Tuttu tilanne monessa parisuhteessa. Se koostuu kahdesta ihmisestä, joilla toisella on voimakkaampi tahto ja toisella taipumus liialliseen kiltteyteen. Liian kiltti jää voimakastahtoisen alle, ikään kuin hänen jyräämäkseen, koska se on liian kiltille tutuin toimintatapa.
Se alkaa pienestä. Yhdessä valittu aamukahvi onkin enemmän puolison valitsema. Hän haluaa tummapaahtoista, mutta sinä olet enemmän vaaleamman kahvin ystävä. Silti aamuisin keittimestä tippuu tummapaahtoinen kahvi, koska sinun puolestasi on päätetty, koska et ole osannut päättää itse ja liian kilttinä tyydyt rooliisi ja juot aamulla puolisosi valitsemaan kahvia.
Monesta pienestä tulee yksi iso kokonaisuus. Huomaat, että asuntosi sisustus on täysin puolisosi valitsema. Huomaat, että iltaisin katsotte puolisosi valitsemia ohjelmia, sillä kaukosäädin on hänen hallinnassaan. Sinä tunnet jopa ahdistusta siitä, että sinä päättäisit, koska et sinä uskaltaisi kuitenkaan tehdä päätöstä oman mieltymyksesi mukaan, vaan kysyisit puolisoltasi, että mitä hän haluaa katsoa. Siirtäisit valitsemisen vastuun itseltäsi pois, sillä sinun tehtäväsi on miellyttämällä varmistaa, että puoliso saa tahtomansa.
Mihin tämä kaikki voi pahimmillaan johtaa. Puolisosi kuvittelee, että sinä olet samaa mieltä, koska et milloinkaan laita vastaan. Et milloinkaan ole eri mieltä. Et milloinkaan kerro omaa kantaasi, vaan odotat puolisosi kertovan omansa ja myötäilet sitten sitä, koska haluat olla kiltti ja miellyttää. Pian huomaat asuvasi asunnossa, jossa et haluaisi asua ja yrität perheenlisäystä, jota et haluisi saada. Ihan vain siksi, koska et halua tai uskalla kertoa omaa mielipidettäsi, joka eroaa puolisosi vastaavasta.
Se on opittu käyttäytymismalli. Pelostahan se kaikki kertoo. Pelkäät hylkäämistä niin paljon, että päätät tehdä kaikkesi, että niin ei koskaan tapahdu. Päätät olla mahdollisimman helppo ja kiltti puolisollesi, jotta hänellä olisi sinun kanssasi mahdollisimman hyvä. Samalla tulet valehdelleeksi sekä itsellesi että puolisollesi, sillä että jätät oman mielipiteesi sanomatta. Mistäpä sinun puolisosi osaisi sitä aavistaa, että sinä olet hänen kanssaan eri mieltä, koska et sitä koskaan hänelle sano.
Lopulta sinä hukut sen kaiken miellyttämisen alle. Sinusta alkaa tuntua siltä, että sinua ei kuunnella suhteessa ollenkaan. Sinusta tuntuu, että olet parisuhteessa jyrän kanssa, joka tekee kaikki elämäänne liittyvät päätökset yksin, eikä osaa joustaa ollenkaan. Niin se menee. Sinä pakotat hänet siihen, koska sinusta ei niitä päätöksiä ole tekemään, koska haluat aina ensin tietää puolisosi mielipiteen, haluat aina hänen tekevän aloitteen ja sillä sitten mennään.
Ehkäpä puolisostasi olisikin kivaa, että hänen ei tarvitsisi olla koko ajan ratin takana ohjaamassa parisuhteenne ja arkenne suuntaa. Ehkäpä hänkin tahtoisi välillä vain istua kyydissä ja antaa ohjaksia sinulle, mutta huomattuaan, että sinusta ei ohjaisia ole ottamaan, niin tekee sen sitten automaattisesti itse.
Opittua käyttäytymismallia on vaikea lähteä muuttamaan. Olisi typerää sanoa sinulle tässä, että älä ole liian kiltti ja pidä puolesi parisuhteessasi. Silti se on ainoa tapa, jolla lopulta säästyt siltä, mitä eniten pelkäät eli hylkäämiseltä. Kukaan ei loputtomiin jaksa vetää perässään kivirekeä. Ja sitten taas toisaalta, kukaan ei loputtomiin jaksa olla kivireki, sillä jossain vaiheessa sinulla täyttyy mitta siihen, että arki ympärilläsi näyttää aivan joltain toiselta kuin sinä haluaisit ja se näyttää siltä siksi, että sinä et koskaan tule esittäneeksi asioita, joita sinä itse tahtoisit. Sinä elät puolisosi elämää ja ajattelet harhaisesti, että se on juuri sitä, mitä puolisosi haluaa.
Ei se ole, sillä puolisosi haluaa ihmisen, jolla on oma tahto. Ihmisen, joka on toisinaan hänen kanssaan eri mieltä asioista. Puolison, joka antaa edes hieman haastetta. Puolison, joka elää omaa elämäänsä sen yhteisen elämänne rinnalla. Puolison, joka sanoo hänelle napakasti, että ei käy. Sellaisen puolison kanssa säilyy lopulta intohimo ja sellaisen puolison kanssa saattaa säilyä mahdollisuus pitempäänkin parisuhteeseen.
Joten sanon lopuksi sen, mitä minun ei pitänyt sanoa. Älä ole liian kiltti, vaan pidä puolesi parisuhteessasi. Sillä tavalla sinä et jää yksin. Toisella tavalla sinä jäät yksin jopa itsesi kanssa.
Meillä alkoi mennä tuohon suuntaan, koska joka kerta kun teimme miten minä halusin, kumppani alkoi vaikertaa ja valittaa, miten minun valitsema on väärä ja huono, eikä yhtään kiva. Hän näytti, miten KÄRSII ja perusteli, miksi hänen valitsema/haluama on PAREMPI. Ihan OBJEKTIIVISESTI arvioituna.
Jos olin valinnut musiikkia, hän laittoi sen vaivihkaa pois tai vaihtoi. Jos katsoin ohjelmaa, hän otti kaukosäätimen ja vaihtoi. Tai suostutteli katsomaan jotain muuta. Pikkuhiljaa kaikki muuttui hänen päättämäkseen.
Mutta ei hän muistanut jälkeenpäin, miten asiat menivät. Hänen mielestään minä vain vahingossa alistuin koska en ole tarpeeksi jämäkkä ihminen. Ei hän muistanut, millainen viikkokausien palopuhe hänen taholtaan seurasi sitä, että YRITIN pitää puoleni. Vuosien mittaan kyllästyin ja jätin ilmaisematta ajatuksiani, koska jankuttaminen ei ole hauskaa kuunneltavaa, ja arkeakin pitäisi elää eteenpäin.
Meillä taas tehtiin kuulemma aina niin kuin minä sanon 🙈. Vaikka Mies teki kyllä mitä lystäsi. Tai lähinnä yleensä oli tekemättä, jos pyysin jotain. Jos halusin katsoa jotain ohjelmaa, hän tuli ja vaihtoi kanavaa. Kun sanoin siitä, hän lähti mielenosoituksellisesti pois paikalta ja kävi vähän väliä kysymästä, joko se loppui. Ei koskaan suostunut katsomaan minun kanssani minun valitsemaa ohjelmaa. Minun olisi kyllä pitänyt olla kiinnostunut siitä, mitä hän katsoi.
Mies vei kaiken hapen ja tilan. Minun mieliteillä ei ollut väliä. Ei koskaan kysynyt minulta mielipidettä mihinkään, jos sen kerroin, ei sitä noudatettu. Ihan uhallakin juuri päin vastoin. Autonkin kanssa, sanoin, että osta farkku, kun on lapsia ja koira. Ei voinut, sellainen pieni kauppakassi, jolla ei tehnyt yhtään mitään meidän perheessä.
Minut ingnoorattiin lopulta täysin. Olin yksi huonekaluista. Lopulta olin hiljaa ja nielin kaiken. En jaksanut riidellä ja kuunnella sitä huutoa, mikä syntyi kaikesta mitä sanoin tai pyysin. Olin kiltti ja olen edelleen, silti olen aina sanonut mielipiteeni kyllä, mutta mies tosiaan vei ilmasta hapen ja loppu vuosina en enää pystynyt olemaan samassa huoneessa hänen kanssaan.