”Köyhyydestä kun aiemmin kyselit kokemuksia.
Olen aina ollut pienituloinen, myös työelämässä ollessani. Muutama vuosi sitten pitkäaikaisen masennuksen pahennuttua vaikeasta parisuhteesta erottuani ja läheisen kuoleman myötä jäin töistä pois pitkälle sairauslomalle ja sen jälkeen kuntoutustuelle kolmen lapsen yksinhuoltajana. Kaikilla lapsillani on myös neuropsykiatrisia haasteita. Aiemmin vielä pärjättiin mielestäni ihan hyvin. Ei ollut ruuasta pulaa, välillä käytiin jopa hampurilaisella tai pizzalla.
Tänä syksynä toimeentulo heikentyi esikoisen muutettua opiskelun perässä pois kotoa, jolloin lapsilisä loppui hänen osaltaan ja uuden päätöksen myötä asumistuki pieneni. Asumme vuokralla ja muutin pienempään halvempaan asuntoon. Tuloni tippuivat yli 400€. Se on vaikuttanut siten, että haen nykyään ilmaisen ruokakassin niin usein kun sen saa eli kerran kuukaudessa, ulkona emme käy enää syömässä tai jos joskus ostankin lapsille hampurilaiset, en osta itselleni ja se on jostain muusta pois. Muutenkin olen välillä itse syömättä, että kasvaville lapsille riittää paremmin ja ruokamme on yksinkertaistunut. Vaatteet on tähänkin asti ostettu kirpputoreilta, mutta jotkut esim. ulkohousut ja kengät on ostettava uutena jos haluaa niiden kestävän edes vähän pitempään. En ole voinut pitää lapsille kaverisyntymäpäiviä, koska ei ole varaa tarjoiluihin kuin korkeintaan omalle perheelle. Mielellään jättäisin välistä myös muiden syntymäpäiville osallistumisen, koska ei ole varaa lahjoihin. Joulu meni pienellä budjetilla.
Pakollisia laskuja on vesi, sähkö, nettiliittymä, puhelinliittymät yms. Olen karsinut kaikesta mistä voin, mutta se ei riitä! Kelan laskurin mukaan en ole kuitenkaan oikeutettu toimeentulotukeen.
Harrastuksia onneksi meillä kenelläkään ei ole. Lemmikkejä valitettavasti on, joista luopumalla voisin menoja karsia. Mutta yksi koira on vanha ja raihnainen, niin onko sellaiselle järkeä etsiä uutta kotia? Pitäisi saada säästöön sen verran, että olisi edes varaa viedä se lopetuspiikille, kun sen aika on.
Täällä pikkukaupungissa ei toimi julkinen liikenne tarpeeksi hyvin, että sillä ehtisi tarpeen mukaan kulkea ja kuljettaa lapsia mm. hammaslääkäreissä, fysioterapiassa, toimintaterapiassa, lääkäreillä ym. koska palvelut ovat ympäri kaupunkia eivätkä suinkaan keskustassa. Autoni on pieni ja vähäkulutuksinen, mutta senkin käyttöä rajoitan eli en niin vain käy esikoista auttamassa kauppakäynneillä tai muilla menoilla kuten haluaisin.
Olen jättänyt myös omat lääkkeeni ostamatta vaikka ei saisi, mielialalääkkeen lopettaminen seinään on aiheuttanut omat ongelmansa. Lääkäriinkään en viitsi itselleni varata aikaa, koska lasku tulee perässä.
Nykyään jokainen säästetty eurokin on tarpeen! Vaikka aiemmin ajattelin, että parinkympin kuukausisäästön takia en viitsisi nähdä vaivaa esim. muuttaa vielä halvempaan ja pienempään asuntoon, mutta sen tein, vaikka muutto autistiselle lapselle on aina todella haastava. Eli toinen muutto puolen vuoden sisällä. Yksityisiltä vuokranantajilta en edes asuntoa saa, koska ei ole palkkatuloja.
Suurin asia mihin tämä köyhän köyhtyminen entisestään on vaikuttanut, on koko perheen psyykkinen jaksaminen. Jatkuva huoli laskujen maksusta ja ruuan saannista bensavalon palaessa on tehnyt meistä lapset mukaan lukien ärtyneitä ja levottomia ja surullisia. Jos edelleenkin jatkuu talous tiukkana, en tiedä enää mitä tehdä!"
