Kiltteyden leima
Haistaako paha kiltteyden? Vetääkö kiltti empaatti tahtomatta puoleensa hyväksikäyttöä, väkivaltaa, alistamista? Ehkä.
Kun kiltti empaatti on kokenut pahimman helvetin elämässään, poljettuna, potkittuna, lyötynä maahan niin henkisesti, kuin fyysisestikin, vihdoin viimeisillä voimillaan on hän ravistellut itsensä irti pahan sylistä. Alkaa riekaleiden kerääminen, niiden pesu ja paikkaus. Suuri häpeä valtaa mielen, joka on voimakas jarru itsensä korjaamisessa. Mistä häpeä kumpuaa, kun se kiltti on ollut uhrin asemassa?
Kun prosessoi pala palalta mennyttä kauhua, ylittää häpeän korkean kynnyksen, uskaltaa sukeltaa juurisyihin. On itselleen armollinen, kohtelee omaa sieluaan, kuin rakasta ystäväänsä. Hakee apua eikä anna itsensä anella ehjäksi rakastamista keneltäkään uudelta ennen, kuin on itse tarpeeksi ehyt rakastamaan itseään, seisomaan tukevasti omilla jaloillaan.
Kun häpeästä on pois rimpuillut, antanut itselleen anteeksi, huomaa, ettei ole enää se ihminen maassa polvillaan menneisyydenviitta hartioillaan kädessään vaikertava kyltti, jossa lukee ”PELASTA MINUT”, vaan ihminen, joka ymmärtää kiltteyden olevan myös voimavara, hyvän haistavan hyvyyden ja suuren sydämen. Voi nostaa keskisormen menneisyydelle ja sanoa: ”En ole enää uhri, vaan selviytyjä. Olen valmis rakastamaan”.