”Halusit tarinoita isistä, no tässä tulee.
Mä olin vahinko, synnyin -72. Mun vanhemmat oli 16 ja 17v. kun synnyin. Isä oli äitiä vuoden nuorempi. Ne meni naimisiin toukokuussa ja mä synnyin kesäkuussa. Mä olin aina isin tyttö. Äiti kuoli 54-vuotiaana kahden pieleen menneen sydänläppäleikkauksen takia. Tavallaan isä kuoli samana päivänä. Eristäytyi ja mökittäytyi, ei halunnut tavata ketään. Alkoholisoitui, ja elämänhallinta lähti käsistä. Mä soitin isälle joka perjantai, ja käytiin läpi viikon uutiset ja kuulumiset.
Isä kuoli 58-vuotiaana. Naapuri oli huolestunut kun lumessa ei ollut isän jälkiä postilaatikolle. Jouduttiin poliisien kanssa murtautumaan sisään, ja isä makasi olohuoneen matolla naamallaan, oli laskenut alleen, mutta hengissä vielä. Kaksi viikkoa teholla, oli kerran elvytetty että kaikki kylkiluut oli murtuneet. Siskon kanssa pyydettiin elvytyskieltoa. Ei isällä ollut elämänhalua ollut enää vuosiin.
Keuhkokuume ei ollut enää hallinnassa, ja sit vaan isä lakkasi hengittämästä. En halunnut olla paikalla, koska isä ei ollut enää tajuissaan, ei se mun läsnäolo olisi tuonut mitään lisäarvoa kummallekaan.
Asunnon siivouksessa löydettiin autotallista seitsemän jätesäkillistä muovisia Tapio-viinapulloja. Mä itkin ja rapasin vessan lattian kaakeleista ripulipaskaa ja kiroilin kun en mitenkään ollut voinut tajuta että mille tolalle asiat oli päässeet.
Olin mukana kantamassa äidin arkun hautaan, isä halusi tuhkauksen, eikä mitään hautajaisia tai muistotilaisuuksia. Sitä toivetta kunnioitettiin ja ja kahdestaan siskon kanssa laskettiin isän uurna äidin viereen.
Isää (ja äitiä) on vieläkin ikävä. Joka päivä."
