”Lapsemme syntyi tyttönä, kasvoi Frozenin kanssa ollen milloin Elsa ja milloin Anna, leikki kahvilaa ja rakasti pinkkejä mekkoja.
Eskari- iässä ensimmäisen kerran hän pohti miksi tyttöjen pitäisi rakastaa poikia ja päinvastoin- eikö ole tärkeintä, että rakastaa, hän kysyi. Kolmasluokkalaisena hän närkästyi, kun kauppareissulla tuntematon ihminen kutsui häntä tytöksi – mistä kukaan voi tietää, että mä ole tyttö, hän pohti ( toki hän vielä näytti tytöltä).
Viidesluokkalaisena iski alakulo ja itketti, eikä kotona tai koulussa kukaan ymmärtänyt mistä oli kyse. Nyt keväällä, kuutosen lopussa, hän kyhnäsi kainalossa kysellen rakastanko häntä vaikka hän olisi mitä tahansa. Sanoin rakastavani. Kyynelten läpi hän kertoi haluavansa vaihtaa nimensä pojan nimeksi. Tästä syntyi monen tunnin keskustelu, itkua, halailua ja suuria tunteita. Tätä kirjoittaessakin nousee kyynel silmään siitä rakkauden määrästä, mitä koen lastani kohtaan. Kuinka rohkea ja viisas hän onkaan. Varasin meille vanhemmille Setan asiantuntijalta keskusteluajan ja saimmekin paljon informaatiota oman ajattelun tueksi.
Koulukuraattori ja - psykologi ovat olleet aivan ihania ja lapselle järjestyi pikaisesti aika koululääkärille, jota kautta lähtee lähete sukupuolen identiteetin tutkimuspolille. Ajattelen, että lapsi tarvitsee meiltä vanhemmilta kaiken mahdollisen tuen, kannattelemme häntä niin pitkään kuin tarve vaatii. Jos hän todella haluaa korjata sukupuolensa, niin tuemme häntä kaikin keinoin. En ikinä voisi hylätä häntä tämän asian vuoksi - rakastan häntä aina.
Hän tuo meille vanhemmille aivan uuden näkökulman maailmaan, heteronormatiiviseen yhteiskuntaan, ihmisten ennakkoluuloihin ja seksuaalivähemmistöjen kokemaan syrjintään. Olen äärimmäisen kiitollinen, että lapseni on avannut silmäni, opettanut minua ajattelemaan uudella tavalla ja haastanut käsityksiäni ympäröivästä maailmasta.
Havahduin pelon läsnäoloon, kun hän kauppakeskuksessa halusi mennä miesten vessaan kauppareissulla, mutta pohti onko se turvallista - entä jos joku hakkaa hänet? Siinä kohtaa pelko ei ollut aiheellinen, mutta herätti pohtimaan kuinka pelottavaa hänen elämänsä voikaan tulevaisuudessa olla.
Meillä järjestetään syksyllä nimijuhlat, kun lapsi päättää millä nimellä häntä jatkossa kutsutaan. Juhlimme lähipiirin kanssa elämää, nuoren rohkeutta ja lupaa olla oma itsensä. Juhlimme rakkautta, välittämistä ja oikeutta elää omanlaista nuoruutta. Lapseni elämä on ainutkertainen ja arvokas riippumatta siitä mikä hänen sukupuoli-identiteettinsä on.
Kiitos että jaksat tuoda elämän moninaisuutta esille."
Hieno juttu. Lisää tällaista!
Meillä eletään täysin samaa tilannetta. Ihana kirjoitus.
Tulipa hyvä mieli tästä! Näin sen kuuluisi aina mennä.
Kunpa kaikilla lapsilla olisi yhtä ennakkoluulottomat vanhemmat. Vanhemmat jotka tukevat lapsen omaa kehitystä ja kasvua omaksi itsekseen. Rohkenevat hakea apua ja tukea kun sitä tuntevat tarvitsevansa. Iso peukku.
Ihanaa, että lapsenne saa kaiken rakkauden ja tuen. Onnea teille ja lapsellenne
Kiitos jutustasi. Minäkin olen äiti jonka lapsi edustaa seksuaalivähemmistöjä. Hän on aukaissut minunkin silmäni. Miten kapea näkökulma heteronormatiivinen viitekehys onkaan. Olen vielä prosessissa, mutta rakastan häntä, mitä ikinä hän onkaan ja myös kaikkia muita. Hekin ovat jonkun lapsia. Ketä se vahingoittaa jos täällä on tilaa useammalle? Keneltä se on pois? On huikeaa avartua mieleltään ja sydämeltään. Ne on parhaita matkoja. Ja tämä kaikki tapahtuu meille. Vielä tärkeämpää on pelastaa seksuaalivähemmistöjen elämänlaatu. He ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita luotuja kuin mekin.