Sain toiveen kirjoittaa aiheesta, että onko järkevää ja yleistä palata yhteen ihmisen kanssa, josta on jo aiemmin eronnut.
Muutos on monelle ihmiselle vaikeaa. Sanonta jossa kerrotaan vanhan helvetin olevan parempi kuin uuden taivaan on monelle totta. Ihminen pelkää muutosta. Siksi ihminen jää vanhaan, vaikka se vanha ei antaisi itselle muuta kuin rakkoja käteen. Joskus ihminen palaa siihen vanhaan, kun ei kestä päivääkään olla itsensä kanssa.
Niin se usein varmasti on. He jotka ovat saaneet itsestään niin paljon irti, että ovat uskaltaneet erota huomaavat eron jälkeen, että eivät kestä muutosta elämässään. Siinä ei kestä ajatusta siitä kaikesta uudesta. Ihmistä ei niinkään ole ikävä ja häntä ei tarvitse, mutta kun siinä tutussa ja turvallisessa on luontevampi olla, vaikka se tuttu ja turvallinen onkin silkkaa tyhjyyttä.
Sitten ovat he, jotka elävät toisten ihmisten tunteiden kautta. Kun ei raaski jättää sitä ihmistä yksin joka päivittäin laittaa viestiä, että kun on niin paha olla ilman sinua. Sama henkilö joka suhteessa ollessa käveli päivittäin välinpitämättömästi ohi. Jotkut uskovat tätä manipulointia. Tuntee syyllisyyttä siitä, että haluaa elää omaa elämäänsä ja palaa elämään sen toisen elämää.
On kai niitä harvinaisuuksia, jossa yhteenpalaaminen johtaa johonkin parempaan kuin ennen. Se vaatii kuitenkin ympärilleen aikaa, suhteen ongelmien perkaamista ja terapiaa. Eihän kukaan ihminen muutu ilman, että sen eteen näkee vaivaa ja usein sekään ei auta, sillä suhteessa on kaksi toisilleen väärää ihmistä ja heistä ei onnellista paria saa pakottamallakaan.
Vanha suola panettaa. Siksi koska siinä on se tuttuus joka luo valheellisen turvan. Parisuhde on hyvin monelle pakopaikka itsestä. Ei tarvitse aloittaa työtä itsensä kanssa, kun piiloutuu parisuhteeseen joka ei anna yhtään mitään, mutta jonka varjossa voi elää elämäänsä pystyynkuolleena kohti katkeraa vanhuutta.
Jos niin haluaa niin ongelmaa ei ole. Ehkä joskus kuitenkin kannattaa miettiä eniten sitä, että miltä itsestä tuntuu ja sen jälkeen aloittaa matka kohti itseään. Sen jälkeen ei ole tarvetta kokea syyllisyyttä ja elää toisten elämää oman sijasta. Nimittäin oikea turva löytyy sen jälkeen, kun sen matkan itseensä on tehnyt. Sen jälkeen ei pelkää olla yksinkään ja maailma on mahdollisuuksien aarreaitta.
Huh, ei paneta vanha suola, en koskisi pitkällä kepilläkään. Sattuisi yhtä paljon, kun ne suolat silmiin heitettynä. Ex on ex syystä. Todella vaikeaa edes tavoittaa sitä, mitä joskus siinä ihmisessä näki. Sekin oli pelkkää valheellista kuorta.