Äiti pitää lasta rinnallaan. Lapsi imee äitinsä rinnasta ahnaasti ravintoa itseensä.

Hetki kuin maalaus, jonka nimi voisi olla elämän kauneus. Lasta imettävä äiti. Elämän alkulähde.

Äiti silittää lasta, joka ei tahdo saada unta. Vähän hiuksesta, otsasta, poskista. Lapsi rauhoittuu tuttuun ja pehmeään kosketukseen. Hänen untansa vartioi turva.

Äiti istuu hiekkalaatikon reunalla. Tekee lapsen kanssa hiekkakakun. Tulee hyvä kakku. Tulee hyvä lapsuus.

Äiti ottaa päiväkodin portilla syliin häntä päin iloisesti juoksevan lapsen. Lapsi kertoo metsäretkestä ja siitä, että oli nähnyt oravan.

Illalla äiti ottaa vastaan lapsen kiukun. Lapsi uskaltaa näyttää kiukkunsa. Hän uskaltaa, koska häntä ympäröi turva. Tulee hyvä kakku ja hyvä lapsuus.

Vuodet vierivät. Lapsi menee ensimmäistä päivää kouluun. Äidin silmäkulmasta valuu kyynel. Äiti näkee lapsensa pääsevän ripille. Äidin silmäkulmasta valuu kyynel. Äiti näkee lapsensa valkolakki tai valmistumistodistus kädessä. Äidin silmäkulmasta valuu kyynel.

Vuosien välissä kasvukipuja, suruja, pettymyksiä, iloa, kasvua, irti päästämistä. Toisena päivänä rakkaus näyttäytyi uhmaikäisen uhmakkuutena, teini-ikäisen elämänangstina ja toisena hetkenä rakkaus saapui äidin syliin juoksevana ja kauniina sanoina.

Äiti sä et tajuu tarkoittaa samalla äiti mä rakastan sua.

Äiti, mä rakastan sua.

Siinähän se kaikki. Katso äiti tuota lastasi. Elämän antamaa ja kolhimaa. Jokaista hetkeä piirtää kuva menneestä. Kuva, jossa äiti silittää lastansa uneen. Silittää hiuksista, poskista ja otsasta. Se on se turva. Siinä on se rakkaus. Siinä on se lohtu. Äiti, rakkauden kohtu.

Eikä se rakkaus lähde pois edes raapimalla. Vuodet erottaa ja napanuora katkeaa. Niin sen pitää mennä, sillä irti päästäminen on rakkautta. Jokaisen lapsen pitää osata itse lentää.

Silti aina siellä jossain äidin syli. Käsi, joka uneen silittää. Se on nimeltään perusturva. Turva. Turva. Perusturva.

Äiti.

Vuodet vierivät. Äiti katsoo lasta silmiin. Äidin silmäkulmissa on jälleen kyyneleitä. Silmiä ympäröi uurteet. Elämisen jäljet. Rakkauden runoilevat kasvot. Äiti, sinä olet nyt siinä sängyllä, etkä saa unta. Roolit ovat muuttuneet. Sinä annoit silloin. Lapsi antaa nyt.

Lapsen vuoro silittää äitiä hiuksista, hauraista kasvoista turvalliseen uneen. Ehkä pian ikiuneen. Lapsi tarvitsi äitiään sillon ennen. Äiti tarvitsee lasta nyt. Rakkaus on vuorotyötä. Rakkaus on elämän kiertokulku.

Sinä minulle. Minä sinulle. Ihminen ihmiselle. Turva. Rakkaus. Turva. Rakkaus.

Niin. Turva ja rakkaus. Ne ovat sinussa. Elämän synnyttäjä, elämän kannattelija. Yhdessä sanassa. Yhdessä ehkä maailman kauniimmassa sanassa.

Äiti.

1 kommentti

  1. Olisipa saanut tuon turvan, rakkauden ja hyväksynnän omalta äidiltään ❤️.
    Moni meistä ei ole. Itse on joutunut rakentamaan turvan, hyväksymään ettei äidiltään sitä koskaan saanut, eikä tule saamaan. Rakentamaan itsetunnon, opettelemaan pitämään rajoistaan kiinni ilman pelkoa tulla henkisesti hyljätyksi. Olen saanut ruoan, vaatetuksen ja katon pään päälle, sänky missä nukkua. En saanut turvallista lapsuutta kasvaa ja kokeilla siipiäni, ei ollut ketään kuka ottaa kopin. Opin itsenäiseksi, pärjääväksi jo pienenä, oli pakko. Kukaan ei silittänyt minun uneen, ei pitänyt sylissä ja lohduttanut, jos sattui, en saanut lohtua, kun kiusattiin. Opin olemaan hiljaa, ei minun tunteilla ollut väliä. Olin kiltti lapsi, joka ei väittänyt vastaan, mutta silti en koskaan ollut riittävän hyvä. Opin virheistäni nöyryytyksen kautta, syvä häpeä on iskostettu minuun. Niin monta hetkeä ja tilannetta, joka on yksi kerrallaan iskenyt särön sydämeen, minkä teki oma äiti. Hän on pitänyt minut fyysisesti hengissä, sisältä rikkonut monta kertaa.
    Olenko silittämässä häntä uneen, kun sen aika on, tuskin. Enkä aio tuntea edes huonoa omaatuntoa.
    Omille lapsille olen ollut erilainen äiti, en aina täydellinen, mutta rakastava ja kannustava ❤️. Kaikkea mitä itse en ole saanut.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *