Maailma on vino rakennus, jonka reunat repsottavat. Ihminen on ihminen, joka yrittää vimmatusti suoristaa vinossa olevaa rakennusta ja saada reunat pysymään kauniilta. Me olemme luoneet päähämme vision, jossa maailman kuuluu näyttää kiiltäväkantisen sisustuslehden kannelta.
Ei pitäisi.
Maailmassa on virhe, mutta ei sitä pidä alkaa korjaamaan, vaan hyväksyä se. Sillä sitten, kun olemme valmiita hyväksymään maailmassa olevan virheen, olemme valmiita hyväksymään sen myös toisessa ihmisessä ja ennen kaikkea, olemme valmiita hyväksymään virheen itsessämme.
Sillä niin kuin maailma on vino ja virheellinen, niin sinä olet sitä myös.
Mitä jos tästä hetkestä eteenpäin antaisimme itsellemme armon? Unohdettaisiin se iän ikuinen riittämättömyyden tunne. Haudattaisiin ajatus, että kaiken pitää olla koko ajan täydellistä ja suorassa. Lopetettaisiin piiskaamasta itseämme. Päätettäisiin kerrankin olla tekemättä sen ainaisen tekemisen sijaan.
Syötäisiin aivan jäätävä iso pulla, vaikka otsikot kirkuvat, että vehnä on suoraan saatanasta. Jätettäisiin likaiset astiat illalla pesemättä ja sen sijaan katsottaisikin hyvä elokuva. Käytettäisiin uhkailua, lahjontaa ja kiristystä lapsenkasvatusvälineinä ilman syyllisyydentuntoa, koska käytämme niitä joka tapauksessa. Lakattaisiin vaatimasta niin helvetin paljon itseltämme ja muilta. Annettaisiin peilin roikkua seinällä vinossa, koska maailmaan nähden peili on vinossa ollessaan suorassa.
Enkä minä tässä kannusta ihmisiä tappamaan itseään sokerilla tai hukuttamaan kotia likaisiin astioihin. Tai tekemästä töitä unelmansa tai ihan vain arkensa eteen. Ne olivat vain esimerkkejä. Kannustan ihmisiä olemaan helliä itseään kohtaan. Koska jos sen taidon oppii, niin osaa olla hellä myöskin maailmalle. Maailmalle, jossa on aivan liiaksi kovuutta ja rumuutta ilman, että meidän tarvitsee sitä ankaruudellamme lisää rumentaa.
Enkä minä tässä jeesustele, sillä jään itse säännöllisesti kiinni itseruoskinnasta. Tunteesta, että olenko nyt tarpeeksi tälle maailmalle ja maailmassa vierelläni kulkeville ihmisille. Yritän suoristaa vinoa maailmaa suoraksi, vaikka tiedän sen olevan mahdotonta. Kunnes taas ymmärrän, että vino maailma on paljon parempi ja armollisempi maailma kuin maailma, joka on koko ajan vatupassimaisen suora tai oikeamielinen.
Joten päästetään irti ajatuksesta, että koko ajan pitää olla vähän enemmän. Koska sitten, kun on enemmän, pitää taas olla vähän enemmän. Elämästä tulee juosten kustu suoritus, jossa päivän tyhjät hetket täytetään lattialla olevien mattohapsujen suoristamiseen tai kellarin siivoukseen, koska suorittamisen pakko on lyönyt päähän ajatuksen, että kellarinkin pitäisi olla siisti ja järjestyksessä.
Annetaan maailman olla vino. Annetaan itsellemme lupa olla laiskoja. Hyväksytään läheistemme heikkoudet. Annetaan itsellemme ja läheisille lupa mokata ja tehdä asioita toisinaan päin helvettiä. Annetaan itsellemme lupa olla ei niin täydellisiä vanhempia, puolisoita tai ystäviä. Tehdään asioita välillä vähän sinne päin ja vasemmalla kädellä. Katsotaan asioita läpi sormiemme. Hyväksytään virhe itsestämme.
Kun eihän elämä, parisuhde, vanhemmuus tai ystävyys ole mikään työsuorite, joka pitää suorittaa täydellisin arvosanoin. Elämä on elämää, joka koostuu erilaisista ajanjaksoista. Välillä on ajanjaksoja, jolloin ei tunnu jaksavan oikein mitään ja vinossa oleva maailma tuntuu kaatuvan päälle. Sen jälkeen saattaa tulla ajanjakso, jolloin tuntuu, että jaksaa pitää koko maailmaa harteillaan. Suurin osa ajasta siltä väliltä.
Minulle riittää ihmiset, jotka ovat täynnä virheitä ja vinossa. Ei siihen tarvita kuin toinen ihminen pitämään kiinni, että vinona ollessaan ei pääse kaatumaan maahan. Ja jos kaatuukin, niin lähellä on ihmisiä, jotka nostavat takaisin seisomaan, jos itse ei siihen sillä hetkellä kykene.
Sitä kutsutaan rakkaudeksi ja se on jo aivan tarpeeksi.