. Seksi on kuin tiskaaminen, että joskus sitä pitää vain tehdä. Harrastetaan sitten seksiä, niin onpahan pois päiväjärjestyksestä. Siinä lauseita, joita olen lukenut seksiä koskevien kirjoitusten kommenttipalstoilla. Pohdin, että minkälainen ihminen tai minkälaisessa parisuhteessa …

Kaikilla pitäisi olla hetkiä, jolloin kukaan ei tarvitse sinua!

Osa 1: Velvollisuus Onhan se kiva tuntea itsensä tarpeelliseksi. Tuntea olevansa lähes korvaamaton. Ympärillä on ihmisiä, jotka tarvitsevat sinua ja sinun läsnäoloasi, rakkauttasi tai panostustasi. Ihmiset ympärillä ilmaisevat tarpeensa ja sinä täytät nuo tarpeet. Lapset, puoliso, pomo, sukulaiset, naapurit ja kuka milloinkin on pyytämässä sinulta jotakin. Toisella kädellä pyyhit lapsesi …

Hei me suoritetaan!

Luin lehdestä kuuden kohdan listan syistä, miksi kannattaa harrastaa seksiä. Ykköseksi listassa päätyi syy, että seksi kuluttaa kaloreita ja laihduttaa. Kuinka helvetin masentavaa. Onko nyt niin, että ennen seksiä pistetään älypuhelimesta Sports Tracker päälle, lajiksi seksi ja ei kun hommiin. Voi sitten suorituksen päätteeksi katsoa kuinka monta kaloria tuli polttaneeksi. …

Pro Pölypallo-liike

Joulu lähestyy. Stressipisteet kasvavat. Kaduilla ja perheissä askeltaa ihmiskoneita, joiden päällä palaa sytytyslanka. Viimeistään uutena vuotena lanka syttyy ja perheenisit ja äidit räjähtävät taivaalle. Tämä joulu on liikaa. Jäljelle jää vain sekunteja kestävä valojuova, viimeiseen asti puhtaaksi puunattu koti, muovisiin tavaroihin kyllästetyt lapset ja itse tehdyn imelletyn perunalaatikon jämä. Minulla …

20 lausetta tai tokaisua, joilla tappaa alkava tai alkanut seksi

Tervetuloa lukemaan havaintoja parisuhteesta epävirallista seksintappopalstaa. Esitän seuraavana lauseita tai lausahduksia, joita ei pidä sanoa ihmiselle, jonka kanssa on alkamassa tai on jo aloittanut seksin. Osa lauseista on itse kuultuja elämän varrelta, osa toisilta kuultuja ja osa keksittyjä ennakkotapauksia. Se, mikä lause on elävästä elämästä ja mikä ei, jääköön lukijan …