”Nainen halusi uskoa että hänelle oli vielä olemassa onnellinen loppu”

”Niin helppoa tuomita ihmisten valintoja ja toimintaa ulkopuolelta. Näitä vastaavia toisen naisen tarinoita on olemassa todella paljon. Kukaan kuka ei ole kyseisessä tilanteessa itse ollut ei pysty sitä täysin ymmärtämään. Tässä siis jälleen yksi tarina pettämisestä.

Olipa kerran nainen. Se vanhin sisaruksista, itsenäinen, pärjäävä ja kiltti tyttö, kaikkien kaveri ja se joka sai hymytyttöpatsaan ja valittiin koululiikunnassa ensimmäisten joukossa tiimiin ja se, joka äänestettiin urheilujoukkueessa kapteeniksi. Se jolle sukulaiset sanoivat ”Sinusta ei koskaan ole tarvinnut olla huolissaan”.

Elämä oli mennyt aina hyvin. Hän pärjäsi ja menestyi hyvin lähes kaikessa mitä teki. Tuli kaikkien kanssa toimeen ja meni jatkuvasti eteenpäin sekä työelämässä, henkilökohtaisessa elämässä että harrastuksissa.Oli hyvä ja vakituinen työ, pitkä parisuhde, kaksi lasta ja ulospäin kaunis elämä. Pitkään suhteeseen oli mahtunut paljon asioita vuosien varrella jotka olivat satuttaneet puolin ja toisin, ei oikein tultu kuulluksi ja nähdyksi ja molemmat olivat varmaan liian kyvyttömiä sellaiseen kaikessa keskenkasvuisuudessaan. Välillä riideltiin mutta asioita ei kuitenkaan selvitetty loppuun vaan annettiin niiden hautautua ja mentiin eteenpäin. Kaikkihan oli kuitenkin ihan hyvin. 

Parisuhteessa nainen koki ettei hänen tarpeensa tulleet nähdyiksi, ei ollut turvaa eikä yhteistä halua kehittää suhdetta mutta ei myöskään ollut riittävää rohkeutta tehdä sen suurempia ratkaisuja, eihän ruoho ole koskaan vihreämpää muualla kuten moni oli kertonut. Nainen ehkä myös jossain syvällä koki ettei ansaitse mitään parempaa. Perusasiat kun oli hyvin, mies oli jopa poikkeuksellinen verrattuna siihen mitä nainen näki ja kuuli ympärillään. Hyvä mies, hoiti kotia ja lasten asioita omatoimisesti, ei ryypännyt ja rällästänyt. Silloin tällöin kun suru naisen sisällä nosti päätään, nainen koitti ottaa omia tarpeitaan puheeksi mutta tuli niiden kanssa yleensä torjutuksi. Kaikki oli aina vaan miehen mielestä hyvin. Ajoittain kaikki olikin hyvin, varsinkin kun muisti pitää itsensä riittävän kiireisenä. Välillä nainen kuitenkin oli todella surullinen eikä oikein ymmärtänyt edes miksi, yritti psyykata itseään olemaan kiitollinen. Tällaista se hyvä elämä on ja moni vaihtaisi paikkaa tosta vaan. Ei saanut valittaa.

Kunnes jotain tapahtui. Naisen elämään ilmestyi toinen mies, mies joka näki naisessa jotain mitä hän ei nähnyt edes itsessään. Se tapahtui kuin itsestään, ei tarvinnut sanoja, pelkkä katse osui niin syvälle sieluun ja ampui suoraan kaikista suojamuureista läpi. Se katse osui johonkin sellaiseen paikkaan minkä nainen oli sulkenut itseltään täysin pois. He näkivät toisensa, ensin ystävinä. Heillä oli paljon samaa itsessään, samankaltaisia ajatuksia ja kokemuksia, he olivat kuin sama ihminen eri sukupuolissa. Elämäntilanteesta johtuen henkilö oli automaattisesti lähellä, keskustelut alkoivat ja syvenivät hiljalleen ja kaikki tuntui helpolta ja luonnolliselta. Tunne oli hämmentävä ja ihana, äärettömän turvallinen. Ensimmäistä kertaa elämässään joku mies vaikutti aidosti turvalliselta. Yhteyden tunne oli jotain mitä ei voinut selittää sanoilla eikä edes järjellä. Kului vuosia ystävinä. Joskus nainen huomasi itsessään merkkejä muustakin kuin ystävyydestä mutta sulki ne ajatukset äkkiä pois koska henkilössä oli yksi iso mutta. Hän oli naisen läheisen ystävän mies. 

Ystävyys oli ajautunut kriisiin jo hieman aikaisemmin, molempien naisten omista haasteista johtuen. Ystävyys otti enemmän kuin antoi ja dynamiikka oli täysin vääristynyt. Nainen oli väsynyt ja turhautunut tilanteeseen eikä hänellä ollut kyvykkyyttä eikä työkaluja ratkoa haasteita. Hän yritti kaikesta huolimatta parhaansa, selvitti asioita, tuki, luki ja tutki. Asioita tutkiessaan nainen aloitti samassa myös oman henkisen kasvun prosessinsa. 

Sitten maailma pysähtyi ja pakotti naisenkin pysähtymään, ehkä ensimmäistä kertaa kunnolla koko elämänsä aikana. Nainen koki olevansa enemmän yksin kuin koskaan aikaisemmin. Tuntui että ainoa joka ymmärsi, jälleen kerran oli tuo toinen mies.Ystävän mies. Jossain kohtaa tilanne ja yhteys eskaloitui lopulta siihen pisteeseen että tunteet ottivat vallan ja nopeasti kävi myös ilmi että myös mies oli ihastunut naiseen. Asioista puhuttiin ensimmäistä kertaa ääneen. 

Nainen ei ainoastaan ihastunut, nainen rakastui. Niin palavasti ettei ollut koskaan kokenut mitään sellaista ei lähellekään. Tunteet iski kehoon, mieleen ja sieluun niin lujaa että sydän kirjaimellisesti suli. Tuntui siltä kuin koko elämän ajalta koetut ikävät kokemukset olisi silitetty ehjiksi. Mies osasi sano juuri oikeat sanat juuri oikealla hetkellä. Myös lukuisia sellaisia joita nainen ei voinut edes kuvitella tarvitsevansa. Olihan hän aina ollut vahva ja itsenäinen, sulkenut vaikeat asiat sivuun ja tsempannut eteenpäin. nainen oli myös oppinut että miehiä on helpompi ohjailla kuin antautua ja että jos joku tarve itsellä oli niin sen täyttymisen eteen tulisi taistella yleensä vuosia. Ja yhtäkkiä joku mies antoikin sen kaiken tuosta vaan. Fyysistä kosketusta ei ollut ollenkaan aluksi. Tilanne tuntui samaan aikaan juuri oikealta ja täydelliseltä sekä myös ihan liian mahdottomalta, liian vaikealta ja varsinkin todella väärältä. Oli helpompaa perustella oma toiminta itselleen sillä että kaikki tapahtui ainoastaan sanoilla. Alkuun kaikki tuntuikin olevan hallinnassa, mies ja nainen jopa tukivat ja kannustivat pitkään toisiaan kehittämään omia suhteita tahoillaan. Ajattelivat yhdessä että tässä nyt hetken aikaa vaan parannellaan toistemme haavoja ja sitten elämä jatkuu kuin ennenkin. Mutta eihän se niin mennyt, tunteet vain kasvoivat ja syvenivät mitä kauemmin aikaa kului. Oltiin syvissä vesissä ja tilanteessa jossa oli tarjolla pelkästään vaikeita lopputuloksia. Siitä alkoikin useamman vuoden kestävä sellainen tunteiden vuoristorata että sen kyydistä ei lopulta kukaan selvinnyt ehjänä ulos. 

Jossain vaiheessa alettiin kuitenkin keskustella erosta. Se pelotti naista, sisällä oli edelleen kyvyttömyys luottaa miehiin. Yksikään mieshahmo naisen elämässä ei ollut ollut aidosti turvallinen. Nainen toivoi eniten maailmassa että tässä se vihdoin olisi, se joka korjaisi kaiken edeltävän kivun. Miehen sanat toivat uskoa ja toivoa vaikka tekoja ei paljoa ollutkaan. Mies puhui häistä ja vauvoista, tulevasta yhteisestä arjesta. Siitä, miten he kohtaisivat toisensa eteisessä työpäivän jälkeen, puhuttiin arjen pienistä hetkistä isoihin unelmiin ja ihan kaikkea siltä väliltä. Nainen alkoi hiljalleen luottaa. Nainen myös halusi luottaa, hän tunnisti oman traumataustaisen pelkonsa ja teki siitä huolimatta valinnan luottaa. Pelissä oli kuitenkin koko loppuelämä. Nainen koki että kotona paluuta vanhaan ei enää ollut, tunteet olivat liian suuria ja sellaisia asioita oli sanottu minkä kanssa ei voisi enää elää aidosti onnellista elämää vanhassa suhteessa. Sydän halusi uskoa että kaikki järjestyy, sydän uskalsi unelmoida vaikka mieli yrittikin jarruttaa vastaan.

Se mitä seuraavaksi tapahtui vaatisi ihan oman kirjoituksensa. Alkoi muutaman vuoden kestävä soppa niin monien vaiheiden ja käännösten kanssa, miellyttämistä, velvollisuuksia, valheita, kyvyttömyyttä keskustella, vanhempien ja sisarusten ohjailua aikuisten ihmisten valintoihin. Ja siitä kaikesta huolimatta tunteet olivat ja pysyivät, mukaan tuli myös fyysisyys (joka todellakin vahvisti tuon älyttömän yhteyden) ja samaan aikaan kaikesta kivusta huolimatta kaikki tuntui unelmalta. Mies sanoi edelleen päivittäin että rakastaa, puhui edelleen vauvoista ja jopa kertoi mitä naisen ja hänen hääkutsussaan lukisi. Se kaikki oli kuin huumetta naisen kokemalle kivulle. Naisesta tuntui siltä että yhdessä he olisivat niin vahvoja että kestäisivät sen kaiken mitä yhdessä elämän jatkaminen vaatisi. Tulevaisuus pelotti mutta tuntui myös ihan älyttömän ihanalta. Kuitenkin samalla jossain sisällä pieni ääni kuiski ja pyysi olemaan luottamatta tuohon mieheen. Nainen välillä siitä sanoi miehelle mutta mies oli taitava puhumaan ja osasi rauhoittaa tuon äänen sammuksiin.

Kunnes lopulta tuolle äänelle löytyi syy. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, tuo ihana ja täydellinen mies muuttuikin yhdessä yössä aivan toiseksi henkilöksi ja lopetti kaiken kuin seinään tosta vaan. Nainen ei koskaan saanut tietää mitä tapahtui. Mies jälkikäteen naisen pyynnöstä selitteli kaikenlaisia tarinoita ja versioita jotka tuntuivat enimmäkseen valheilta. Mies kertoi ettei uskaltanut tehdä muutosta. Hän päätti antaa pelon voittaa ja jatkaa ulospäin kaunista elämäänsä pitääkseen maineensa puhtaana ja yhteiskunnan tyytyväisenä. Mies jopa postaili someen jo seuraavana päivänä onnellisia parisuhdekuvia omasta suhteestaan. Lopulta selvisi että miehellä oli ollut jonkinlaisia yhteyksiä muihinkin naisiin. Äärettömän surullista ja valitettavan yleistä. 

Nainen hajosi niin totaalisen palasiksi ettei ollut koskaan eläessään kokenut sellaista kipua ja tuskaa. Hän jopa luuli kuvitelleensa kaiken tapahtuneen ja ajatteli tulleensa hulluksi. Oman suhteen jatkosta nainen kuitenkin päätti toisin, hän oli ollut alusta asti tässä prosessissa tosissaan ja uskoi ettei tällaista tapahdu jos on kotona aidosti onnellinen eikä voinut kuvitella kaiken tekemänsä ja sanomansa jälkeen enää jatkavansa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Nainen halusi kantaa vastuuta teoistaan. Vaikka oma mies oli hänelle edelleen todella rakas ja tärkeä, ei heitä ollut enää tarkoitettu yhteen, ei ainakaan tässä hetkessä. 

Nyt nainen on yksin. Käy terapiassa ja rakentaa itseään täysin tyhjästä uudestaan, miettii miksi ja miten ihmeessä ajautui niin suureen kriisiin ja sotkuun. Miettii edelleen ajoittain mikä kaikki olikaan tuon miehen tunteissa ja sanoissa totta vai oliko lopulta mikään. Naiselle kaikki oli kuitenkin täysin aitoa ja lopulta se on ainoa millä on merkitystä. Ja siitä nainen on kaikesta kivusta huolimatta ylpeä. Hän uskalsi olla rohkeasti rehellinen ja totta, sekä muille mutta varsinkin itselleen. 

Nyt kun tuosta kaikesta on kulunut riittävästi aikaa nainen pystyy ehkä katsomaan asiaa hieman uusin silmin. Nykyään nainen pystyy näkemään ettei tuo mies ollutkaan hänelle se oikea, mies ei ollutkaan niin täydellinen ja upea miltä antoi sanoillaan ymmärtää. Nainen ymmärsi, että olisi joutunut elämään jatkuvassa pelossa tuon miehen kanssa. Ei kukaan ansaitse sellaista elämää. Mies oli itsensä kanssa vielä todella keskeneräinen. Ja vaikka nainen oli tavallaan menettänyt ihan kaiken, hän koki vihdoin olevansa oikealla tiellä ja hiljalleen löytämässä itseään. 

Nainen halusi uskoa että vielä on olemassa joku joka on vain ja täysin häntä varten. Koko sydämellään, sekä henkisesti että fyysisesti. Joku joka kantaa oman vastuunsa ja jonka teot ja sanat ovat linjassa keskenään. Joku joka on ihan oikeasti turvallinen eikä vain esitä sellaista. Vaikka nainen ei ihan vielä ollut valmis luottamaan miehiin mutta elämään hän todella oli valmis luottamaan. Nainen halusi uskoa että hänelle oli vielä olemassa onnellinen loppu."