Olen aina ollut suuri Euroviisujen fani. Se on kaunis, rakkaudellinen karnevaali. Sellainen kevään aloittaja ja ilon sinfonia. Musiikillisesti viisut edustaa kaikkea muuta mitä minä itse kuuntelen. Minä olen alternative. Euroviisut on viihde ja valtavirta.
Valitettavasti Euroviisut on pilattu. Se on pilattu sillä, että se ei pistä minkäänlaisia rajoja kansanmurhaa tekevälle valtiolle. Israel saanee jälleen kerran osallistua viisuihin ja viisut jäävät katsomatta.
Ei puhuta siitä. Puhutaan Erika Vikmanista. Hän tulee toukokuussa. Hän tulee. Eikä hän häpeile sanoa sitä ääneen. Hän on täydellinen valinta viisuihin jonka perusilme on karnevaali. Hän on juuri sitä maakuvaa jota Suomen pitää tässä ajassa lähettää maailmalle.
Erika Vikman puhui Ylen UMK-lähetyksessä tasa-arvosta ja tasapuolisuudesta. Hän kertoi olevansa kotonaan seksuaalivähemmistöjen keskuudessa. Koska kuuluu itse kuuluvansa siihen viiteryhmään. Tästäkin asiasta on hyvä muistuttaa tässä ummehtuneessa ajassa ja ilmapiirissä. Tasa-arvo ei tunnu olevan kaikille itsestään selvyys ja itseisarvo.
Erika Vikman ärsyttää pelkällä olemuksellaan konservatiiveja. Hän on heille liian riippumaton, itsenäinen ja rohkea. Naisen kun pitäisi pysyä objektina eikä kohottaa itseään subjektiksi. Ja sitä Erika tekee. Hän ei ole teon kohde. Hän on tekijä. Hän haluaa tulla omilla ehdoillaan eikä alistu mihinkään muottiin jossa ei saa olla oma itsensä. Hän haluaa tulla. Hän tulee.
Ich komme on feministinen voimateos. Sen sanoma ei ole seksissä vaan oman elämänsä haltuunottamisessa. Nainen ottaa ohjat itse ohjat käsiinsä ja tulee sinne minne hän haluaa tulla. Juuri se asia joka ärsyttää vanhoillisia piirejä. Seksiä saa heidän mielestään biisissä olla, mutta niin, että se on miehen rakentama ja miehen katseelle suunnattu.
Se on aivan samantekevää miten Erika pärjää Euroviisuissa. Tärkeämpää on, että hän sai tämän sanoman sanottua täällä Suomessa. Euroopassa se sanoma jo monilta osin tunnetaan.
