Puhumattomuus tappaa parisuhteita. Sitähän meille muistetaan muistuttaa parisuhteen ongelmista kertovissa julkaisuissa. Puhumattomuus asetellaan puhumattomien kontolle ja pyydetään heitä avaamaan suunsa, jotta parisuhteet eivät päättyisi.

Näin varmasti onkin, mutta liian usein puhumattomuus pistetään vain ja ainoastaan puhumattoman syyksi. Se on epäreilua, sillä puhumattomuus saattaa kertoa parisuhteessa olevasta toisestakin ongelmasta, nimittäin puheen vastaanottamisesta. Sillä aivan yhtä tärkeää kuin on osata puhua omista vaikeista asioistaan tai vaikkapa tarpeistaan, on osata ottaa puolisonsa puhe vastaan.

Vaikeista asioista tai omista tarpeista puhuminen tarvitsee ympärilleen kannustavan, luotettavan ja ymmärtävän ilmapiirin. Tässä tullaan tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen. Jos onkin parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei ole kannustava ja ymmärtävä, vaan todella tuomitseva, ehdoton ja armoton, niin hänelle voi olla jopa pelottavaa puhua asioistaan, varsinkin jos taustalla ja takana on vain huonoja kokemuksia siitä, että kun omista vaikeista asioista on yrittänyt puhua, niin vastaanotto on ollut jyrkän tuomitseva. Avoimuus onkin kääntynyt vastaan. Sellaiselle ihmiselle lakkaa pian puhumasta kokonaan.

Siksi kehottaisin jokaista kysymään itseltään, että miksi minulle ei puhuta? Miksi puolisoni ei jaa minulle hänen isoja ja tärkeitä asioitaan? Vastaus voi löytyä yllättävänkin läheltä. Vastaus saattaa kurkata peilistä, johon tulet katsoneeksi. Olen aivan liian ehdoton ja jyrkkä.

Meitä suomalaisia pidetään ehdottomana kansakuntana. Me olemme olleet sisu ja perkele kansa, joka on uskonut yhteen jumalaan ja yhteen totuuteen. Siksi meidän on niin vaikea hyväksyä kaikkea erilaisuutta ja olemme tutkitustikin Euroopan rasistisimpia kansakuntia. Meillä on jyrkät ja ehdottomat mielipiteet ja niistä pidämme kiinni parisuhteessammekin.

Olen huomannut sen tässä parisuhdebogissanikin. Monet aiheet aiheuttavat todella jyrkkiä mielipiteitä. Pettämistä ei hyväksytä eikä ymmärretä missään yhteydessä ja monelle se tuntuu olevan niin sanotusti kerrasta poikki. Miettikää sitä siihen tilanteeseen, jossa sinun puolisosi on tehnyt jotain hölmöä ja tietää sinun jyrkän suhtautumisesi siihen. Mitä hän tekee säilyttääkseen parisuhteenne? Aivan, jättää kertomatta, koska sinun puoleltasi ei ole odotettavissa minkäänlaista armoa.

Ehdoton ihminen on vaikea puoliso. Hän ei ole ehdoton ja jyrkkä vain mielipiteissään ja suhtautumisissaan asioihin, vaan hänen jyrkkyytensä ja ehdottomuutensa näkyy usein myös arjen pienissä asioissa. Ei ole olemassa kuin yksi tapa tehdä asioita. Ei ole olemassa kuin yksi tapa kasvattaa lasta. Ei ole ylipäätään olemassa kuin oma tapa. Siksi ehdottomat ja jyrkät ihmiset tulevat valinneeksi asuinkumppanikseen nöyrän ja mukautuvaisen ihmisen, koska kaksi ehdotonta samassa taloudessa on ajatuksenakin jo aivan mahdoton.

Ehdoton ihminen on turvaton puoliso. Hän on turvaton siksi, koska hän on sekä itseään että muita kohtaan niin armoton, että yksikin tehty virhe on maailmaa isompi katastrofi. Ehdottoman ihmisen puolison etu on siinä, että puoliso voi lähteä parisuhteesta pois, mutta eniten olen huolissani ehdottomien ihmisten lapsista. Olen minä nähnyt tilanteen, jossa pieni lapsi on kaatanut vahingossa tiskipöydälle vettä ja hänen ehdoton vanhempansa on kimpaantunut siitä suoraan huutoon asti.

Tähän tulee usein joku ehdoton vanhempi puolustautumaan, että hän oli sanonut lapselleen jo monta kertaa, että ei leiki vedellä. Entä sitten? Lapsi tutkii maailmaa ja hakee rajoja. Se on vain helvetti vettä tiskipöydällä! Lapsi alkaa käyttäytymään ehdottoman vanhemman kanssa niin kuin alkaa käyttäytyä ehdottoman ihmisen puoliso hänen kanssaan, eli jättää sanomatta tai alkaa valehtelemaan, koska pelkää vanhempansa reagointia. Minkälainen perhe on sellainen, jossa lapsi ja puoliso pelkää perheeseen kuuluvaa ihmistä?

Väitän, että ehdottomuus tappaa parisuhteita huomattavasti enemmän kuin puhumattomuus. Puhumattomuus on tässäkin tapauksessa se helpompi sormella osoitettava ongelma. Ehdottomuus kun ei sinänsä näy yhtään mihinkään. Puhumattomuus ei olekaan syy vain seuraus. Aivan samoin kuin pettämisessä. Siitäkin tulee usein näkyviin vain se teko, ei sen alla mahdollisesti piilevä vuosien välinpitämättömyys. Sanon tämän taas ääneen, vaikka osa lukijoista repii pelihousunsa joka kerta siitä, kun edes vähän vihjaan pettämisen johtuvan parisuhteen vallitsevasta ilmapiiristä.

Ehdoton mielipide sekin on, että pettäminen on aina ja vain pettäjän vika ja puhumattomuus vain ja ainoastaan puhumattoman vika.

Mikä vittu siinä on, kun ei saa sitä suutansa auki ja puhu?”

Tämän kommentin sain vuosia sitten erääseen puhumattomuutta käsittelevään tekstiini. Lauserakennelma ja retoriikka kielii tässä tapauksessa juuri siitä, mistä kirjoitin. Lause on ehdottoman ihmisen kirjoittama. Hän ei kykene näkemään milloinkaan syytä itsessään, vaan vika on aina itsensä ulkopuolella, jossakin toisessa.

Olenhan sanonut, että peiliä voisi joskus käyttää muuhunkin kuin itsensä ihailemiseen?

Ehdoton ihminen parisuhteessa vie kaiken ilman ja energian. Varmasti on myös niin, että ehdottomuus vie hapen myös ehdottoman omasta elämästä. Armottomuus itseä ja maailmaa kohtaan on raskasta kantaa ja virheettömyyden pakko luo elämään suorittamista ja stressiä. Opittu tapahan tuo on. Ehdottoman päässä takoo ajatus, että joskus tämä kaikki palkitaan. Antoihan isäkin lapsena minulle aina kymmenen markkaa hyvästä koenumerosta.

Valitettavasti sitä ei vain palkita. Se palkitaan sillä, että sitä tulee huomanneeksi, että minulle ei enää puhuta asioista. Se palkitaan sillä, että ihmiset ympärilläni alkavat valehtelemaan minulle asioista, koska pelkäävät reagointiani. Se palkitaan sillä, että jos en ala terapoimaan itseäni armollisemmaksi ja vähemmän jyrkäksi, niin minusta tulee sellainen katkera, vihainen vanhus, joita näkee usein markettien kassajonossa.

Kiitos kun kerroit. Kiitos todella paljon, että kerroit. Kiitos, että uskalsit sanoa minulle.

Ylle kirjoitin muutaman vaihtoehtoisen lauseen, jonka sanoa ensimmäiseksi puolisollesi, joka kertoo sinulle mieltä painavan asiansa tai jotain, jossa on tullut sössineeksi pahasti.

Muista, että se on luottamuksen osoitus ja kertoo siitä, että kertoja kokee olevansa turvassa. Puoliso tai lapsi, joka jättää kertomatta, ei koe olevansa turvassa. Kertomatta jättäminen ja valehteleminenkaan ei ole niin mustavalkoista, että niissä tilanteissa vika olisi aina vain valehtelijassa.

Sitä kannattaa edes vähän miettiä ennen kuin teilaa jyrkästi tämän kirjoituksen pelkäksi paskaksi ja pettäjien ja valehtelijoiden puolustamiseksi.

19 kommentti

  1. Hieno kirjoitus! Erittäin totta.
    Mutta, yksi mutta. Mitäs sitten kun sen taakse mennään, että kun saan kiitosta siitä että kerron sössineeni, voinkin sössiä ihan vapaasti jatkossakin, kun siitä ei seuraa mitään ikävää. Sössi vapaasti, kunhan kerrot. Ei kovin hyvä juttu sekään….
    Mielestäni pienet sössimiset pitää ottaakin noin. Mutta jos toistuvasti tehdään isoja virheitä ja pahoja asioita, onko sitten enää syytä odottaa vaan kiitosta että on rehellisesti kertonut?

  2. Ehdottomuus on henkistä väkivaltaa. Puhumattomuutta toki aiheuttaa, mutta kyllä siihen eniten vaikuttaa ihmisen persoonallisuus. Onko taipumusta vaieta, ja vieläpä ihan kaikesta. Minulla oli ehdoton puoliso, kyllä se johti valehteluun ja kielletyistä aiheista vaikenemiseen, mutta tunteitani jaoin niiltä osin kun se ei kosketellut kiellettyjä aiheita. Jokainen tietysti reagoi tavallaan. Itse koin jonkinlaista jakautumista kahteen, kun esittää jotain muuta kuin todellisuudessa on. En suosittele kenellekään.

  3. Kiitos.
    Ehdottoman kanssa (pari)suhteessa oleminen on yhtä nuorallatanssia, jossa pienikin virhe voi pudottaa sinut paljain jaloin lasimurskaan. Tasapainoilijan omat rajat haalistuvat vähä vähältä, kun tämä yrittää muovautua sellaiseksi, että olisi ehdottoman silmissä oikeanlainen.
    Vaan sitä päivää ei tule, jolloin olisi tarpeeksi oikein. Ei koskaan. Aina on jotain, missä tekee ”väärin”.
    Vähitellen määrittelemätön paha olo on jokapäiväinen kaverisi, jokaisessa solussasi. Et osaa tai uskalla huomata, mistä sitä lähtisit purkamaan. Kulissi on kovassa, ja sen romuttaminen pelottaa. Olet turta, vaikkei sitä päällepäin huomaisikaan.
    Tulee toivottavasti päivä, jolloin nuorallatanssija huomaa, että omien rajojen piirämiseen on lupa, oikeus ja jopa velvollisuuskin. Se voi alkaa hyvinkin pienestä sysäyksestä, välähdyksestä siitä, mitä on olla vapaa ja hyväksytty omana itsenään. Jo ohimenevästä kohtaamisesta ihmisen kanssa, joka peilaa sinuun vain hyväksyntää, ei rajoittamista. Niin parisuhteessa, sisarussuhteessa, lapsi-vanhempisuhteessa, kuin ystävyyssuhteessakin. Työntekijänä, pomona, minä tahansa.
    Se helpottava tunne, kun jatkuva kuristus kurkunpäässä alkaa hellittää.
    Kun saat sanottua sen, mitä tunnet, vaikka tiedostat riskin, että ehdoton vetää kilarit, ja pyrkii saamaan sinut takaisin ruotuun.
    Se voimaantuminen, kun tajuat, etten enää pelkää ehdottoman reaktiota, vaan uskallat puhua omalla äänelläsi, ja seistä pää pystyssä tulevan myskynkin keskellä.
    Se vapaus, jonka saat, kun löydät äänesi, ja omat rajasi alkavat hahmottua taas näkyviin. Kun uskallat sanoa, että ”minun mielestäni” sen sijaan, että sanoisit ”hänen mielestään”. Ja seistä sanojesi takana pelkäämättä sitä, että saat maksaa rohkeudestasi, kun muut eivät ole näkemässä.
    Ehdoton ei ehdottomuudelle, olipa kyseessä millainen ihmissuhde tahansa.

  4. Aivan kuin omasta elämästäni kirjoitettu…. Vaikea puhua vaikeista asioista ja ehdottoman tuomitsevan syyllistäjän puolisona olen hiipunut ja elämänilo on kadonnut. Jäänyt kiinni totuuden kiertämisestä kun pelko on voittanut. Luen kyllä kyseisen blogin miehelleni ääneen jos se herättäisi joitakin myötätuntoisia ajatuksia jyrkkyyden jyrkänteelle.

  5. Auts, toisaalta olin jo aavistellut tälläistä, että olen liian ehdoton ja voimasuhteet perheessä ovat vinossa. Oon koittanut muuttaa itseäni, mut tarpeeksi kauan kun koittaa olla hermostumatta, lopulta räjähdän vielä pienemmästä ja vielä kovempaa jonka seurauksena kumppani ja toinen lapsista pelkää vielä enemmän eikä vastaa enää edes kysymykseen ”mitä meinaat” pelossa et vastaavat väärin ja sitä enemmän minä yritän jonka seurauksena aina isommin räjähdän. Ihan vain kertoakseni ettei ole helppoa muuttua vaikka tietäisi olevansa ehdoton ja pitää jo itseään siksi hirviönä.

    1. Ei se tunteiden tukahduttaminen ole mikään ratkaisu. Olet jo itsekin huomannut, että se on vain johtanut entistä pahempaan kierteeseen. Suosittelen, että haet itsellesi ammattiapua. Jos et itsesi, niin ainakin puolisosi ja lapsesi vuoksi. He ovat ansainneet parempaa.

  6. Ehdoton puoliso kumppanina on kuin kävelisi pettävällä jäällä. Mukavat fiilikset voi hävitä hetkessä taivaan tuuliin, kun toinen puolisoista toimiiki ”väärin” ja ehdoton ei sitä sulata. Siinä tulee kylmä kylpy ja fiilikset muuttuu kaikilla. Koko perheellä. Yhteisen hyvän nimissä on viisainta alkaa pitämään ikävät asiat poissa silmistä ja elämästä tulee helvetin ahdistavaa. Jos vielä ehdottoman puoliso alkaakin puolustamaan omia näkemyksiään ja rajojaan, niin elämästä tulee sietämätön taistelu ja se tod.näk. loppuu vasta eroon. Näin kävi itselleni.

  7. Minä olin naimisissa ehdottoman kumppanin kanssa. Sain palautetta kun pesin paistinpannun väärin, en tehnyt lumitöitä tarpeeksi hyvin, imuroin keittiön pöydän ympäriltä väärässä järjestyksessä (siis ensin pöydän ympäriltä ja sen jälkeen alta vai toisinpäin), laitoin väärällä tavalla pyykit kuivumaan. Esimerkkejä on lukuisa määrä lisää.

    Jossakin välissä kimpaannuin ja otin asenteen että jos ei kelpaa miten teen niin tee sitten itse. (Taisin sanoa että tungen lumikolan jonnekin mihin aurinko ei paista..) Sain kuulla, että miksi et voi ottaa neuvoja vastaan ja seuraavalla kerralla imuroit niin että ei varmasti jää yhtään murua lattialle. Sain myös kuulla, että etkö voisi minun mielekseni laittaa sukkia hänen haluamallaan tavalla. Sain myös kuulla että minä väsytän hänet kun en ole tarpeeksi oma-aloitteinen kotitöissä. Kyllähän se vuosien aikana meni ilo kotitöistä kun useasti tuli sanomista.

    Vaan nyt olen onneksi onnellisesti eronnut ja ilo esim kotitöistä on tullut. Ja minä luulin etten tule kotitöistä ikinä pitämään. Nyt saan tehdä vaikka pikaimuroinnin eikä kukaan valita että eikö se ole sama tehdä kerralla kunnolla. Mielummin pikasiivous kuin ei siivousta ollenkaan.

  8. Tämä on kaikista blogisi teksteistä koskettanut eniten ja syvimmälle. Se puki sanoiksi kaikki ne vuosien kokemukset, mitkä olin lakaissut maton alle. Kuvasi sen, mitä olin ymmärtämättäni tuntenut. Puoli vuotta sitten tämä teksti auttoi kävelemään sen surullisen kuuluisan harmaan kiven läpi. Yhä talon kivimurskassa ja satutan jalkapohjiani teräviin kiviin, mutta eteenpäin menen, vähä vähältä. Ehdottomuuteen en suostu enää ikinä. Aikaa vie oppia pois totutusta roolista, mutta ennemmin käytän poisoppimiseen vuosia kuin olen enää päivääkään ehdottomuuden hallittavana. Kiitos tästä tekstistä!

  9. Kuulostaa kipeän tutulta. Minun ex- mieheni piti minua umpimielisenä ja epäluotettavana, koska en kertonut hänelle asioistani. Ja kyllä, myös valehtelijana. Pahimpina aikoina tilanne meni siihen, että mies oli työmatkalla ja minä kuulin poikani puhuvan yläkerrassa, täsmälleen isänsä äänellä ja minä ahdistuin suunnattomasti, vaikka tiesin varmaksi, ettei mies ole kotona. Miehen reissut olivat yhtä juhlaa, koska saatoin edes silloin, pienen hetken, hengittää vapaasti. Miehen puolustukseksi voi sanoa korkeintaan sen, että hän oli yhtä armoton itseään kuin muita kohtaan. Ja nyttemmin on hänkin joutunut opettelemaan kantapään kautta armollisuutta niin itseään kuin muita kohtaan.

    Ei koskaan enää! Enää en alistu armottoman puolison pompoteltavaksi! Mieluummin olen yksin. Ja pitkään olinkin. Pelkäsin todella aloittaa minkäänlaista uutta suhdetta, mutta kun lopulta vihdoin rohkenin, uusi mies oli onnekseni täysin toista maata. Se suhde paransi minussa paljon, vaikka ei kestänytkään. Nyt olen yksin, mutta onnellinen.

  10. Minä olin naimisissa ehdottoman ihmisen kanssa. Se oli todella raskasta. Kävi juuri noin kuin Sami kirjoitti.. en uskaltanut puhua. Asiat kääntyivät minua vastaan, jos puhuin. Minä joustavana ja empaattisena yritin kääntyä toisen tahtoon ja yritin unohtaa mitä itse haluan. Kotitöitäkään en osannut tehdä oikein ja kaikki ilo tekemisestä meni. Onneksi tuli ero.

    1. Kuulostaa ihan kuin minun kirjoittamalta, paitsi me ei oltu naimisissa. Raskasta olla tuollaisen ihmisen kanssa. Onneksi se on nyt historiaa!

  11. Sami sanoitti minunkin kokemukseni. Aluksi sanoitin omia tarpeita ja mielipahoja parisuhteessa, kuten nyt normaalissa ihmissuhteessa on tapana silloin, kun harmittaa, on pettynyt, toivoisi enemmän esim. yhteistä aikaa tai kun on paha mieli jostakin. Näitä ajatuksiani ja tunnelmiani ilmaisin mielestäni hyvin rauhanomaisesti ja nätisti, koska en lähtökohtaisestikaan halua rakentaa riitaa, vaan keskustella yhteisymmärryksessä ja päästä sovintoon. Opin nopeasti, että pahanmielen ilmaukseni johti lähes aina siihen, että mies tuli sanallisesti silmille ja pystyssä oli hänen puolestaan täysi sotatila. Sain kuulla olevani itsekäs p*sk*, joka kuvittelee, että koko maailma pyörii vain oman navan ympärillä. En ymmärrä, että muillakin on vaikeaa ja muillakin on ongelmia. Ryöpytys päättyi siihen, että mies katkaisi kommunikaatioyhteyden tykityksensä päätteeksi ja katosi pitkäksi aikaa. Koin, niinkuin joku toinenkin kirjoitti, olevani usein väärin. Olin jotakin liikaa tai liian vähän, tein asioita väärin. Huomasin sulkeutuvani, yritin joustaa ja ylläpitää sopua nielemällä loukkauksia ja piilottamalla pahan oloni, lepyttelin, hymyilin ja lakkasin kertomasta omia mielipiteitäni. Pelkäsin hänen räjähdyksiä ja piikikkäitä huomioita minusta. Suojauduin oman kuplan sisään. Tunsin, että ”seisoin itseni vieressä” hänen seurassaan. En enää ollut oma itseni. Otin omille niskoilleni syyllisyyden siitä, että en uskaltanut, enkä edes halunnut enää puhua. Sami sanoitti syyn siihen erinomaisen selväsanaisesti. Lähdin tästä ihmissuhteesta ”yllättäen”.

  12. Koen olevani tuo ehdoton. Kimpaannun tärkeäksi kokemista asioista heti ihan satasella. Olen pilannut tällä ihmissuhteita. Mutta kun se epäreiluuden tai vääryyden tunne hyökyy hetkessä yli, se todella menee yli. Se tuntuu niin isolta että voin hallita sen vain jos toinen käyttäytyy ihanteellisesti. Muuten toisen epäterveet valinnat saa minut tiloihin. Ehdottomuuteni ja kiihkeys nousee tärkeistä asioista, mutta se voima on hallitsematon. Olen pyrkinyt jatkuvasti harjoittamaan itseäni monin tavoin, mutta edistys on hyvin hidastaa. Yleensä onnistun sanomaan viisaasti ärsytyksen, mutta toisen pienikin provosoituminen/ defenssi saa minut hetkessä täyteen voimaan. Kumppanini sanoo että se voima tuhoaa kaiken ympäriltään ja on pelottavaa.
    Onko muita vinkkejä (kuin ammattilainen) joita haluaisitte antaa tai mitä kaltaiseni kanssa elävät toivoisitte.

  13. Ehdottomuus ja puhumattomuus voi esiintyä myös yhdessä ja samassa ihmisessä. Kieltäytyy kuuntelemasta ja puhumasta kun toisella on tärkeää asiaa, esim. mitä jää vaille. Itse vaatii ja edellyttää asioita toiselta. Joko suoraan vaatii ja kritisoi tai osoittaa pettymystään epäsuorasti kylmyydellä ja negatiivisuudella kun toinen ei ole toiminut odotusten mukaisesti.

  14. Jos ikinä vaaditaan kurssin käymistä ennen avioliittoon astumista, tässä olisi todella tärkeä aihe kurssille. Nimenomaan tämä, että ollaan ehdottomia, jolloinka ei jätetä tilaa toiselle puhua ja toimia omalla tavallaan.

    Seurasin vuosia läheiseni avioliittoa, jossa toinen ei kyennyt kuuntelemaan. Jos hän yritti puhua mistään negatiivisesta tästä ehdottomasta osapuolesta, käänsi hän heti keskustelun siihen mikä tässä toisessa osapuolessa on vikana. Lopulta tämä ei enää jaksanut edes yrittää, koska miksi pyytää mitään muutosta suhteeseen, kun sitä ei toinen halua.
    Lopulta tämä avioliitto päättyi, kun toiselta osapuolelta kysyttiin onko tämä sellaista elämää, jota toivot itsellesi vielä seuraavan 10 vuoden päästä. Seuraavana päivänä hän toimitti avioeropaperit maistraattiin ja ehdoton osapuoli järkyttyi miten niin täydellinen avioliitto saattoi päättyä. Toinen osapuoli taas ymmärsi miten helppoa on taas hengittää.

  15. Nyt kyllä osuit asian yhtimeen! Erittäin hyvä kirjoitus . Itse olen ollut monella tapaa ehdoton, mutta nyt kun omassa pitkässä parisuhteessa tuli seinä vastaan on pitänyt tarkastella omaa ehdottomuuttaan ja käyttäytymistään. Väitän kuitenkin, että meillä kaksi ehdotonta on löytäneet toisensa, sekin on valitettavasti mahdollista. Siitäkin kuitenkin selviää ja onkin nyt puhuttu enemmän, kuin koskaan. Molempien on pitänyt alkaa taipumaan omassa ehdottomuudessaan, sillä jos ei taivu yhtään menee helposti kokonaan poikki. Matka parempaan loppuelämään on alkanut. Elämä ei ole joko/tai vaan sekä/että, kuten eräs terapeutti sanonut!

  16. Hyvä kirjoitus ja näkökulma. Itselläni on ehdottomuus/armottomuusosastoa havaittavissa ja olen viime aikoina päätynyt onneksi pohdiskelemaan myös tätä puolta asiassa toisen puhumattomuutta ihmetellessä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *