Näyttää: 901 - 910 of 4 067 tulokset

”Sinä otit hänet syliisi, elämääsi ja kotiisi”

”Tänään sauna on se lämmin syli, jonka saan. Osa 2 Siitä on yli puoli vuotta aikaa, kun kerroit että olit tavannut jonkun. Jonkun, jota et ollut etsinyt, mutta jonkun, joka vain tuli ja sinä otit hänet syliisi, elämääsi ja kotiisi. Siihen kotiin, jonka odotin olevan minun. Minä hajosin pieniksi palasiksi. …

Turvallinen tila

Eräs presidenttivaaliehdokas puhuu mainoksessaan yhteiskunnallisesta turvallisesta tilasta. Kerron tässä nyt, että mitä minulle tarkoittaa yhteiskunnallinen turvallinen tila. Se on tila, jossa toimittajien ei tarvitse pelätä aggressiivista hyökkäystä sosiaalisessa mediassa kirjoitettuaan kriittisesti valtaapitävästä. Se on tila, jossa on varmuus sille, että yhteiskuntaa suojellaan erilaisilla kansainvälisillä lailla ja joissa oikeusvaltion periaatteita kunnioitetaan. …

”Pahimmillaan ihminen pakenee itseään parisuhteeseen”

Lehdessä julkisuudesta tuttu nainen kertoo, että haluaa vihdoin olla mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa. Toisin sanoen hän kertoo samalla, että hän on aiemmin ollut mieluummin huonossa parisuhteessa kuin yksin. Eräs nainen kommentoi, että ei pysty olemaan ilman parisuhdetta. Tämä lause pitää sisällään valtavasti vaaratekijöitä. Yksi esimerkiksi se, että hän saattaa …

Lycka till och adjö!

Olen vuosia sitten äänestänyt eurovaaleissa RKP:n riveissä ollutta ehdokasta. En ole koskaan muulloin äänestänyt kyseistä puoluetta ja tämän hetkisten tapahtumien vuoksi en tule koskaan enää äänestämään. Puolue oli pitkään silmissäni sellainen oikeistopuolue joka oli lähimpänä omia arvoliberaaleja arvoja oikeistopuolueista. Pidin heidän humaanista lähestymistavasta yhteiskunnan ja maailman asioihin. Paino sanalla pidin. …

”Jos joskus on saanut hyvää s*ksiä, siihen jää koukkuun”

”Seksi. Se kuuluu parisuhteeseen, se vaan ole se iso osa läheisyyttä, himoa, halua. Ennen olin seksittömässä parisuhteessa jossa en ollut onnellinen. Löydettyäni nykyisen mieheni, en voi sanoa samaa. En suorita seksiä velvollisuudesta vaan koska se on nautinnollista. Jos jonain päivänä se ei kiinnosta, mieheni pitää huolen että se alkaa kiinnostamaan. …

”Vähän kun mököttää ja syyllistää niin kyllä sitten saa”

”Onhan näitä kuullu vuosien varrella. Joskus muinoin kaveri neuvoi, että kun vähän mököttää ja syyllistää, ni kyllä sitä sit saa. Ihmettelin jo silloin, et mitä silloin saa? Ei mahtunut mun päähän, eikä mahdu tänä päivänäkään. Ollaanki kaveripiirissä leikkimielisesti kutsuttu tuota naisella masturboimiseksi, joo kuulostaa karulta, mutta sitähän se on, sooloseksiä. …

”Omaisuus, velat ja lapset pitää yhdessä vaikka väkisin, tai kunnes henki lähtee”

”Itse lapsuudessani odotin maanantaita, usein. Viikonloppuna isäni agressivinen väkivaltainen humalakäytös sai äitini uhkaamaan, että eropaperit lähtee MAANANTAINA. Sitä maanantaita ei koskaan tullut. Liekö pelkäsi enemmän henkensä puolesta, kun olisi saattanut eskaloitua raivopään toimet menettäessään perheensä. Toki uhkasi aina polttaa talon. Ero tuli voimaan vasta kun minulla oli jo omat lapset. …

Se on aina se pienin ja köyhin jota on helpointa potkia hyväosaisen saappaalla

Näyttelijä Amanda Palon haastattelu aiheutti suuttumusta kansanedustajia myöten. Siinä hän kertoo katsovansa poispäin jos näkee jonkun vähäosaisen varastavan ruokaa, koska ajattelee hallituksen toimien olevan syy varastamiselle. Ihminen varastaa nälkäänsä. Tämän ääneen sanominen aiheutti näkyvän kiukkukohtauksen varsinkin hallituksen väreissä elävien keskuudessa. Kuinka ollakaan saman päivän aikana otsikoihin jälkeen hallituksen aikeista leikata …

”Koska en kestänyt hänen raivoaan, kuljin munankuorilla, jotten ärsyttäisi häntä”

”Tapasin ensimmäisen aviomieheni parikymppisenä. Jo suhteen alkumetreillä huomasin, että entinen puolisoni oli hyvin temperamenttinen. En ollut tottunut siihen, että toinen ihminen menee nollasta sataan sekunnissa. Hänen tiuskimisensa ja raivo, joka nousi kuin tyhjästä sai minut usein kyynelehtimään. Hän pyysi aina anteeksi (vielä silloin) ja minä annoin anteeksi. Jo suhteen alkupuolella …