”Uskaltaudun kirjoittamaan minäkin. Jos edes vähäksi aikaa helpottaisi, kun asiat sanoo ääneen. Tein konkurssin puolisen vuotta sitten tai ehkä oikeammin sanottuna minun piti lopettaa yrittäminen. Laskut olivat jääneet maksamatta jo pitkältä ajalta. Ulosotto ja luottotietojen menetys.
Minulla on perhe. Vaimo ja kaksi lasta. Heidän vuoksi yritän jaksaa. Ei minua ulosotto tai luottotiedottomuus eniten häiritse. Ympärilläni on samassa tilanteessa olevia entisiä yrittäjiä ja työntekijöitä enenevin määrin. Minua häiritsee rahattomuus ja se miten se vaikuttaa perheeseeni.
Me emme pärjää. Emmekä saa juurikaan tukia. Vaimoni tekee pienipalkkaista hoitotyötä. Kela on antanut meille muutaman kuukauden aikaa etsiä halvempi ja pienempi koti. Emme tässäkään isosti asu. Kolme huonetta ja kuusikymmentä neliötä. Se on liian iso ja liian kallis. Pakko meidän on muuttaa, sillä häätö uhkaisi jossain kohtaa.
Asumistuki loppui, toimeentuloa ei saa, sillä lapsilla on säästötilit jossa on muutamia satasia rahaa. Ne pitäisi käyttää ensin ja emme senkään jälkeen olisi oikeutettuja siihen. Itse olen jättänyt kaikki omat menoni pois. Lasten harrastuksista on pitänyt tinkiä. Haluan että lapsille ja vaimolle on tarpeeksi ruokaa. Itse olen vähentänyt syömistä.
Tämä tilanne on aukaissut silmiäni. Myönnän että olen ennen ajatellut hyvin oikeistolaisesti. Jokainen on oman onnensa seppä. Ihmiset ovat kotona laiskuuttaan. Viimeinen vuosi on kääntänyt ajatukseni aivan toiseen asentoon. Näen tällä hetkellä niin paljon ahdistusta ja kurjuutta ympärilläni, sitä kuinka perheet taistelevat sen eteen, että saisivat tarvittavan ruokansa ja lääkkeensä päivittäin ja kaikki eivät edes saa. Oma tilanteeni ja työttömyyteni on tuonut asian omaankin elämään. Jos joku kadehtii tätä niin tervetuloa kokeilemaan. En enää ajattele, että jokainen on oman onnensa seppä. Politiikka jota Suomessa tällä hetkellä harrastetaan on epäreilua ja julmaa. Tämä menee täysin väärin.
Minä jaksan. Minun on pakko jaksaa, vaikka en aina jaksaisi. En ole koskaan voinut edes kuvitella, että voisi tulla tilanne eteen jossa jokainen ihminen ei tulisi tässä maassa ruokituksi. Häpeän aikaisempia ajatuksiani. Ehkä jokaisen joka halveksii vähävaraisia ja jokainen joka tekee päätöksiä meidän päämme menoksi pitäisi kokea itse, että miltä se tuntuu kun ei ole varma saako perhe huomenna ruokaa.
Toivon, että kukaan ei jää tämän asian edessä hiljaiseksi. Siksi minäkin halusin tämän tarinani kertoa. Häpeän kestän, mutta nälkää en."
