Ovat sanoneet, että laatikoiden ja kaappien ovien auki jättäminen on miesten ongelma. No, minä sanoisin, että ei liity sukupuoleen, vaan persoonaan. Antakaahan kun kerron.
Minä olen mies, joka jättää koko maailman takanaan levälleen auki. Ei millään sulkeudu avatut laatikot ja kaapit. En minä sitä tahallaan tee. Joskus jopa yritän keskittyä aiheeseen, mutta sitten huomaan aamulla herätessäni, että vessan peilikaapin ovi on auki, keittiön astiakaapin ovi on auki ja niin, ulko-ovikin ollut muutaman kerran auki.
Kerran se tapahtui niin, että työnsin illalla lastenrattaat sisälle ja vein ne parvekkeelle. Olin sulkenut eteisen välioven ja en huomannut, että ulko-ovi oli jäänyt selkosen selälleen. Aamulla siinä kahvia särpiessäni ovikello soi kutsuvasti ja menin bokserit jalassa ovelle, jossa naapuri halusi vain varmistaa, että kaikki on hyvin, koska oli sekä lähtiessään, että tullessaan huomannut, että ulko-oveni on auki. Oli muuten ollut koko yön.
Erään kerran tulin lapseni kanssa puistosta ja rappukäytävässä tullessamme huomasin, että ovi selkoisen selälleen. Onneksi oli, sillä olin unohtanut avaimet sisälle, joten viidenkymmenen euron säästö oven avaamisesta napsahti kohdalle. Laitoin summan lyhentämättömänä muistisairauksien ehkäisemisrahastoon.
Minulla on jäänyt elämäni aikana muun muassa auki seuraavat paikat:
Asiakaappi, peilikaappi, ulko-ovi, jääkaapin ovi, ajatus, suunnitelmat, televisio, kirja, sanomalehti, vetoketju, haava ja asunnon jokainen laatikko.
Muutama vaatii tarinan rinnalleen. Eihän se olisi mikään asia, jos televisio jäisi vahingossa auki hetkeksi. Ongelman siitä teki sen, että minulla se jäi koko viikonlopuksi auki. En nimittäin perjantaina muistanut sulkea sitä, kun lähdin viikonlopuksi pois. Palatessani sunnuntaina oven takaa kuulu Arto Nybergin ääni. Aluksi olin, että mitä helvettiä Arto Nyberg tekee asunnossani, kunnes asia selvisi minulle. Siellä se telkkarissa teki sana-assosiaatiotehtävää vieraalleen. Istuin sohvalle ja katsoin loppuun.
Vetoketjunkaan auki jääminen on ihan ookoo ja inhimillistä, paitsi jos se jää auki juuri sinä iltana, kun on menossa vanhempainiltaan. En halua kirjoittaa tästä enempää, sillä häpeä estää minua näkemästä näppäimistöä.
No, minkä ihminen persoonalleen mahtaa. Minä olen laatikot, ovet ja rakkaudet ja rajat auki ihminen. Olisi siinä sellaisella ihmisellä rankkaa rinnallani, joka suhtautuisi minuun nalkutellen. Saisi nalkuttaa joka päivä ja vaikka nalkuttaminen onkin parisuhdetta mukavasti parantava harrastus ( sarkasmia ), niin ei sellaista jaksaisi kuunnella. Meillä jokaisella on omat taipumuksemme ja outoutemme. Jos niitä toinen ihminen on jatkuvasti nalkutuksellaan alleviivaamassa, niin hänelle lienee parempi ihminen jossain toisaalla.
Antakaa ihmisillenne lupa outouksiin. Sinullakin, joka et anna, nimittäin on niitä, vaikka luuletkin toisin. Kukaan vaan ei ole niistä sinulle koko ajan muistuttamassa.
Sellaista kutsutaan rakkausihmiseksi.