Näyttää: 891 - 900 of 4 067 tulokset

”Minulla alkoi uudestaan nuoruuden ahdistus ja paniikkikohtaukset”

”Kyllä minuakin ahdisti saada kalukuvia tutulta ihmiseltä, jonka luulin olevan minun hyvä ystävä ja hänkin aina sitä muisti sanoa, että olen hyvä ystävä, kun kaikesta voi puhua. Oltiin tiiviisti työn vuoksi yhdessä vuosia. Tiesi tasan tarkkaan mielipiteeni noista kuvista, kun se on keskusteltu useasti vuosien aikana kun esim. aiheeseen liittyvää …

”En enää usko vuosikymmenien parisuhteisiin, missä ei ikinä tule olemaan minkäänlaista pettämistä”

”Nyt vihdoin on pakko jättää kommentti. Tämä tuo lohduttavan hyväksynnän kaikille totuuksille, mistä on itse tietoinen, mutta ulkopuolisesta hyväksynnästä ei ole aivan varma. Olen ollut 14 vuotta suhteessa saman miehen kanssa. Muutama vuosi sitten meillä oli molemmin puolin pettämistä, miehen aloitteesta. Se veti pohjan kaikelta, tietenkin. Heti alkuun tein päätöksen, …

”Kun en minäkään niistä ahdistu niin ei kukaan muukaan”

Uudellenjulkaisin tekstin jossa paneuduttiin seksuaalisen väkivallan ilmiöön jossa tuntemattomille henkilöille lähetetään jotain kautta kuva omasta sukuelimestä. Kyseessä on nykyään onneksi rikos. Ensinnäkin ilmiön yleisyys puistatti, mutta vielä enemmän kylmiä väreitä aiheutti seksuaalisen väkivallan vähättely. Eräs nainen kertoi kalukuvista ahdistavan olevan herkkähipiäinen ja perusteluksi hän tarjosi tuttua ”kun en minäkään niistä …

Teette näin, tai itkette ja teette näin

Ensin he päättävät viedä heiltä, joilla ei vähääkään ole murusetkin pois. Sen jälkeen he päättävät hyökätä työntekijöiden kimppuun viemällä heiltä heidän oikeuksiaan. Tämän jälkeen he puhuvat halveksuen heistä, jotka kehtaavat kyseenalaistaa heidän tekojaan. Jonka jälkeen uhoavat sosiaalisessa mediassa, että kohta viedään viimeisetkin oikeudet. Tässä näyte erään hallituspuolueen puheenjohtajistoon kuuluvan postauksesta …

Miten ihmeessä tämä voi olla näin yleistä?

Tarina 1: ”Aamen, tähän viimeiseen lauseeseen kiteytyy koko juttu, sillä yhdenkään kalukuvan takia en ole vielä treffeille lähtenyt! Sitä paitsi en ymmärrä miksi se on niin vaikeaa ymmärtää, että vaikka varustus olisi mitä, niin ne käyttö- ja (etenkin) kommunikointitaidot kuitenkin ratkaisee enemmän, sillä pelkkä koko/ulkonäkö ei kuitenkaan riitä! Naisen nautinto …

Se valheellinen todellisuus

Presidentinvaalit ovat ennakkoäänestysvaiheessa. Tänään julkaistiin Uutissuomen gallup, joka kertoi, että kärjessä jatkavat kaksi ehdokasta jotka ovat olleet gallupin kärjessä jo pitkään. Se mihin keskusteluun olen törmännyt sosiaalisessa mediassa on pelottavaa. Jos sosiaalista mediaa olisi uskominen niin Suomen seuraava presidentti valittaisiin jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Niin ylivoimainen eräs oikeistopopulistinen ehdokas on. …

”Miksi ystävyyttä pitäisi tai voisi rajoittaa sen perusteella, mitä ihmisen jalkovälistä sattuu löytymään”

”Hei, olen aika varma että tämä teksti saattaa provosoida mikäli päätät sen julkaista… mutta otetaan nyt riski siinä että lokaa tulee niskaan, olen niin kyllästynyt ihmisten kapeakatseisuuteen: Päätin avata oman sanaisen arkkuni. Välillä nimittäin iskee suorastaan ahdistus, kun lukee kommentteja julkaisemiesi tekstien alla. Liittyen ystävyyteen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kukin tietysti …

Edes alaikäiset eivät saa olla rauhassa

Uudellenjulkaisin eilen tekstin jossa kysyin lukijoilta että ovatko he saaneet kalukuvia. Pelottavan yleisestä ilmiöstä tuntuu olevan kysymys. Muistutuksena että kyse on seksuaalisesta väkivallasta ja rikoksesta lähettää pyytämättä kuvia sukupuolielimestään. Tässä seuraavassa kokemuksistaan puhuu työn kautta ilmiöön tutustunut: ”Surullista aiheessa on se, että näille altistuvat alaikäiset. Olen erään hyvinvointialueen nuorisopsykiatrialla töissä …

Lue onko suhteesi päättymässä eroon!

Me Naisissa oli mielenkiintoinen artikkeli. Siinä kerrottiin, että suhteen alku määrittää sen, että tuleeko suhde kestämään. Kysy siis itseltäsi, että oletko päättäjä vai päätyjä. Jälkimmäiset päätyvät helpommin myös eroon. Artikkelista: ”Päättäjiksi luokitellaan sellainen pari, joka tekee tietoisia päätöksiä elämän ratkaisevissa tilanteissa. Päätyjiin kuuluvat puolestaan ne parit, jotka tekevät päätöksiä sen …

Paluu väkivaltaiseen suhteeseen

Tämän päivän lehti kertoo tapauksesta, jossa eräässä Suomen kaupungissa tuomittiin aviomies sakkoihin uhkailusta ja raiskauksen yrityksestä. Hän oli pyytänyt puolisoltaan seksiä ja naisen kieltäydyttyä ottanut hänet väkisin huutaen, että ”minä otan nyt”. Nainen oli päässyt otteesta karkuun ja juossut ulos alaston mies perässään joka huusi, että ”nyt lähtee henki”. Artikkeli …