Näyttää: 3071 - 3080 of 3 870 tulokset

Ollaan vuorokausi ihan vain toisillemme

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ TALLINKIN KANSSA. Tänä vuonna helmikuussa oli yksi päivä enemmän kuin viime vuonna. Yksi kokonainen ylimääräinen päivä tehdä ihan mitä haluaa. Päivä on viralliselta nimeltään karkauspäivä, joka osuu helmikuuhun joka neljäs vuosi. Minä karkasin vaimoni kanssa risteilylle. Kuvittele, että sinulla olisi 22 tuntia aikaa olla rakkaasi kanssa yhdessä ilman …

Kyllä naistakin panettaa

Sehän alkaa olla selvää. Suomalainen parisuhde kuolee kosketuksen puutteeseen. Sen kertovat tilastot ja yksittäiset tarinat. Kuten viesti naiselta, joka tahtoi seksiä. Niin hän halusi itseään kuvailtavan. Hän eli parisuhteessa, jossa kaikki oli ihan hyvin. Arki rullasi, puitteet olivat kunnossa, lapset tehtynä ja ulkomaille pääsi vähintään kerran vuodessa. Kaikki oli kunnossa, …

Rakkauspuhe pienille pisamakasvoisille tytöille

Olin silloin noin kymmenen. Minulla oli punertava tukka ja kasvoilla pisamia. Pieni kymmenenvuotias poika koulun käytävällä. Siitä ohitseni käveli kaksi poikaa. Katsoivat minuun päin ja ohittaessaan huusivat: ”Sami ja pisamat, pisamat ja Sami, sehän on piisami.” Olin kymmenenvuotias poika koulun käytävällä. Olin Sami, jolla oli pisamia, olin piisami. Illalla kysyin …

Hymyilevä aikuinen on joko hullu tai humalassa

Sain kommentin, jossa minua pyydettiin iloitsemaan siitä, että tekstejäni luetaan, koska paska menestyy harvoin pitkään. Olen pitänyt tätä perisuomalaista kannustuspuheenvuoroa ohjenuoranani. Lopulta kaikki kääntyy huonoon päin. Miksi kiivetä puuta ylöspäin, kun sieltä kuitenkin tippuu alas. Se, joka kuuseen kurkottaa ja mitä näitä itsemurhaan kannustavia sananlaskuja nyt meillä onkaan. Paljon niitä …

Älä rakas pelkää, kosketan sormellani hiljaa sinun selkää

Sunnuntai-ilta. Pitkän viikon jälkeinen tila. Istut sohvallasi ja sinun sylissäsi on ehkä viltti ja jalassasi villasukat. Katselet televisiosta turruttavia viihdeohjelmia tai kenties luet kirjaa tai selailet sosiaalista mediaa. Sinulla on osin raukea, osin levoton mieli. Lastasi alkaa nukuttamaan. Hän on vielä pieni ja kaipaa nukahtamisen avuksi sinua ja sinun kevyttä …

Rakastavaisten kodeissa marttyyrinviitta pölyyntyy kaapissa

Parisuhdeohjelma Kimpassa näyttelijä Satu Silvolla oli kaapissaan marttyyrinviitta. Hän oli saanut sen syntymäpäivälahjaksi mieheltään Reidar Palmgrenilta. Viitta oli harteille laitettavaa mallia ja sen selkämyksessä luki sana marttyyri. Viitan sai laittaa harteilleen silloin, kun alkoi tehdä mieli ryhtyä marttyyrin rooliin. Parisuhdemarttyyri, tuo parisuhteen peilitön osapuoli. Ihminen, jonka omissa teoissa ei ole …

Rakasta minua silloinkin, kun olen ihan perseestä

Helppohan se on rakastaa ihmistä silloin, kun hän on parhaimmillaan. Hän näyttää sinulle itsensä parhaat puolet ja on monella tapaa viehättävä ja helposti lähestyttävä. Tunnelma on tyyni ja rauhallinen kuin lammen pinta kauniina kesäiltana. Mutta rakastapa silloin, kun hän on ihan perseestä. Ihminen on kokonaisuuksiensa summa. Ei kai sitä parisuhteessa …

Kahleettoman rakkauden ja parisuhteen kymmenen käskyä

1. Minä en ole sinä. Parisuhteessa on kaksi minää ja kaksi sinää. Kahdesta ei koskaan tule yksi, vaan kaksi on aina kaksi. Anna rakkaasi persoonan näkyä vapaasti, vaikka se ei aina sinua miellytäkään tai vastaa sinun päänsisäistä ideaalikuvaasi. Toisen ihmisen persoonaan puuttuminen ei ole rakastamista, vaan tukahduttamista. 2. Älä jatkuvasti …

Älä aina aseta muiden tarpeita omien tarpeittesi edelle

Ensin tulee kaikki muut ja sitten viimeisenä vasta minä. Ensin tulee kaikkien muiden tarpeet ja viimeisenä vasta minun tarpeeni. Kyllä minunkin aikani vielä tulee. Tämä on vain vaihe elämässä, jossa omat tarpeet pitää laittaa sivuun täksi päiväksi, viikoksi, kuukaudeksi, vuodeksi tai vuosikymmeneksi. Minun vuoroni tulee sitten joskus. Tiedättekö, että miltä …

Tule minun viereeni nukkumaan

Ihminen ihmiselle. Toisen ihmisen kohtaamisen taito.  Toisen ihmisen nahkoihin meneminen.  Ymmärtäminen. Empatia. Hyväksyminen. Miten se tuntuu olevan tässä ajassa niin vaikeaa? Me emme mahdu enää samaan kuvaan. Pitää luoda useita vierekkäisiä kuvia. Rakentaa aitoja apua tarvitseville. Leventää kaistoja monelle kulkuvälineelle. Rakentaa yhteiseen kotiin oma huone. Sahata yhteinen sänky kahtia. Ehkä seuraavaksi …