Näyttää: 961 - 970 of 3 870 tulokset

Kauneus on lusikan muotoisessa iltahetkessä

Sun hiukset laskeutuu kauniisti tyynylle joka on pehmeä kuin juuri suudellut huulet. Ne on vielä vähän suihkusta kosteat ja aaltoilevan kiharaiset. Se kaikki kauneus siinä, joka jää liian monelta liian usein sanomatta. Että sä on kaunis ja että sun kauneus loistaa sun katseesta. Sen voima saa kirjoittamaan kliseisiä ja siirappisia …

”Minä en kaipaa romanttista suhdetta”

”En tiedä kiinnostaako sinua tai muita aihe, mutta luettuani paljon blogejasi jäin miettimään aiemmin tällä viikolla tapahtunutta. Taustaa sen verran että meillä on hiljalleen kehittynyt puhdas s*ksisuhde, toki viihdymme yhdessä illalla sohvalla ja keskustelemme maailman tapahtumista nähdessä, mutta päämääränä ei ole romanttinen suhde tai saman katon alle muutto. Kumpikaan ei …

Rasismi ei hiljaisuudella lakkaa olemasta

Vielä muutama sana rasismista. Tällä viikolla julkaistiin kaksi synkkää uutista suomalaisten rasismista. Ensin saimme kuulla olevamme Euroopan Unionin ykköstilalla rasismissa koskien afrikkalaistaustaisten kokemasta rasismista. Sen jälkeen uutisoitiin siitä, että viharikokset ovat Suomessa viisinkertaistuneet. Suurin selittävä tekijä viharikoksen uhriksi joutumisessa on etninen tausta. Rikostavoissa korkeimmalle nousee kunnianloukkaukset ja pahoinpitelyt. Aina kun …

”En haluaisi elämän loppusuoralla ymmärtää eläneeni onnetonta elämää”

”Olen kirjoitellut monta kertaa erojen ja parisuhteiden eri vaiheissa. Kirjoitellut omia ajatuksia, iloisia ja surullisia, tarinoita, joissa olen ollut onneton, pettynyt, ahdistunut ja pohtinut paljon mitä itse haluan. Eletty on paljon erilaisia elämänvaiheita, välillä on pelottanut enemmän kuin toisinaan. Olen uskaltanut elää omannäköistä elämää ja tehdä ratkaisuja oikeilla hetkillä. Kaiken …

Miten ihmeessä kaikki säästötoimet kohdentuvat kerta toisensa jälkeen vähätuloisiin?

Kaupunkien joukkoliikennettä käyttävät eniten vähävaraiset, opiskelijat, nuorten perheiden vanhemmat lapsineen ja varttuneempi väki. Käyttäjissä on runsaasti sellaisia ihmisiä, joihin hallituksen leikkuri kohdistuu eniten ja joille joukkoliikenne on ainoa tapa matkustaa. Siksi onkin hallituksen johdolla luontevaa, että nostetaan joukkuliikenteessä matkustamisen hintaa. Koska miksipä ei. Hallitus on poistamassa joukkoliikenteen ilmastoperusteiset valtiontuet ja …

”Puoli tuntia treffestä tulin ghostatuksi”

”Mietin tässä vain, että kuinkakohan monta kertaa naisen pitää jaksaa kerätä itsensä näiden huonosti käyttäytyvien miesten jäljiltä yrittäessään löytää pysyvämpää ihmissuhdetta. Aiemminkin kokemukseni miehistä deittisovelluksissa ovat olleet pääosin huonoja. Suurin osa miehistä tuntuu vain haahuilevan treffeistä ja naisesta toiseen. Latasin kuitenkin pari päivää sitten Tinderin uudelleen ja päätin kokeilla pitkän …

Euroopan kärkikastia

Kesällä Suomessa oli rasismikohu. Juuri muodostetun hallituksen sisältä löytyi rajua rasismia. Ensin siihen puututtiin median osalta voimakkaasti. Tuotiin näkyville. Asia joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Sen jälkeen rasismi lopetettiin Suomesta yhdellä julkilausunnolla. Siinä luvattiin, että rasismin suhteen on olemassa nollatoleranssi. Media hiljeni. Sen jälkeen se ei enää ole …

”Varattuja miehiä hetken tai pitkänkin ajan suhteisiin hinkuvia riittäisi joka sormelle”

”Ellei itse ole tietääkseen tullut petetyksi tai ollut näiden varattujen persoonien tulilinjalla, onkin se suloisen vaaleanpunainen mielikuva, että näin ei ole, koska ei meillä. Niin luulin minäkin, ettei meillä. Vaan totuus kun paljastui niin tilanne on tehnyt varkaan missä milloinkin. Näin kaksi vuotta kutakuinkin sinkkuna allekirjoitan kyllä tuon tilaisuus tekee …

”Miten voi määritellä ulkopuolelta, että heppoisin syin erottu?”

”Mistä voi tietää kenenkin erojen syyt? Miten voi määritellä ulkopuolelta, että heppoisin syin erottu? Ymmärräthän, että se kerrottu syy ei välttämättä edes ole kovin paljon avattu tai rehellinen vastaus? Mä esimerkiksi aikoinaan kerroin ulkopuolelle, että eron syy oli se, että mies löysi uuden naisen ja halusi erota minusta. En kertonut, …

”Suomi on todellakin maa, jossa joutuu perustelemaan juomattomuuttaan”

”Olen kasvanut alkoholistiperheessä ja päätin jo nuorena etten ikinä juo lasten läsnäollessa alkoholia. Muistan lapsuudesta sen turvattomuuden tunteen, kun vanhemmat olivat outoja eikä heihin saanut samalla tavalla kontaktia kuin normaalisti. Olin täysin yksin. Jo muutaman saunaoluenkin jälkeen käytös muuttui ja minä sulkeuduin omaan huoneeseeni ja myös henkisesti. Vaikka kuinka haluaisin …