Viikonloppuna julkaistiin kansanedustaja Noora Fagerstömin haastattelu. Siinä hän lateli ilman suodatinta menemään mielipiteitään, joista puuttui pieninkään empatia.
Säännöllisin väliajoin törmäämme ihmisiin, jotka harhaisesti kuvittelevat, että rahattomuus on merkki laiskuudesta, että ihminen ikään kuin valitsisi elää minimituen varassa. Samalla kyseiset ihmiset suhtautuvat halveksivasti köyhempiin ihmisiin kuin he itse ovat. Se on itsensä framille nostamista painamalla samalla vähemmän rahallisesti menestynyttä alas. Usein merkki olemattomasta itsetunnosta.
Usein tähän mustavalkoiseen sysioikeistolaiseen ajattelutapaan liittyy ajatus, että jokaisella on mahdollisuus kivuta miljonääriksi, kunhan on vain ahkera ja määrätietoinen.
Tai sitten käyttää joko saamansa perintöään tai vastaavasti puolison rahoja yrityksen perustamiseen niin kuin esimerkkitapauksessamme. Sehän on vain itsestä kiinni, että löytää puolison, jolla on setelinippuja pakastimessa.
Elämme aikakautta, jossa olemme kansakuntana leikkaamassa heiltä, joilla on jo valmiiksi vähiten ja annamme lisää heille, joilla on jo tarpeeksi. Tämän kaiken teemme velkarahalla. Tälle ilmapiirille, politiikalle ja yhteiskunnalle kansanedustaja Fagerström antoi vain kasvot. Hänhän kertoi suodattamatta sen, että mitä yhteiskunnassamme seuraavan neljän vuoden aikana tapahtuu. Se että leikkaamme heiltä joilla ei ole mitään, kertoo syvästä empatiakyvyttömyydestä ja halveksunnasta taloudellisesti heikommassa asemassa olevia kohtaan, samalla alleviivaten, että heidän oma vikansa, yrittäisivät enemmän.
Ihmisen taloudellinen menestyminen ei ole ahkeruudesta kiinni. Usein se on kiinni siitä, että mihin perheeseen sattuu syntymään. Jatkossa tämä korostuu entisestään, sillä olemme tekemässä Suomestakin luokkayhteiskuntaa. Jo nyt lapsiperheköyhyys on kasvussa ja tulevan neljän vuoden aikana tulee kasvamaan entisestään. Kyllä sieltäkin harvakseltaan nousee noorafagerströmejä, mutta suurimmaksi osaksi ei, koska monet meistä lähtevät aivan helvetilliseltä takamatkalta.
Itselleni ihmisen varallisuus ei kerro mitään muuta kuin hänen varallisuudestaan. Minulle menestyminen tarkoittaa ihmisyyttä. Empatiakyvyttömyyteen kuuluu usein läheisenä osana pöyhkeys ja se on tullut yhteiskunnassamme esille merkittävällä tavalla. Se ei ole menestymistä. Se on taantumaa jonka perusajatuksena on, että ihmiset ovat toistensa kilpailijoita tässä loputtomassa taloudellisen hyvinvoinnin kilpajuoksussa.
Itse haluan viettää aikani niiden menestyjien kanssa, joille menestys on ihmisyyttä ja empatiaa. Pankkisaldolla ei ole mitään merkitystä. Joille toinen ihminen on ihminen, ei rahallisen rikkauksien päältä ”alempiarvoisia” halveksiva, jolta poliittisen päätöksen vuoksi viedään se vähäinenkin rahallinen tuki ja joille yhdessä sormea osoittaen huudetaan, että oma vika.
Siksi tässä ajassa tarvitaan ihmisyyden ääntä yhä enemmän. Älkää olko hiljaa. Me tarvitsemme nyt toisiamme, jotta haastattelun kaltainen arvomaailma ei peitä alleen kaikkea kaunista.