Näyttää: 1391 - 1400 of 4 067 tulokset

Suomi vuonna 2023

Olisihan se outoa ajatella, että Suomi vuonna 2023 olisi valtio, jonka eduskunnan puhemiehen paikalla istuisi henkilö, joka on nimellä toivonut eduskunnassa istuvan henkilön raiskatuksi tulemista. Vielä oudompaa olisi ajatella sellaista henkilöä presidenttiehdokkaaksi. Olisihan se outoa ajatella, että ministeriksi valittaisiin äärioikeistolaisia teoriota levittäviä henkilöitä ja yhden erottua tilalle otettaisiin henkilö jonka …

Rakkauden tärkein osa on turva

Mikä rakkaus se sellainen olisi, jota pitäisi säästellä. Pitäisi olla varpaillaan, että mitä saa sanoa ja tuntea. Se olisi rikkinäinen rakkaus. Me istuttiin matkalla sinun mökillesi. Kuuntelutin sinulle juuri kuolleen Miki Liukkosen runon. Meillä molemmilla valuivat kyyneleet. Pyyhin sinun kyyneleesi sormenpäilläni. Me olimme toisillemme auki. Sanoin sinulle sen jälkeen, että …

Arvot mekin ansaitsemme

Vapaa, monikulttuurinen, arvoliberaali yhteiskinta on dynaaminen. Luovuus elää vapaudessa toteuttaa itseään. Vapaan yhteiskunnan arvot ovat ehdottomia. Niihin kuuluvat muun muassa seksuaalinen – ja sukupuolinen tasa-arvo ja moninaisuus. Helsingin Pride -kulkue keräsi tänä vuonna 100 000 marssijaa. Se oli enemmän kuin viime vuonna. Hyvä niin, sillä tämän vuoden aikana häirintä seksuaalivähemmistöjä …

Avoin kirje Suomen hallitukselle

En aloita kirjettä sanalla arvoisa, sillä toiminnastanne on arvokkuus kaukana. Olen kuullut, että teillä on tänään kokous, jossa kertaatte pelisääntöjä. Jälleen. Tulee mieleen lapsi jolle kerta toisensa jälkeen pitää muistuttaa käyttäytymisestä. Sillä erotuksella, että lapsi lopulta ymmärtää. Ongelma ei ole pelkästään käytöksessä. Teillä on kokoonpanossanne ihmisiä jotka ovat täysin kykenemättömiä …

”Olen nukkunut parvekkeen ovi auki, jotta kaupungin äänet pääsevät sisään”

”On ollut kiireinen neljä päivää. Päätös muutosta ei ollut helppo. Päätös erosta vielä vaikeampi. Onneksi toiselle se oli helppo, niin ei tarvinnut jäädä miettimään omaa asemaa tai tulevaisuuden järjestämistä. Joka hetki, kun pysähdyn, suru valtaa mielen. Vaikka kaiken olen tehnyt oman hyvinvointini eteen, niin silti olen surullinen. Se elämä mitä …

Paluu synkkään menneisyyteen

”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus”. Näin sanoi Martin Luther King, ihmisoikeusaktivisti. Eilen äänestettiin eduskunnassa ministerin erottamisesta. Kyseinen ministeri on avoimesti esiintynyt antiseministisissä tilaisuuksissa. Hän on postannut sosiaaliseen mediaansa kuvia hakarististä ja muita valkoista ylivaltaa kuvaavaa materiaalia. Perussuomalaisten, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien äänillä uusnatsikytkentöjä omaava ministeri saa …

”Olen väsynyt ja ahdistunut”

”Kiitos kun nostit blogissasi esille meidän vähävaraisten huolen ja ahdistuksen uuden hallituksen mahdollisista toimista. Haluan kertoa oman tarinani lyhennettynä, mutta raakana. Minä olen hallituksen mukaan työtä vieroksuva ja laiska ihminen. Olen kahden lapsen yksinhuoltaja. Lasten isä kuoli oman kätensä kautta muutama vuosi sitten. En lähde kertomaan yksityiskohtia, mutta hänen konkurssinsa …

Ei ikävä ole vaarallista, vaan se, että ei ikävöisi

Sinä painaudut ihan minuun kiinni. Niin että hengityksesi kutittaa ihollani. Muistatko kun sanoin sinulle, että sinun unituhinasi on turvaleluni. Ääni jonka äärellä rauhaisasti nukahtaa. Aamuyöllä havahdut hereille. Menet vessaan ja palatessasi kosketat. Kerrot kosketuksellasi kesken yön, että minä olen tässä ja rakastan. Teen sen samalla tavalla sinulle. Aamuun on turva …

Avoin kirje Petterille ja Riikalle

Tervehdys Petteri Orpo ja Riikka Purra. Toivottavasti teillä on ollut hyvä juhannus, vaikka itänaapurissa kuohui muutaman päivän. Haluan kirjoittaa mitättömänä bloggarina teille muutaman sanan, koska te muodostatte uuden hallituksemme perustan. Minusta yhteiskunnan henkinen tila mitataan sillä, että miten yhteiskunta pitää huolta heikommistaan. Vähän niin kuin joukkueurheilussa. Joukkue on niin hyvä, …