Näyttää: 1 - 10 of 69 tulokset

Nainen pelkää metsässä enemmän miestä kuin karhua ja se on ymmärrettävää

Muutama viikko sitten uutisoitiin järkyttävästä rikoksesta, jossa peruskoulun yhdeksäsluokkalaisen elämä päättyi parikymppisen miehen suorittamaan törkeään raiskaukseen ja tappoon. Myöhemmin on selvinnyt, että mies oli aktiivinen kirjoittaja naisvihaa levittävällä Ylilauta -foorumilla. Sen tultua ilmi häntä jopa peukutettiin samaisella alustalla. Kyseinen alusta on hyvin häiriintynyt. Se vetää puoleensa nuoria naisia vihaavia miehiä. …

”Aika näyttää, olenko vielä liian kesken”

”Rakastan ihastumista. Puna nousee poskille, sydän lyö kahtasataa, perhoset parveilee vatsassa ja hymyilyttää taukoamatta. Otsaryppy suoristuu eikä askelkaan paina tavanomaista tonnia raskaan työpäivän jälkeen. Se tunne, kun on kohdannut ihmisen, jonka seurassa koet olevasi tarpeeksi omana itsenäsi. Tunnet, kuinka toinen koskettaa sieluusi jo pelkällä katseellaan. Kuinka halu tutustua toisen jokaiseen …

”Miten kerätä se voima jolla riuhtaista itsensä irti vanhasta ja aloittaa jotain ihan uutta?”

”Havahtuminen alkaa kokemuksesta. Ystäväni pitää illanistujaisissa rakastaan lähellä. Koskettelevat toisiaan ja näyttävät aidosti onnellisilta toisistaan. Minä olen onnellinen hänen ja heidän puolestaan, mutta samalla minut valtaa selittämätön suru ja tyhjyyden tunne. Minä en ole saanut tuollaista kohtelua vuosiin ja olen pitänyt sitä normaalina. Eihän avioliitossa ole kyse lääppimisestä, vaan yhteisestä …

”En ole rakastanut vaimoani aikoihin, mutta en uskalla lähteä pois”

”Haluan  jakaa oman tarinani, vaikka tiedän saavani vihaa osakseni. Olen elämässäni törmännyt hyvin jyrkkiin (nais)ihmisiin tämän teeman osalta ja oppinut sen, että minä olen munaton ja valheellinen mies. Olen elänyt vaimoni kanssa suhteessa pian 20 vuoden ajan, josta viisitoista vuotta aviossa. Kahdesta lapsestamme toinen on jo maailmalla ja toinen seuraa …

Mitä sinä lopulta oikein pelkäät?

Tämä ei ole teksti väkivaltaisissa suhteissa elävistä. Tämä on teksti niistä aivan liian monista saamistani lukijoiden lähettämistä parisuhdetarinoista. Tarinoista joissa suhteen toinen osapuoli kertoo jäävänsä päivä päivän jälkeen ja vuosi vuoden jälkeen ilman parisuhteessa tarvitsemaansa ja haluamaansa. Jatkaen silti siinä suhteessaan joka ei mitään anna päivä päivän jälkeen ja vuosi …

”Pelkään että kadun lähtöäni”

”Meillä oli mieheni kanssa parisuhdetta takana 14 vuotta, kun hän kertoi haluavansa erota. Hämmästyin, että noinko vain, yhtäkkiä?  Toki elämämme junnasi hieman paikallaan, sama selitys kuin monella, jokin herätys oltaisiin tarvittu: työt ja lapsiarki kahden lapsen kanssa vievät energian ja parisuhde keikkuu siinä sivussa. Lisäksi seksin saralla miehellä tarve paljon …

”Haluaisin, että lapsemme olisivat vapaita ”joukoista”

Erään ”joukon” lapsi tässä hei! Valaiseva hetki koitti minulle ja pikkuveljelleni pari vuotta sitten psykoterapiassa, kun terapeutti sanoi ääneen sen, mitä oltiin uumoiltu; mikä oli elefanttina olohuoneessa, luurankona kaapissa, mistä ei puhuttu: isämme on pahimman luokan narsisti. Äiti on tämän ihmishirviön niin täydellinen uhri, ettemme oikein voi häntä auttaa.Rikosilmoitus ei …

Apua, puolisoni saattaa ihastua toiseen!

Minusta on kiva ajatuksen tasolla pöyhiä vallassa olevia parisuhdekäsityksiä. Osin teen sitä saamieni kommenttien ja tarinoiden pohjalta ja sitä myötä huomaan ihmetteleväni, että kuinka ahdistavissa ajatusrakennelmissa monet elävät. Yksi itselleni ihmetystä herättävä asia on pelko siitä, että puoliso ihastuu johonkin toiseen ihmiseen. Tässä kommentti, jonka sain tekstiin, jossa nainen kirjoittaa …

”Miksi ihanat, fiksut, mielenkiintoiset ihmiset ovat kerta toisensa jälkeen näin rikki, että he eivät uskalla tuntea?”

”Olen noin nelikymppinen nainen, ja hämmentyneenä kohtaan kerta toisensa jälkeen ihania, elämää nähneitä ja kokeneita miehiä jotka säikähtävät itseään heti, kun huomaavat vähänkään tuntevansa minua kohtaan mitään erityistä. Yksi oli eronnut pitkästä avioliitosta jo pari vuotta takaperin ja deittaillutkin jo hyvän aikaa. Kävi myös terapiassa selvittelemässä asioitaan ja välit ex-vaimoon …