”Oma maanpäällinen helvettini alkoi kun tapasin ihanan miehen, joka sitten osoittautui olevan kaikkea muuta kuin ihana.
Lähtökohtaisesti uskon, että ihmiset ovat sisäisesti kauniita.
Lähes (niin sanotun suhteen) alusta lähtien mieleeni hiipi ajatus siitä, onko tämä mies ihan ok. Jokin tuntui olevan pielessä.
Jostain käsittämättömästä syystä, punaisten lippujen liehuessa, en lähtenyt heti alkumetreillä eri suuntaan.
Hän sai minut nopeasti kiedottua (valheellisen) rakkauden verkkoonsa. Alussa olin hänen mielestään ihana, suhteen jatkuessa hän kehui ainoastaan muita naisia. Ei enää minua. Ominaisuudet joihin hän minussa ihastui, tai luulin että ihastui, olivat hetken päästä hänen mielestään ärsyttäviä.
Henkisen väkivallan määrä hänen suunnastaan oli rajaton, kuten oli oma vastaanottava käyttäytymisenikin. Ihmettelin käytöstäni itsekin, miksi otin sen kaiken vastaan. Huono kohtelu paheni ajan kuluessa.
Aloin varomaan sanomisiani jotta välttyisin konflikteilta, jotka johtivat aina siihen että jotenkin hän sai käännettyä asian siten että olin itse syyllinen. Tällaisten tilanteiden jälkeen vallitsi parin päivän hiljaisuus, ei viestejä, ei puheluita. Sen jälkeen asia oli hänen osaltaan unohdettu. Eikä siihen enää palattu.
Muutaman kuukauden ns. suhteessa olon jälkeen en enää lähes jokapäiväistä pahaa oloa ja ahdistavaa mieltä kestänyt, joten oli lähdettävä eri suuntaan ja pelastettava oma mielenterveys. Siinä onneksi oli ystävät apuna. Yksin en olisi saanut itseäni revittyä hänestä irti.
Olihan hän minua sitä (eroa) kohti työntänyt lähes alusta asti. Sanonut että etsi joku toinen, joka sun tarpeet tyydyttää. Hakemalla siis haki tilannetta että minä lähden. Kokeili miten paljon rajat joustaa tai onko niitä ollenkaan. Koskaan ei suhdetta laitettu puhumalla poikki. Se vaan loppui viimeiseen hyvää yötä – viestiin ja totaaliseen hiljaisuuteen.
Emme voineet rakentavasti keskustella mistään. Se ei vaan johtanut mihinkään.
Itse koin tekeväni väärin, kun en erokeskustelua käynyt ja suhde loppui kuin seinään. Vaihtoehtoja ei ollut, oli pakko lähteä tai henkinen helvetti jatkuisi edelleen.
Miten itse sellaiseen mielen manipuloinnin vuoristorataan jäin kiinni, on todellakin itsetutkiskelun paikka.
Paljon jäi kysymyksiä joihin en ikinä saa vastausta. Sen kanssa on opittava elämään.
Ainakin sen tästä opin, että ei enää ikinä. En koskaan anna kenenkään kohdella minua huonosti.
Aikaa on kulunut erosta vasta tovi, mutta nyt jo tuntuu että elämää on kevyempi elää. Pitkä on matka siihen että saan tämän kaiken käsiteltyä, mutta pystyn siihen kyllä.
Onneksi en tämän pidempään aikaani tuhlannut.
Tuntuu välillä siltä että nex olisi vielä mukana kontrolloimassa minua kuin piru olkapäällä. Esimerkiksi sellaisissa arkisissa tilanteissa kuin kaupan kassajono. Tunnen kuinka hän pihisee ja puhisee jos minulla on kassalla jokin ongelma maksun kanssa ja hän joutuu odottamaan takanani. Hän häpesi minua.
Tuntuu kuin hän edelleen saisi näissä tilanteissa otteen minusta. Ajatuskin ahdistaa.
Mutta hetki hetkeltä ja päivä päivältä piru olkapäältä katoaa ja saan elämäni kokonaan hallintaani.
Pirun on aika poistua lopullisesti.
Olen päättänyt nauttia kesästä ja elämästä ilman tuota pirua. Hän ’nauttii’ elämästään jo muiden ’uhrien’ kanssa. Niin, niitä on yhtä aikaa monta. Siksi hän oli aika ajoin uupunut ja vetäytyi omiin oloihinsa.
En ollut koskaan hänelle ainoa. En merkinnyt hänelle mitään. Ei hänelle kukaan tule olemaan ainoa. Hän välittää vain itsestään.
Tekisi mieli lähettää hänet autiolle saarelle miettimään tekosiaan ilman ketään ihmistä ja etenkin ilman puhelinta, joka oli liimattu hänen käteensä, aina. Minua hän ei enää saa liimattua itseensä.
Hän saa energiaa muiden huomiosta.
Kaikesta huolimatta toivon, että hän hakee ammattiapua eikä jatka muiden eikä itsensä tuhoamista.
Jotenkin ymmärrän että hänellä on todella paha olla itsensä kanssa.
Henkisen ja fyysisen väkivallan toleranssi on nolla.
Olen vapaa ja voin paremmin, vihdoinkin Iloinen siitä, että uskalsin lähteä. En pelkää olla yksin.
