Näyttää: 1251 - 1260 of 3 870 tulokset

Rakkauslaulu 6-vuotta täyttävälle tyttärelleni

Hän nukahtaa pehmokissa kädessään. Kissa on saanut nimeksi Onni. Tärkeän ihmisen mukaan. Vielä vuosi sitten hän ennen nukahtamistaan piirteli sängyn vierellä olevaan seinään vahaväreillä, kunnes silmä alkoi painaa unimaahan. Olin antanut luvan, sillä lapsesta ei saa torpata luovuutta. Se on vain seinä. Vielä pienempänä hän halusi laulun. Siinä jossa joka …

Kyllä me sulle mies löydetään!

Nainen erosi. Päätti olla haluamatta ainakaan vuoteen parisuhteeseen. Vaan eipä ollut hänen päätös oikea hänen lähipiirilleen. ”Kyllä me sinulle mies löydetään” oli yleinen lause, jota nainen sai kuulla ystäviltään. Onhan se yleistä. Ladata Tinder kolme minuuttia siitä, kun on eronnut. Joillekin se on itsestäänselvää. Heille jotka sitten isoon ääneen on …

Levillä ei lasketa

Perustuu tositapahtumiin. Olipa kerran mies. Hän kertoi muille ihmisille kovaan ääneen omaavansa hyvät arvot. Mies oli kovasti ehdoton. Avioerotkin olivat häviäjien hommaa. No hän oli sanojensa mukaan sellainen perusrehellinen suomalainen tavallinen perhemies. Yhdelle naiselle uskollinen. Perinteisiin ja perinteiseen uskova. Hyvin toimeentuleva. Paljon työmatkoja ja firman tykypäiviä. Niin sanottu Levillä ei …

”Tänään on taas se päivä, kun mun pitää päästää sut kotiin, sen toisen luo”

Löysin blogin vasta vähän aikaa sitten ja olen lukenut sitä innolla. Paljon yhtymäkohtia omaan nykyiseen elämääni. Tekstien innoittamana kirjoitin tekstin, joka lähetin rakastamalleni ihmiselle. ”Se hetki aamulla, kun ollaan lähekkäin sängyssä vasta heränneinä. Silmät kiinni. Unisina. Tänään on taas se päivä kun mun pitää päästää sut kotiin, sen toisen luo. …

”Hän rikkoi mut”

”Se on varmaankin ohi. Rakkaus. Me nähtiin viimeksi maaliskuun viimeinen päivä 2022. 1.4. Hän suukotti mua ja lähti.  Muutama hetki siitä, hän kertoi että rakastaa ja kysyi voisinko asua samassa kodissa.  Sitten yhtäkkiä, ei mitään. Yhteyden pitäminen päättyi. Hän sanoi, että tarvitsee aikaa. Lupasin sitä, tottakai. Kerroin, että rakastan ja …

”Hän tulee olemaan aina osa minua”

Yhen elämän juttu ”Eipä työkaverin kanssa tarvi kaveerata vapaa-ajalla, jos ei halua. Onneksi joukosta voi löytyä joka, joka kolahtaa jotenkin” Luin viestin monta kertaa ja hymyilin. En ollut varma miten sen tulkitsisin. Sen olin tulkinnut, että nainen työpaikaltani olisi kiinnostunut naisista. Itse olin naimisissa, mutta jo pidempään miettinyt eroa ja …

”Olisin halunnut rakastaa enemmän”

”Hän oli enemmän kuin uskalsin edes toivoa. Mies joka rakasti minua sellaisenaan ja näytti sen minulle päivittäin. Mies joka valoi minuun uudelleen uskon siitä, että mies on kykeneväinen rakkauteen. Mies jonka pelkäsin menettäväni siksi, että en osaisi rakastaa yhtä paljon takaisin. Ainakaan näyttää sitä samalla herkkyydellä. Menetin hänet aivan toisen …

”Haluan parempaa seksiä”

”Tuttu tarina. Takana pitkä avioliitto. Arki sujuu kivasti. Periaatteessa kaikki on ihan hyvin. Ihan hyvin, mutta haluaisin paljon enemmän. Mieheni ei ole romanttinen ja rakkaudellinen. Hänelle riittää kun jakaa samaa arkea. Kestäisin tämän ehkä paremmin jos seksi olisi jotain enemmän. Se ei ole. Tuttua puurtamista jossa mies taipuu yhteen tapaan …

”Vain homot käyttävät sanaa ihana”

Syntymätodistuksessa minun sukupuolekseni on merkitty poika. Synnyin helmikuun toinen päivä. Toinen toista on kansainvälinen homojen päivä. Minua itseäni nimitettiin homoksi ensimmäisen kerran syntymäkaupunkini Jyväskylän jäähallin vessassa 80-luvun lopussa ollessani noin 12-vuotias. Muistan tilanteen hyvin. Siellä tukevassa humalassa ollut porilainen Ässien kannattaja sanoi, että hiuksista ja kasvojenpiirteestä näkee, että tuosta pojasta …

Apua, mies hameessa!

Mies juonsi ohjelmaa. Kaikki sujui hyvin siihen saakka, kunnes hän ilmestyi esille hame päällään. Järkytys, paheksunta ja sosiaalinen media auki. Suomalainen mies on pilalla! Suomi on pilalla! Jopa muutama kansanedustaja otti asiaan kantaa mitä omaan sylkeen tukehtumiseltaan ehti. Perussuomalaisia tietenkin. Eivätkä lähellekään kaikki paheksujat olleet miehiä. Yllättävän moni paheksuja oli …