”Tapasin miehen eräänä juhannuksena ja hän vei niin sanotusti heti jalat alta. Komea ja hyväkäytöksinen joten mitäpä muuta lähes kolmikymppinen sinkkunainen voi siinä vaiheessa elämää toivoa. No olin helppoa riistaa ja helposti vietävissä. Niinpä jo aika pian olin raskaana odottamassa esikoistamme. Siinä vaiheessa jo miehen käytös aiheutti epäilyksiä, että niinkö kaikki olikaan kuten hän kertoi tarinoissaan. Mietin jo silloin pärjäänkö lapsen kanssa kahdestaan? Koska olen hyväsydäminen, empaattinen enkä halua heti luovuttaa niin yhteiselo jatkui.
Henkinen ja fyysinen väkivalta alkoi jo silloin kun odotin esikoistamme. Lapsen syntyessä hän saapui varpajaisten jälkeen umpihumalassa sairaalaan ja lähes sammui minun potilasvuoteeseen. Ensimmäsenä äitienpäivänä hän oli myös umpihumalassa. Hän sai etenkin humalassa ollessaan raivokohtauksia ja saattoi hajoittaa puoli asuntoa sen vuoksi. Ilman syytä tai no syynä saattoi olla esimerkiksi se ettei hän löytänyt pöydällä olevia tupakoitaan. Se oli minun syyni tietysti. Hän löi minua kerran kun ajoin autoa koska en ollut ehtinyt käydä hakemassa hänelle lonkeroa. Olin ollut hänen koiransa kanssa eläinlääkärissä ja mukana minulla oli tietysti myös parin kuukauden ikäinen vauva.
Tulin vahingossa uudestaan raskaaksi joka oli minulle suuri järkytys. Joten kohta minulla oli kaksi alle kaksivuotiasta lasta, yksi aikuinen miesvauva ja kolme koiraa. Hän aiheutti meille kaksi kertaa vesivahingon sammuessaan suihkuun. Juoksi vieraissa minkä ehti ja minä en saanut edes puhua toisille miehille. Tilanne paheni vuosien varrella. Olimme lasten kanssa turvakodissa ajoittain. Yritin muuttaa lasten kanssa pois, mutta hän seurasi perässä. Olin niin alistettu ja peloteltu etten uskaltanut vastustaa häntä. Hän piti minua väkisin hereillä. ” Älä huora nuku” kuului usein. Lopulta nukuin lastenhuoneessa kovalla lattialla veitsi tyynyt alla. Siirryin lastenhuoneeseen nukkumaan sen jälkeen kun hän potkaisi minua päähän vuoteessa ollessani. Yhtenä päivänä riitti ja sain hänet ulos asunnosta ilman avaimia enkä päästänyt häntä enää sisälle. Hain lähestymiskieltoa ja sen myös sain. Hän laittoi ensimmäisen viestin minulle heti käräjäoikeuden pihassa. Vainoaminen alkoi enkä jaksanut sitä vastustaa. Siihen sentään pystyi ettei hän asunut enää samassa asunnossa.
Myöhemmin sain selville että hänellä oli ollut pääsy minun kaikkiin sähköposteihin ja esimerkiksi facebookiin. Hän sai selville, että olin ollut treffeillä miehen kanssa. Hän etsi tämän miehen yhteystiedot ja oli häneen yhteydessä. Silloin en tajunnut miten tämä oli mahdollista. Vein hänet viimeisen kerran lääkäriin koska hän halusi hakea apua ongelmiinsa. Jo lääkärissä huomasin että tämä oli suuri virhe. Hän halusi tulla katsomaan lapsia ja tähän suostuin. Lapset eivät olleet kotona vielä silloin vaan olivat koulussa.
”Sinulla ei tule koskaan olemaan ketään muuta miestä kuin minä.” Tunsin kädet kaulan ympärillä ja muistan vain ajatelleeni, että nyt mä kuolen. Silmissä pimeni. Heräsin kun hän ravisteli minua. Olin virtsannut alleni ja hän oli raahannut minut asunnon toiseen päähän. Huusin suoraa huutoa ja hän poistui asunnosta varastaen samalla minun autoni. Soitin hätäkeskukseen ja hetken päästä tulivat paikalle poliisit sekä sosiaali- ja kriisikeskuksen työntekijät. Melkein samalla oven avauksella esikoinen saapui koulusta kotiin. Kävin seuraava päivänä kuulusteluissa poliisiasemalla. Kuulustelijana ollut naispoliisi katsoi minua silmiin ja sanoi ellet nyt tee tästä loppua niin kuolet seuraavaksi. Sanoin tiedän ja näin se oli siinä.Â
Alkoi vuosien taistelu johon liittyi ooikeudenkäyntejä, lastensuojelun tapaamisia, perhetyötä. Poliisi soitteli minulle jatkuvasti koska hän teki minusta rikosilmoituksia. Kuten myös perättämiä lastensuojeluilmoituksia. Hän oli asentanut autooni GPS-seurantalaitteen jolla hän vahti missä kuljen. Kävin hakemassa toisen puhelin ja prepaidin jotta hän ei voi seurata minua niiden kautta. Hän toi meidän autohalliin lasten tavaroita laatikoissa. Yksi laatikko kerrallaan. Pelkäsin liikkua kun en tiennyt missä hän vahti. Hän myös varasti yhden koirista joka oli täysin minun omistuksessa ja paljon muuta. Hän sai tuomion vainoamisesta mutta törkeä pahoinpitely muuttui hätävarjelun liioitteluksi josta hän kuitenkin sai ehdollisen tuomion. Minun olisi pitänyt viedä asia hoviin mutta en enää kyennyt siihen. Hän myös alkoi vainoamaan toista lapsista. Vainoaminen jatkui tuomion antamisen jälkeen siihen asti kunnes minulle soitettiin että hän on menehtynyt. Itkin ilosta mutta myös surusta lasten takia tai koko helvetillisen tilanteen takia. Nyt olimme vapaita ja toipuminen alkoi. Olen menettänyt kaikki rahani ja olen luottotiedoton hänen takiaan, mutta olen hengissä. Tämä oli vain jäävuorenhuippu tästä tarinasta. Tarina on oikeasti paljon raaempi raiskauksineen ja pahoinpitelyineen.
On turha tulla kenenkään sanomaan että miksi et vain lähtenyt aikaisemmin. Sitä viisastelua en kuuntele keneltäkään. Varsinkaan sellaiselta jolla ei ole omaa kokemusta vastaavasta.
Sinulle joka mietit selviätkö yksin, niin aivan varmasti selviät. Luota itseesi ja hakeudu turvaan. Sinä olet sen arvoinen. Lapsista puhumattakaan jos heitä on.
