Näyttää: 971 - 980 of 3 870 tulokset

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Anna -lehti kirjoitti artikkelissaan kyselystä, jonka lopputulemana oli, että yli 80 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti eronneensa liian myöhään. Tämä vastaa sitä samaa kuvaa, jonka itsekin olen saanut lukijoiden tarinoiden pohjalta. Ihmiset eroavat aivan liian vähän ja aivan liian myöhään. Onneksi edes silloin. Suurimmat syyt eroamattomuudelle ovat kyselyyn osallistujien mukaan lapset …

Ylimitoitetun sosiaalivaltion loppu

Ylimitoitetun sosiaalivaltion loppu. Tällä otsikolla valtionvarainministeri Riikka Purra aloitti eilen kirjoituksensa hänen puhuessaan Suomen budjetista. Lause on kaukana hänen esiintymisistään ja kirjoituksistaan ennen vaaleja. Vielä silloin Purra ja puolueensa esiintyi näyttävästi suomalaisen sosiaalivaltion puolestapuhujana. Puolessa vuodessa tuuli on kääntynyt niin puheenjohtajan kuin koko puolueen sisällä. Tai sitten ei ole. Sillä …

Annatko enemmän kuin mitä saat?

Monessa parisuhteessa leijuu räikeä epätasa-arvo antamisen ja saamisen suhteen. Sinä annat ja et saa lähellekään samaa takaisin. Sinä sanot aamulla hänelle jotain kaunista. Hän ei sano sinulle. Sinä lähetät hänelle kesken päivän kauniita viestejä. Hän ei lähetä sinulle. Sinä teet aloitteita yhteiselle tekemiselle. Hän ei koskaan. Sinä teet aloitteita seksille. …

Kohuja ja silkkisiä hansikkaita

Muistatteko vielä kohun edelliseltä hallituskaudelta, kun silloisen pääministerin aamiainen kiinnosti mediaa viikkoja ellei jopa kuukausia. Siellä tongittiin roskalaatikoita myöten kuitteja, joista olisi selvinnyt tahallinen väärinkäyttö. Kohu jäi torsoksi, mutta elämään. Muistatteko noin kuukauden takaa kohun, kun nykyisen pääministerin uutisoitiin saaneen perusteetta kansanedustajan tukea, jota ministerinä ei enää saa? Muistatteko noin …

”Minä pelkään rakastua”

Oletteko kuulleet sanasta sitoutumiskammo? Olettehan te. Ihminen joka pakenee rakkautta. Onko se määritelmä sitoutumiskammolle? Ei. Ei kai kukaan rakkautta pakene. Rakastumista voi paetakin. Älkää kuvitelko, että siihen ei olisi syytä. Aina sitä syytä ei tiedä itsekään. Annetaan puheenvuoro kahdelle ihmiselle. Minulla on heille nimi. Te että niillä mitään tee. Ihminen …

Kansanedustaja stand up -keikalla

Arvokkuus ja kunnioitus. Kaksi asiaa, joita eduskunnassa ei ole. Keskustelukulttuurin muutos on ollut nopeaa. Siinä missä Timo Soini ratsasti vielä sutkautuksilla ja sinänsä harmittomalla huumorilla, niin nykyään eduskunnassa jopa solvataan ja lyödään vitseillä alaspäin. Tai sitten vedellään yhden ihmisen performanssiesityksiä, kuten perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja. Ensiksi hän täysin tarkoituksella käytti …

Nainen pettää, kun hän jää suhteessaan yksin ja mies pettää, kun hän saa siihen tilaisuuden

Mielestäni sukupuolittaminen on lähes aina täysin turhaa, sillä ihminen on eniten ihminen ja sen jälkeen vasta sukupuoli. Silti haluan tällä kertaa sukupuolittaa. Olen kymmenen vuoden bloggailuni aikana saanut runsaasti lukijoiden tarinoita. Niiden pohjalta olen tullut teemasta nimeltä pettäminen siihen lopputulemaan, että naiset pettävät silloin, kun jäävät omassa suhteessaan täysin yksin …

Vietkö lapsesi autolla kouluun?

Vietkö lapsesi autolla kouluun? Ei hätää, saat viedä, et sinä mitään väärää siinä tee. Sen sijaan jos sen lisäksi ison ääneen toitottelet, että lasten koulutie on vaarallinen vilkkaan autoliikenteen vuoksi ja sen takia viet lapsesi autolla niin näetkö asioissa mitään yhteyttä. Sillä niin se on poliisikin mukaan. Eniten vaaratilanteita ja …

Tällaisenko Suomen me halusimme?

Enemmistö suomalaisista ei hyväksy pienituloisiin kohdistuvia leikkauksia. Enemmistö suomalaiaista ei kannata työelämän heikennyksiä. Enemmistö hyväosaisistakaan ei kannata hallituksen eriarvoistavaa politiikkaa. Silti tämä kaikki tapahtuu silmiemme edessä. Näin tämä tapahtui. Ennen vaaleja valtaan pyrittiin valehtelemalla. Eniten valheisiin turvautui pienten ihmisten puolella fraasilla perussuomalaiset. Osa eduskuntaan valituista ehdokkaista harhautti äänestäjiään jopa vaalimainonnassaan. …

”Epätoivoisellakin hetkellä toinen kannattelee valoa tunnelin päässä”

”Kello soi kuudelta, puolisolla jo viiden jälkeen. Illalla pitäisi selvitä ajoissa nukkumaan, mutta välillä perheen teini-ikäiset pitää valveilla, toisinaan taas uppoudutaan toisiimme väsyneinä arkisina iltoinakin, että nukkumaanmeno venyy myöhään. Joskus edellisen illan rakkauskupla antaa voimia herätä tasaiseen arjen pyöritykseen. Aamulla ollaan yhdessä väsyneinä, mutta yhdessä tehdään ja jaksetaan, väsyneinäkin. Arki …