Näyttää: 1531 - 1540 of 3 870 tulokset

”En koe tarvitsevani avointa suhdetta mihinkään muuhun kuin polyamorisuuteni toteuttamiseen oikean ihmisen sattuessa kohdalle”

”Mä olen 51-vuotias ja aviossa olen ollut onnellisesti vuodesta 2001, siis 21 vuotta. Meillä on kaksi lasta. Mutta mutta… reilu vuosi sitten päätettiin avata suhteemme, minä ja puolisoni. Alkuunpanevana syynä oli se, että ihastuin erääseen tuttavaani ja tunnustin ihastukseni puolisolleni (en siis ensin pettänyt ja sitten tunnustanut). Puolisoni – yllätys, …

”Olet mustaakin mustempi möykky sisälläni, joka kaikella voimallaan vyöryy yli ja näyttää voimansa”

”Luulin, että me ei enää oltais me. Mä niin halusin uskoa siihen, että sä väistyisit pikkuhiljaa ja lopulta katoaisit. Olihan tässä jo aikaa mennyt ja välillä kaikki olikin hyvin. Ainakin joltain osin. Siinä sä kuitenkin taas seisoit ja katsoit mua silmiin. Olit taas ottanut musta vallan. Mun kurkkua kuristi. Sun …

”En muistele sitä aikaa kun kuvittelin olevani onnellisessa parisuhteessa”

”En muistele sitä aikaa kun kuvittelin olevani onnellisessa parisuhteessa. Läheisyyttä ja seksiä oli paljon. En muistele sitä hetkeä kun tulin raskaaksi ja pyysit kihloihin. Totta kai suostuin. Olinko koskaan ollut näin onnellinen? Eihän tielleni koskaan ollut tullut noin ihanaa kultakimpaletta jonka kanssa asiat etenivät nopeasti -mutta miksi odottaa kun se …

”Rakastamme toisiamme, mutta mies ei kykene vastaamaan hellyyden tarpeisiini”

”Olen ollut nykyisen mieheni kanssa 20 vuotta. Suhde alkoi salamarakkautena ja saimme myös pian lapsia. Mies on aina ollut hyvä tuki ja erinomainen isä. Mutta. Alun huumaan jälkeen seksi on kadonnut tyystin. Rakastamme toisiamme, mutta mies ei kykene vastaamaan hellyyden tarpeisiini, mikä on sitten etäännyttänyt minua hänestä. Kaipaan halauksia, kosketusta …

”Avoin suhde on perversseille”

”Täällä yritetään saada taas mustaa valkoiseksi ja tehdä pettämisestä oikeutettua. Tällä kertaa se nimetään avoimeksi suhteeksi. Miksi parisuhdeblogissa käsitellään niin paljon perverssejä suhteita. Milloin sukupuolia on enemmän kuin kaksi, milloin hyväksytetään pedofiilin satutunnit, milloin miespari voi olla vanhempia ja milloin pettäminen on yksi parisuhteen muoto. Tämä koko blogi on sairasmielisille …

”Ei hän seksin puutteen vuoksi minua pettänyt, me emme vain oikeasti rakastaneet toisiamme”

”Kiitos parisuhteeseen liittyvien asioiden nostoistasi. Tässä huomaa taas oppineensa paljon uutta, ja toisaalta havahtunut tiedostamaan myös omaa parisuhdettaan paremmin. Tässä joitakin omakohtaisia havaintojani parisuhteesta ja avoimesta suhteesta. Olen sen verran julkisesti tunnistettava henkilö, että en halua näitä omalla nimelläni julkisesti tuoda esiin, mutta nimettömänä voit julkaista, jos katsot tekstin asialliseksi. …

”Meidän avoin suhde ei tosiaan tarkoita mitään pakonomaista seksiseikkailun etsimistä, vaan fiiliksen mukaan menemistä”

”Haluan jatkaa tarinaani sen verran, että tämä meidän avoin suhde ei tosiaan tarkoita mitään pakonomaista seksiseikkailun etsimistä, vaan fiiliksen mukaan menemistä. Olen käyttänyt kerran tätä mahdollisuutta ja oman mieheni kannustamana. Ja se tuntui oikealta ja hyvältä, koska en tehnyt mitään salaa. Itselleni siitä seikkailusta jäi hauskat muistot, mahdollisuus heittäytyä yhden …

”Nyt olin vapaa toteuttamaan seksuaalisuuttani, niinkuin olin jo useita vuosia sitten halunnut”

”Olen elänyt elämästäni 15 vuotta monogaamisessa avioliitossa. Tähän ajauduin osin yhteiskunnan normien painostuksesta. Tulin 21-vuotiaana raskaaksi, koska silloin poikaystäväni kanssa saimme eräänä iltana molemmat ajatuksen, että olisi hienoa saada yhteinen lapsi. Raskaaksi tuleminen aiheutti kuitenkin heti läheistemme osalta oletuksen, että nyt kun lapsikin on tulossa, kuuluisi viimeistään nyt mennä naimisiin, …

”Me voimme ottaa toisista etäisyyttä kuitenkaan etääntymättä toisistamme”

”Mä oon monta kertaa miettinyt tätä pettämisasiaa ja tarvetta omistaa toinen. Kuten taisin aiemmin mainita, niin me ollaan oltu yhdessä todella kauan. Niin kauan, että olen miettinyt mistä kaikesta jään paitsi. Olen nostanut asian esiin ja olemme puhuneet siitä sillä seurauksella, että olemme avanneet yhdessä suhdettamme myös muille. Olen saanut …

”Oletko ajatellut hankkiutua tuosta luomesta eroon?”

”Ihmisillä on mielenkiintoisia vaatimuksia ja joskus menee ’hieman’ yli. Tutustuin facessa erääseen mieheen joka vaikutti kaikin puolin mukavalle ja asialliselle. Sovittiin tapaaminen ja se ei sitten enää mennytkään niin hyvin. Minut nähtyään mies totesi olevansa yllättynyt ja toki odotin, että ehkä lausuu jonkun kohteliaisuuden. Ei. Hän tyytyi kommentoimaan mun kulmakarvan …