Näyttää: 1471 - 1480 of 3 870 tulokset

”Saatamme välttää eron sillä, että avasimme suhteemme”

”Luin tuon tarinan avoimesta suhteesta ja oli pakko lähteä kertoa meidän tarinaa. Olemme olleet kohta 20 vuotta yhdessä ja jossain vaiheessa tunteet sammuivat molemmilla toisiaan kohtaan. Olimme kuusi vuotta ilman seksiä ja muutakaan läheisyyttä eli elimme niin sanottua kämppissuhdetta toistemme kanssa. Kunnes kesän alussa tuntui, että nyt en enää kestä …

”Tietenkin naisen kuuluu olla luonteeltaan hoivaaja, sellainen äitihahmo” 

Muistatteko homehtuneen entisajan? Oletteko lukeneet siitä? Silloin ihmisillä oli sisäänkirjoitetut roolit. Laivat oli puuta, miehet rautaa ja naiset hoivaajia hiio hoi! Muita sukupuolia ei ollut ja roolipoikkeamiakin katsottiin karsaasti. ”Tietenkin naisen kuuluu olla luonteeltaan hoivaaja, sellainen äitihahmo.” Kertoi vuosia vuosia sitten eräs puolituttu baarissa, josta hän sanojensa mukaan oli etsimässä …

”Olin hänen rakentamassa häkissä, jota avioliitoksi kutsutaan”

”Pyysit tarinoita siitä, kun ihminen on liian kiltti parisuhteessa. Tässä tarinani, sen luettuaan voi jokainen päättää, olinko minä liian kiltti – vai oliko puoliso liian hallitseva. Tapasin miehen teini-ikäisenä. Hän on sanonut minulle jälkeenpäin, että nähtyään minut hän oli päättänyt, että minut myös saa.  Olen eroperheestä, lapsista keskimmäinen. Kun yhtäkkiä …

”Avioliittoni ei ollut rakkautta, vaan väkivaltainen vankila”

”Miesten tarinoita olet kysellyt ja olen monet kerrat miettinyt omani kirjoittavani, mutta en sitten ole päässyt alkuun. Itse kirjoittaminen ei ole ongelma, olen työssäni kirjoittanut koko aikuisikäni, 30 vuotta, vaikkakin pääasiassa englanniksi. Vaan se on tämä aihe, epäonnistunut parisuhde ja avioliitto, joka on edelleen niin kipeä, ettei siihen ole helppo …

He olisivat olleet toistensa syli

Olisi ollut ihan tavallinen loppuelokuinen kesäilta. Valon ja hämärän taitekohta aivan kesän ja syksyn rajalla, vain tuntien päässä syksystä. Olisi rannalle levitetty viltti ja viltin päällä kaksi kosketuksenkaipuista, oman elämänsä koskemattomuudesta saapuneita. Olisi ollut ympärillä lainehtivan veden ääni rantakalliota vasten ja kynttilän valon sammuttava tuulenhumina. Valon puolella olisi ollut vielä …

”Huulillamme joissa elää tuhansien antamattomien suudelmien kehto”

”ENNEN SINUA Äänen pehmeys. Voiko ihmisen äänestä päätellä, että minkälaisen ihmisen sisältä se tulee? Hänellä on kaunis ääni. Sanat ovat sen säveliä joita minä olen halunnut kuunnella. Hänen nimensä voisi tässä tarinassa olla Nainen. Nimi ei ole muutettu. Pakko minun on tunnustaa. Sen jälkeen kun päätimme nähdä erään mummokahvilan uumenissa, …

”Äiti, nyt on kaikki hyvin, nyt olet turvassa”

”Puhu. Huuda! Itke ja raivoa se kaikki paha olo ulos. Saat olla vihainen. Sinun kuuluu olla pettynyt ja tuntea raivoa. Älä suojele minua. Älä pelkää, että kyyneleeni minua vahingoittaisivat. Lapseni, mitä jouduitkaan näkemään ja kuulemaan? Miten jouduitkaan nielemään pelkosi ja pettymyksesi nähdessäsi minut voimattomana! Alistettuna. Tiedän, että rakastat minua, koska …

Mitä sinä saat kiusaamisellasi aikuiskiusaaja?

Aikuinen kiusaaja. No se on sellainen olemattoman itsetunnon omaava kiusaamisellaan omia pelkojaan ja epävarmuuksiaan pakeneva haviseva haavanlehti. Ihmisen kaltainen jonka henkinen kasvu on pysähtynyt, jos nyt koskaan on alkanutkaan. Aikuiskiusaajia löytyy jokaisesta sosiaaliluokasta. Rikkaimmat aikuiskiusaajat tekevät sitä vain kalliimmilla vaatteilla ja suojaavan statuksen suojasta. Aikuiskiusaajassa yhdistyy usein monta kiusaamisen tasoa. …

”Pystyn vain toivomaan, että hän päätyisi hakemaan apua itselleen, ehkä sen jälkeen jotakin voisi rakentua uudelleen”

Muistatteko tämän tarinan: ”Kiitos tarinani julkaisusta. Saamani kommentit ovat lämmittäneet sydäntä ja saaneet kyyneleet valumaan. Haluaisin vielä täsmentää muutamia kohtia, jotka tuntuvat jääneen ihmisille epäselviksi. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että suhteemme oli todella hyvä. ”Huonoja” päiviä oli vain kourallinen – kaikkina muina olimme sanoinkuvaamattoman onnellisia. Kun olen lukenut vanhoja …

”En ole enää uhri, vaan selviytyjä, olen valmis rakastamaan”

Kiltteyden leima Haistaako paha kiltteyden? Vetääkö kiltti empaatti tahtomatta puoleensa hyväksikäyttöä, väkivaltaa, alistamista? Ehkä. Kun kiltti empaatti on kokenut pahimman helvetin elämässään, poljettuna, potkittuna, lyötynä maahan niin henkisesti, kuin fyysisestikin, vihdoin viimeisillä voimillaan on hän ravistellut itsensä irti pahan sylistä. Alkaa riekaleiden kerääminen, niiden pesu ja paikkaus. Suuri häpeä valtaa …