Näyttää: 1151 - 1160 of 3 870 tulokset

”Ei se riitä, että ollaan vaan, koska niin on sovittu ja päätetty”

Tämän tekstin on kirjoittanut erityistason seksuaaliterapeutti Susanna Syld. Instassa hänet löytää nimellä Rouva Syld. ”Ei se riitä, että eletään yhdessä, etäällä ja katsellaan toisiamme kaukaa. Ei se riitä, että ollaan vaan, koska niin on päätetty, sovittu ja luvattu. Ei se riitä, että yksilöinä toteutetaan vain omaa tahtoa olla yhdessä. Tai …

Me emme vaikene

Helsingissä on tänään marssinut arviolta noin 10 000 ihmistä rasisminvastaisessa tapahtumassa. Tämä ihmispaljous kertoo jo osaltaan siitä, että jokaisella voimalla on vastavoimansa. Se, että hallituksemme sisällä rasismille on annettu siellä olevien puolueiden mandaatilla tila kasvaa ja hengittää ei kerro siitä, mitä muualla tapahtuu. Tämän päiväinen tapahtuma on samalla lohdullinen muisto …

”Tässäkö sitä ollaan loppuelämä, vaikka tunne oli, että haluaisin kokea myös jotain muuta”

”Olen ollut yli 10 vuotta naimisissa, kaikkiaan 16v yhdessä mieheni kanssa. Liitto oli jotenkin jumissa, koska olin itse niin lukossa itseni suhteen, en vain tiennyt, mikä on vialla. Avioliitto tuntui myös niin sitovalta, että tässäkö sitä ollaan loppuelämä, vaikka tunne oli, että haluaisin kokea myös jotain muuta. Erokin oli käynyt …

Eroamattomuus saattaa olla sukupolvien välinen myrkyllinen kahle

Kymmenen vuoden blogihistoriani aikana on tullut selväksi, että on olemassa vahva sukupolvien välinen kuilu. Se liittyy eroamiseen. Minua vanhemmat ikäluokat ovat kyllästetty häpeällä eroamisen suhteen ja iso osa sukupolven avioliitoista on pakkoon ja tapaan pohjautuvia surkeita viritelmiä. Onneksi nuoremmat sukupolvet ovat oppineet eroamaan. Silti heissäkin on vanhempiensa luutuneet arvot nielaisseita …

”Miten paljon paremmin tämä yhteiskunta voisikaan, kun välittämisen arvo ymmärrettäisiin”

Tässä etovassa äärikonservatiivisessa ajassa tämä nuoren ihmisen äidin viesti tulee syvälle. Tätä tämä aika kaipaa ja tarvitsee. Kiitos sinä ihana ihminen viestistä ja jokaisesta sanasta. ”Moikka. Näin yömyöhään teemukin kanssa istuskelen keittiössä ja kun oma mies jo nukkuu, niin päätin hypätä vieraisiin ja jakaa ajatukseni tänne. Olen nyt elänyt kuukauden …

Ei Noora, heillä joilla ei muutenkaan ole mitään, ei pidä leikata

Viikonloppuna julkaistiin kansanedustaja Noora Fagerstömin haastattelu. Siinä hän lateli ilman suodatinta menemään mielipiteitään, joista puuttui pieninkään empatia. Säännöllisin väliajoin törmäämme ihmisiin, jotka harhaisesti kuvittelevat, että rahattomuus on merkki laiskuudesta, että ihminen ikään kuin valitsisi elää minimituen varassa. Samalla kyseiset ihmiset suhtautuvat halveksivasti köyhempiin ihmisiin kuin he itse ovat. Se on …

”Saan taas olla minä”

”Minulla olisi positiivinen erotarina. Erosimme heinäkuussa, kesken kesäloman. Tämä on ilmeisesti aika tyypillistä. Ensin meinasin odottaa erouutisen julkistamista siihen, kunnes loma on loppu ja kaikki lomasuunnitelmat taputeltu. Mutta kesken loman tulin siihen tulokseen, että en voi enää odottaa. Miksi edes odottaisin. Olin päätöksen tehnyt jo monta viikkoa sitten. Jopa kuukausia …

Tärkeintä parisuhteessa on sen pituus! Nih!!

Julkisuudesta tuttu nainen kertoo parisuhteestaan ja kertoo pitkän suhteen salaisuuden. Hän on ollut rakkaansa kanssa suhteessa 15 vuotta. ”Tuoko muka pitkä suhde”. Tulee kommenttiketjuun pätemään nainen joka on ollut suhteessa 43 vuotta. Häntä komppaa toinen nainen, joka halveksuen kertoo, että nykyään jo viisi vuotta yhdessä on saavutus. Alleviivaa sanomaansa kertomalla, …

Yhteiskunnan tila mitataan sillä, miten se pitää huolta heikommistaan

Kuvittele itsesi etuoikeutetun asemaan. Sinulla ei ole puutetta mistään ja elämä kohtelee sinua silkkihanskoin. Kuulut niin sanottuun eliittiin, jonka elämää suojellaan monesta eri suunnasta. Kuulut siihen voittajien joukkoon, joka on nykyhallituksemme hellässä huomassa. Samalla kuulut siihen joukkoon, joka eniten katsoo halveksuen alaspäin. Kun taas hallitus ei pelkästään katso alaspäin, vaan …