Vaimon Kultainen Käytöskirja.
Mieheni nukkuu vielä. Liikun mahdollisimman hiljaa ja hämmennän puuroa liedellä niin, että astiat eivät kolise. Mieheni ei tykkää yhtään jos herää astioiden kolinaan. Minulla on uusi hieno Hagmanin kattila. Sain sen mieheltäni joululahjaksi. Hän se aina osaa. Teen puuron loppuun, kiehautan vahvat kahvit ja voitelen leivät valmiiksi. Mieheni haluaa neljä kurkkusiivua leipänsä päälle. Hän ei tykkää jos olen laskenut väärin. Lasken aamiaisen tarjottimelle ja vien makuuhuoneeseen. Mieheni on jo herännyt. Tuon hänelle vielä sanomalehden ja pöyhin hänen tyynyään kuohkeammaksi, jotta sängyssä on hyvä syödä ja lukea. Menen herättämään lapseni. Niitä tippuu minusta vuosittain kuin lehtiä syksyisistä puista. Mieheni sanoo, että ehkäisy on pahasta. Kyllä mieheni tietää. Onhan hän sentään mies. Meikkaan itseni raikkaaksi, jotta näyttäisin viehättävältä mieheni silmissä. Samalla vaatetan lapset ja survon paistia vuokaan päivällistä varten. Sain paistivuuan syntymäpäivälahjaksi mieheltäni. Hän se aina tietää mitä nainen tarvitsee. Lapsemme ovat kuin nukkeja. He eivät nahistele, pidä melua, istuvat ryhdikkäästi ruokapöydässä, tottelevat ja omaavat täydelliset käytöstavat. He ovat oikeita herranterttuja. Mieheni on laatinut meille kasvatussäännöt. Lapsilleni ja minulle. Ne ovat melko ankarat, mutta hän on sanonut, että ne on meille kaikille parhaaksi. Mikä minä olen vastaanpanemaan. Kyllä hän miehenä tietää. Silloin kun mieheni ei ole kotona ja minulle tulee epätietoisuus miten toimia, otan kirjahyllystämme Vaimon Kultaisen Käytöskirjan ja luen sieltä. Sain sen mieheltäni hääpäivälahjaksi. Hän on niin huomaavainen, että oli alleviivannut sieltä tärkeitä lauseita valmiiksi. Minulla on maailman kultaisin mies. Kehun häntä aina ystävilleni, kun tapaan heitä vuoden välein. Miehelläni on paljon menoja, mutta se on ymmärrettävää. Hänellä on työnsä, harrasteensa, yhteiskunnalliset tehtävät, saunaillat ja peli-illat. Hänen on mentävä niihin kaikkiin. Ne ovat miehen velvotteita. Ja kuka silloin pitää kodistamme ja lapsistamme huolen ellei vaimo. Ne ovat vaimon velvotteita. Näin sanoo mieheni ja Vaimon Kultainen Käytöskirja. Minua hymyilyttää. Mieheni saapuu keittiöön katsomaan joko paisti alkaisi valmistua. Yritän näyttää mahdollisimman viehättävältä. Minulla on hieman silmämeikkiä, valkoinen essu ja kädessä lihanuija. Näen rakkautta mieheni silmäkulmassa. Hänen olemuksestaan näkee, että on lauantai ja se tarkoittaa sitä, että illalla hiljaisuuden laskeutuessa, sammutamme makuuhuoneestamme valot, menemme peittojen alle ja hän nousee päälleni ja liikehtii hetken edestakaisin, kunnes nukahtaa rauhalliseen uneen. Ennen tuota yhteistä, romanttista rakkaushetkeämme minun on kuitenkin vielä silitettävä iso vuori pyykkiä ja taitaa olla se päivä kuukaudesta, jolloin talomme ikkunat olisi syytä taas pestä. Hyräilen ääneen kappaletta oh, what a beautiful morning, oh what a beautiful day.
AAaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa…. Herään hikisenä omaan huutooni. Katselen ympärilleni. Vaimoni makaa vierelläni eikä totutusti herää edes huutooni. Hiljalleen ymmärrän, että olen herännyt kesken painajaisen. Olin unessa nainen. Seisoin keittiöjakkaralla ikkunalasta kädessä ja pesin ikkunoita. Vieressäni istui mies Vaimon Kultainen Käytöskirja kädessä vittumainen ilme kasvoillaan. Ikkunalasin takaa näkyi 1950-luvun Suomi. Huhhuh mikä uni. Hiki valuu vieläkin. Annan hengitykseni tasaantua ja yritän nukahtaa uudelleen.
Aamulla herään, kun koira yrittää käyttää sänkyä trampoliinina. Vaimoni ei totutusti herää siihenkään. Puen päälleni ja vien koiran aamulenkille. Aamulenkin jälkeen pistän kahvin tippumaan ja aamiaistarpeet pöydälle. Yritän olla mahdollisimman hiljainen, ettei vaimoni herää. Pilkon kurkkuja ja tomaatteja uudella hienolla kokkiveitselläni. Sain sen vaimoltani joululahjaksi. Kyllä hän aina osaa. Vaimoni herää. Kaadan hänelle kahvin valmiiksi kupposeen. Hän menee vessan peilin eteen puristamaan naamansa mustapäistä punaiseksi. Otan lempeän halausasennon ja toivotan vaimolleni hyvät huomenet. Hän vähän törmää minuun, taputtaa olalle ja naputtaa lattialle tippuneista kahviporoista. Hänen olemuksestaan näkee, että on lauantaiaamu, mutta unet ovat jääneet vielä vähän kesken ja että illalla pimeyden laskeutuessa, sammutamme makuuhuoneestamme valot, menemme peittojen alle ja nukahdamme. Ennen tuota yhteistä, romanttista rakkaushetkeämme minun on kuitenkin vielä tehtävä ruokaa ja imuroitava. Hyräilen ääneen päässäni soivaa Cheekin Timantit on ikuisia-biisiä ja yritän hakata lihanuijalla päätäni, että se ei enää soisi siellä. Nipistän itseäni, jotta heräisin. En herää. Ikkunalasin takana näkyy vuoden 2013 Suomi. Nipistän itseäni kovemmin.
En perkele herää vieläkään.