Näyttää: 1 - 5 of 5 tulokset

Pitääkö sitä seksistä aina vouhkata!!!

Kirjoitin tekstin seksistä. Toisen sen kuukauden aikana. Kaksi seksitekstiä kuukaudessa on hyvä määrä. Vastaa sellaisen keskivertokyllästyneen avioparin seksikertoja kuukaudessa. ”Pitääkö siitä seksistä aina kirjoittaa. Onko tästäkin tullut seksiblogi. Seksi ei kuulu muille kuin kahden ihmisen väliin.” Sieltähän se kommentti taas napsahti. No joo. Joillekin vielä enemmän väsähtäneelle parille kaksikin kertaa …

Huomaatko minua edes silloin kun olen kuollut

Pieni uutinen sanomalehden laidalla, johon aiemminkin olen viitannut. Pariskunnasta, jonka miespuolinen henkilö oli ehtinyt istua olohuoneessa sijaitsevassa nojatuolissaan vuorokauden kuolleena ennen kuin hänen vaimonsa oli edes huomannut koko asiaa. Nainen oli myöhemmin sanonut, että ei hän osannut epäillä asiaa, koska miehensä käyttäytyminen ei kuolleena ollessaan eronnut siitä, mitä hän eläessäänkin …

Tehdään lakanoihin tahroja

Parisuhteessa oppii kaikenlaista. Itse olen oppinut vetämään lakanoita. En kyllä ymmärrä. Mitä ryppyisempi ja likaisempi lakana, sen täydempi elämä.’ Lisäksi olen oppinut, että sohvalla pitää olla sisustustyynyjä niin paljon, että siihen ei mahdu istumaan. Olen odottanut, että milloin treffi-ilmoituksissa alkaa olla vaatimuksia sisustukseen sopimisesta. Haetaan tyynyn värisiä tai näköisiä kumppaneita. …

Pitää vain rakastaa enemmän.

Miltä kuulostaisi ajatus rakkauden metsästä, jonne rakastavaiset saisivat käydä istuttamassa itselle puun? Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Leo Stranius teki asiasta valtuustoaloitteen, jota on ehditty sanoa kauneimmaksi aloitteeksi ikinä. Sitä se onkin, sillä mikä olisikaan kauniimpaa kuin metsä täynnä rakkauden synnyttämiä puita, jotka vieri vieressä julistaisivat olemassaolollaan rakkauden ilosanomaa. Ei missään tapauksessa, sanoo …

Halausvallankumous.

Halaus suojaa flunssalta. Tämän tietää kertoa italialaistutkijoiden laaja tutkimusyhteenveto. Se suojaa myös stressiltä ja sitoo ihmisiä toisiinsa. Tässä kun elämme syksyn myötä ensimmäistä flunssa-aaltoa, niin tämä kaikki on syytä pitää mielessä. Meitä on usein varoitettu koskettamasta muita ihmisiä, koska kosketus tuo mukanaan maailman kaikki taudit yhdellä iskulla. Ja onhan se …