Nainen istuu väsyneenä sohvalla ja selaa sosiaalista mediaa. Hän pysähtyy kuvan eteen, jossa rakastavaiset näyttävät rakkauttaan. Miettii, että voiko tuollaistakin olla. Hänen vierellään sohvalla on ollut jo vuosien tyhjä tila.
Nainen vahtii uimarannalla lapsensa uimista. Hän näkee järvessä isän pelleilevän lapsensa kanssa vedessä. Nainen miettii, että voiko tuollaistakin olla olemassa.
Nainen on väsynyt vuosien valvomisesta. Pienet lapset valvottavat. Hän kuulee ystävänsä sanovan, että hänellä on perheessä toinen aikuinen, joka jakaa vastuun. Nainen miettii, että voiko tuollaistakin olla olemassa.
Sosiaalisesta mediasta hän lukee, kuinka mies puhuu rakastetulleen kauniilla sanoilla. Nainen miettii, että voiko tuollaista olla olemassa.
Iltaisin, hetki ennen päivän sammumista, nainen ajattelee, että ei hän parempaa ansaitse. Tämä on hänen arvonsa. Olla suhteessa joka ei ole suhde. Suorittaa elämä joka ei ole elämää. Olla täyttäjä muiden ihmisten tarpeille. Olla paikalla täyttämässä muiden ihmisten tarpeita.
Kuinka väärin nainen ajatteleekaan. Kuinka loputtoman väärin. Hän ansaitsee paljon enemmän. Hän on paljon enemmän arvoinen. Hän on kauniimpi kuin hänelle kukaan koskaan on sitä sanonut. Vielä tulee ihminen joka sen hänelle sanoo. Sen jälkeen hänen on päästetettävä irti ja uskottava.
Itseensä ja siihen joka sanoo. Sen jälkeen alkaa hänen elämänsä hänen omille tarpeilleen.
Sen arvoinen hän on. Ihmisen arvoinen.
Olen ollut tuo nainen, joka on kokenut olevansa täysin arvoton. Nainen, joka teki kaikkensa kaikkien eteen saamatta mitään hyvää takaisin, haukkuja ja arvosteluja tuli kyllä . Hellyys ja rakkaus loisto poissaolollaan.
Lopulta ymmärsin, että puolisoni on alusta asti ollut tuollainen, en vain halunnut nähdä sitä, rehellisenä ihmisenä uskoin valheet, vaikka aika pian todellisuus selvisi. Silti yritin kääntää ne kaikki kivet, uskoa että huomenna on kaikki paremmin. Tein lähtöä pari kertaa, kerran oli asuntokin varattu, mutta jälleen uskoin, että kaikki muuttuu paremmaksi. Sitten tuli ”vahinko” raskaus. Käytän sanaa nyt, vaikka eihän sellaisia ole, en halunnut käyttää sanaa ei toivottu, koska lapsi oli vahingosta huolimatta tervetullut ja rakastettu. Ikävä oli se, että hän syntyi tämmöiseen suhteeseen, mikä oli jo eron partaalla. Vauva ei nukkunut oikein yöllä eikä päivällä. Väsymys oli niin kova, että ei siinä jaksanut eroa miettiä, vaikka kaikki meni pahemmaksi koko ajan. Mutta tuli lopulta aika, jolloin todella heräsin siihen, että minkä kanssa elän ja olen.
Tyhmyyteni kaduttaa, miksi otin ihmisen, joka ei selvästikään arvosta eikä rakasta minua. Hän otti minkä sain, ja minä otin mikä minut huoli, koska en uskonut saavani mitään parempaa.
Itse itselleni otin tänään ja tein vielä kaksi lasta. Kadun suhdetta, mutta lapsia en. Vaikeaa katua jotain, mistä on syntynyt jotain kaunista, eli lapset.
Mutta tuli se päivä, jolloin lähdin suhteesta, josta en saa yhtään mitään. Voinko yksin syyttää exää? En voi, itse hänet otin. Nyt minulla on hyvä suhde, ihminen joka arvostaa ja rakastaa ja kertoo sen myös.
Tarinani opetus, olet tehnyt virheen puolison valinnassa, mutta ei se ole maailman loppu. Älä jää katkeroitumaan, vaan myönnä virhe itsellesi ja ota ero. Se on askel huomattavasti onnellisempaa elämää kohti ❤️